


Onko systeemiajattelu ajattelua muutoksissa verkostoissa?
Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Johdanto:
Osallistuin alumniviikolla pajaan, jonka aiheena oli systeemiajattelu. Ennakkoon en tiennyt aiheesta juuri mitään. Olin kerran osallistunut filosofi Esa Saarisen parille luennolle, jossa aiheena oli myös systeemiajattelu. En kokenut saavani siitä oikein mitään irti korkealentoisten termien takia ja ilman mitään etukäteistietoa aiheesta. Ajattelin siksi systeemiajattelun olevan jotenkin erittäin vaikea aihe, jonka takia en ole viitsinyt jälkikäteen myöskään perehtyä aiheeseen enempää. Tähän pajaan päädyin lähinnä puolivahingossa. Katsoin alumniviikon paja-aiheita ja valikoin kyseisen pajan otsikon perusteella ”Kuinka menestyä tiiminä eri systeemeissä”. Ajattelin, että siinä puhutaan tiimistä ja siitä, kuinka niitä voi johtaa toimimaan paremmin. Aihe oli kuitenkin positiivinen yllätys. Yllätyin siitä, kuinka paljon pajasta sain irti ja kuinka paljon ajatuksia pajasta heräsi. Pääsin jotenkin lähelle aihetta ja koin oppineeni esimerkiksi sen, mitä systeemiajattelu oikeastaan on. Lopulta inspiroiduin pajasta niin paljon, että päätin kirjoittaa aiheesta esseen.
Systeemiajattelu:
Ymmärsin systeemiajattelun pajan perusteella niin, että se sisältää yhteisöjä, kontakteja ja verkostoja. Nämä liikkuvat yhteisöinä ja yksilöinä ympärilläni. Itsekin kuulun moneen eri yhteisöön. Proakatemialla kuulun omaan tiimiini ja omassa tiimissäni olen toisten kanssa enemmän tekemisissä, kun toisten. Asettelen tiimin jäsenet ympärilleni niin, että osa on minua lähempänä ja osa kauempana. Nämä suhteet muuttuvat jatkuvasti eli ihmisiä liikkuu minua lähemmäksi ja minusta kauemmaksi. Oman tiimin, muut samaan aikaan aloittaneet tiimit sekä kaikki ketä meitä ennen ja meidän jälkeemme akatemialla aloittaneet tiimit. Oman tiimin lisäksi Proakatemian kaikki muut tiimit kuuluvat samaan systeemiin oman tiimini ulkopuolelle. Tämän lisäksi akatemian valmentajat ja alumnit kuuluvat systeemiin. En tietenkään tiedä kaikkia, mutta tiedän, että niitä on. Joidenkin kanssa olen tekemisissä ja joidenkin kanssa en. Nämäkin suhteet muuttuvat. Tämän lisäksi minulla on esimerkiksi yrityskontakteja mitä akatemialla on tullut esimerkiksi projektien kautta. Myös nämä asetellaan systeemiin. Samassa systeemissä voi olla myös useampia muita systeemejä. Proakatemian lisäksi minulla on kavereita, perhe, perheen tuttuja, vanhat työpaikat ja niiden kautta olevat kontaktit jne. Nämä kaikki voidaan asetella kartalle.
Ymmärrykseni mukaan systeemiajattelussa ajatellaan muutoksia systeemissä ja systeemeissä ja niiden välillä. Ilmiöt ja asiat vaikuttavat systeemiin. Esimerkiksi tiimijako Proakatemialla muutti suhdettani vuosikurssini ihmisiin, koska olin sen jälkeen tekemisissä eri ihmisten kanssa enemmän, kun aikaisemmin. Sain samalla lisää uusia tuttavuuksia. Mikäli tahtoisin systeemiajatella, ajattelisin, että miten systeemini muuttuu ja miten esimerkiksi omat tekoni tai sanani tai muutokset minussa vaikuttaa ympärilläni oleviin systeemeihin ja suhteisiin. Entä miten muiden sanat, teot, lupaukset ynnä muu vaikuttaa minuun. Entä onko systeemeillä jotain toimintatapoja (kuten akatemialla tiimijako) mikä tulee myös vaikuttamaan ihmissuhteisiin. Entä mitä voin itse tehdä, jos haluan ylläpitää jotain tuttavuutta riippumatta tiimijaon tuloksista ja mitä se vaatii. Entä onko se ok, jos muutoksia näihin tulee. Systeemiajattelussa katsotaan kokonaisuutta, tarkastellaan sitä ja sen osia ja opitaan systeemien käytöksiä, joista voi olla tulevaisuudessa hyötyä.
Kehkeytyminen:
Systeemissä fiksusti toimiminen kehkeyttää asioita. Mikäli onnistuu toimimaan järkevästi ja saamaan kontakteja ja tuttavuuksia paljon, niistä voi olla hyötyä tulevaisuudessa. Asioita ei kuitenkaan kannata ajatella niin, että jos teen jotain niin tulen hyötymään siitä jatkossa. Kannattaa mieluummin ajatella niin, että joistain verkostoista voi joskus tulevaisuudessa olla hyötyä. Mitä laajempi verkosto minulla on, sitä enemmän minulla on lämpimiä kontakteja esimerkiksi sparriapuun johonkin projektiin. Näistä voi myös poikia esimerkiksi työmahdollisuuksia tai syntyä liiketoimintoja. Asioita voi kehkeytyä esimerkiksi sillä, että tutustuu johonkin henkilöön ja hän sattuu tuntemaan, vaikka jonkun yrittäjän, jolla sattuu olemaan juuri tarve apukädelle johonkin hommaan ja satut mainitsemaan, että olisit kiinnostunut tekemään tällaista hommaa tai tarvitsisit asiakkaan ja sinulta löytyy osaamista tähän hommaan ja hän osaa vinkata asiasta yrittäjälle tai sinulle ja vola, sait hommia! Ei kuitenkaan ole takuita, että asiat menevät näin. Voi olla, että joutuu juttelemaan monelle henkilölle ennen, kuin mitään mahdollisuuksia tai asioita kehkeytyy. Sekin on kuitenkin sattuman kauppaa, kehen tutustuu ja kenelle juttelee ja mitä. Systeemiajattelussa ajatellaan näitä muuttuvia tekijöitä. Mikäli tahtoisin esimerkiksi löytää töitä koulun loppuun mennessä, mutta en ole vielä varma mitä haluaisin tehdä, voin laittaa itseäni tarkoituksella sellaisiin tilanteisiin ja paikkoihin, jossa tällaisia kontakteja tai keskusteluja voisi syntyä ja sitä myötä asioita todennäköisemmin kehkeytyä. Voin ajatella, että mitkä tilaisuudet ja tilanteet ja verkostointitapahtumat olisi sellaisia mihin voisin osallistua, että tällaisia kontakteja syntyisi.
Pohdintaa:
Tavoitteenani on, että tietäisin valmistumiseen mennessä, että mitä tahtoisin tehdä koulun jälkeen. Jatkanko yrittäjänä vai menenkö töihin ja entä mitä työnkuvani pitäisi sisällään. Mistä tienaisin niin, että voisin ostaa oman asunnon. Voin hyödyntää systeemiajattelua miettimällä, että kehen minun olisi hyödyllistä tutustua ja miten se onnistuisi ja onko jo valmiissa systeemissäni jotain linkkejä, kehen olisi järkevä syventää tutustumista tai jolla voisi olla minulle hyödyllisiä kontakteja. Proakatemialla myös projektit ovat suuressa roolissa, ja niistä saa hyvää kokemusta. Esimerkiksi sen miettiminen, että millaisia projekteja tahdon tehdä koulun aikana, on myös suuressa roolissa sille, että millaista kokemusta minulla on koulun jälkeen jo valmiina ja mitä hyötyä niistä on tulevaisuudessa. Projekteista tulee myös monesti hyviä kontakteja esimerkiksi yhteistyökumppaneiden kautta. Yritysvierailuiden kautta voi löytää vaikka tulevan työpaikkansa. Voin yrittää kehkeyttää minulle vaihtoehtoja koulun jälkeen menemällä tilanteisiin ja lähtemällä projekteihin ja juttelemalla ihmisille systeemiajattelun kautta. Ymmärtämällä jonkun systeemin toimintatapoja ja systeemejä voi olla helpompaa päästä mukaan systeemiin ja kehkeyttää asioita itselle.