Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Onko tämä oikein?



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Jokaisena historian ajanjaksona ihmiset, jotka ovat tietyissä keskeisissä sosiaalisissa rooleissa, saavat yliotteen muusta kansasta. Tuotantotavoista ja yhteiskunnan arvoista riippuen joko metsästäjät, papit, maanomistajat tai kauppiaat päätyvät ohjaamaan talouden lisäksi myös politiikkaa ja kulttuuria. He keräävät varallisuutta, vaikuttavat lakeihin ja jopa asettavat vaatimukset totuudelle ja kauneudelle.

Yllä oleva kappale on Mihaly Csikszentmihalyin kirjasta Hyvä Bisnes. Kappale kiteyttää mielestäni äärettömän hyvin oravanpyörän, jossa kuljemme. Ja saakin miettimään, onko perusteltua syyttää kapitalismia markkinoiden ahneudesta, kun sama ongelma on toistunut läpi historian, vallitsevasta talousjärjestelmästä riippumatta?

Monelle on suhteellisen tuttu käsite jeesustella siitä, kuinka kirkko on hidastanut kehitystä polttamalla kirjoja sekä kieltämällä tieteen. Nauretaan puseroon ja pöyristellään, minkälaista sekoilua meno on jokunen vuosi takaperin ollut. Jos Paavi sanoo, että maa on litteä, aurinkokunnan ja koko universumin keskipiste, niin silloin se on, tiede on mustaa magiaa.

Vaan teatteripa on pysynyt kivijalallaan, näyttelijöiden vaihtuessa. Kokonaiset valtiot polttavat siltoja sopimuksineen, jotta oma kansa voisi hyvin. Ketä kiinnostaa, miten naapurilla menee, kun itsellä on kivihiilellä lämmitetty lattia. Jos presidentti sanoo, että ilmastonmuutos on huijausta, niin silloin se on, tiede on fake news.

Niin koomista kuin se onkin, tässä maailmassa on edelleen kokonaisia instituutioita, jotka taistelevat omiensa oikeuksien puolesta muiden kustannuksella. Tai koomista taitaa olla se, että suurin osa valtioista toimii myös näin.

Syksyllä julkaistun ilmastoraportin jälkeen on mediassa, jos toisessa, on voinut huomata erinäisiä yksilöiden aloittamia ilmastopaastoja, tapojen parantamista tai ihan vaan ilmastomasennusta. Ne ovat sinänsä ihailtavia, nämä yksilöt ottavat suuremman vastuun, kuin merkittävä osa yrityksistä tai valtioista.

Mutta jos katsoo historiaa, on mielestäni utooppista ajatella, että yksilö kerrallaan luopuisimme saavutetuista eduistamme, ja kärsisimme meille hypoteettisen tulevaisuuden puolesta. UK muovipilli kielto tuntui olevan monen mielestä merkittävä teko. Ja niin se taisikin olla, en oikein osaa sanoa. Pääasiallisesti tätä yhteiskunnan tilaa käytetäänkin viherpesuun, ja ratsastetaan kollapsonomian harjalla.

Kollapsonomia on käsite romahduspisteessä olevalle yhteiskunnalle. Ylen vapaassa suomennoksessa oli lisätty kyseenalainen; ja sen hyödyntäminen. Oli miten oli, kollapsonomia ja sen hyödyntäminen, ja joissain tapauksissa vauhdittaminen, tuntuu olevan monen yrityksen liiketoimintasuunnitelman ydin. Se tuntuu olevan tämän jokaisen yhteiskunnan loppukappaleen teema. Toiset pyrkivät kehittämään, kun toiset käyttävät tilaa hyödykseen.

Seuraava pyörähdys kurren tsygässä alkaa olemaan pyörähdetty, kai. Mutta voi pojat, että rupesi kutkuttamaan ajatus utopiasta tai joillekin dystopia, jossa yliotteen kansasta ottaisi hipit. Kiire ei olisi ainakaan minnekään.

Lähde:
Docventures: Drib

 

 

 

 

 

 

Kommentoi