Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Onko sometyö oikeaa työtä?



Kirjoittanut: Ida-Maria Valtti - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Julkaistu Beauty by Ida M- blogissa 18.1.2022 

Kannanotto Me Naiset- julkaisemaan artikkeliin: “Suomalaiset kertovat, mitä ammatteja eivät pidä oikeana työnä.”

 

Viimevuonna koin ensimmäistä kertaa tekeväni tätä työkseni. Somea, nimittäin. Aloitin Beauty by Ida M- blogin vuoden 2017 elokuussa, jolloin työskentelin myös parturi-kampaajana. Tahdoin kampaajan työn ohelle jonkin kanavan, jossa kertoa kauneusharrastuksestani laajemmin ja jakaa intohimoa kosmetiikkaan ja meikkeihin. Nopeasti toive tulojen saamisesta alkoi kehittymään, mutta se tuntui vielä hyvin kaukaiselta haaveelta.

Viime vuonna blogi ja Instagram- tilini alkoivat tuottamaan säännöllisempää tuloa. Pr- lahjojen lisäksi yhteistöistä alkoi saamaan palkkaa, mikä tuntui unelmien täyttymiseltä. Viimevuoden loppupuolella huomasin oikeasti pysähtyväni tarkastelemaan sitä, missä olen nyt. Somen tekeminen kauneussisällön parissa on minulle edelleen suuri intohimo, mutta tästä on alkanut tulla hieman ammattimaisempaa ja tavoitteellisempaa. Voisin siis sanoa, että teen somea työkseni.

 

Millainen on sometyöläisen työpäivä?

En koe tekeväni somea päätyökseni vaan opintojeni ohella. Suurimmat tuloni tulevat somesta sekä meikkikeikoista. Somea tehdessä työn määrää ei pystytä suhteuttamaan samalla tavalla tavallisen tuntityöläisen tekemiseen, vaan tekeminen on enemmän yrittäjämäistä ja kaikella tehdyllä työllä on merkitystä tulevaisuuden ansioihin. Esimerkiksi omassa tapauksessani pohjatyö yritykselle ja tämän hetkisille tuloille on tehty jo blogin ja Instagramin ensimmäisten kahden vuoden aikana, jolloin henkilöbrändiä, kanavia ja niiden visiota on rakennettu tyhjästä. Samalla seuraajakunta ja kohderyhmä, on muodostunut. Kohderyhmä on se ryhmä, jolle sisältöä teen. Vaikka aluksi ryhdyin tekemään somea omasta toiveestani, itseäni ajatellen, on somen tekemisestä päivä päivältä tullut enemmän kohderyhmää ja seuraajia varten tehty kanava.

Mitä sitten teen työpäivinäni? Joku voisi karkeasti ajatella, että miten ihmeessä parista kosmetiikkapurkista kuvaaminen ja kertominen voi kerryttää euroja yhteistöiden merkeissä? Valta-osa työstäni on ilmaista, eli julkaisen sisältöä ja sitä seurataan, enkä saa siitä euroakaan. Se on täysin okei ja kuuluu tähän hommaan. Sisällön julkaisemiseen liittyy kuitenkin paljon erilaisia vaiheita. Ensin suunnittelen sisällön. Usein suunnittelu tapahtuu trendejä seuraamalla, jolloin julkaisu on mahdollisimman ajankohtainen ja hyödyllinen seuraajilleni. Jos kyse on blogipostauksesta, suunnittelun jälkeen alkaa postauksen rakentaminen. Otan tuotekuvat aina itse, joten niihin menee oma aikansa. Jos kyse on tuotetestauksesta, menee tuotteiden pitkäjänteiseen testaamiseen aikansa, ennen kuin postausta voi kirjoittaa valmiiksi. Blogipostauksen takana voi siis olla viikkojen duuni.

Instagram on hieman nopeampi tempoinen kanava ja sisällön luominen on sinne aavistuksen nopeampaa. Se ei silti ole mitään nopeaa kuvien räpsimistä ja lisäämistä, vaan suunnittelen sisältöä kokonaisuutta ajatellen. Mikä puhuttelee seuraajiani, mistä he hyötyisivät tänään parhaiten ja millainen sisältö heitä yleensäkin kiinnostaa? Jaan laajasti sisältöä liittyen kauneuteen, joten testaan jatkuvasti uusia ihonhoito- ja meikkituotteita. Näistä pyrin raportoimaan seuraajille mahdollisimman todenmukaisesti ja rehellisesti, siksi tahdon paneutua kosmetiikkaan rauhassa ennen esittelyjä. Instagram- videot vievät yleensä tunteja. Jos kuvaan meikkivideon stooreihin sekä reelsin, saattaa näihin upota helposti neljäkin tuntia. Videon kuvaamisen ja meikkaamisen lisäksi editoin reelsit, tekstitän stoorit, siivoan jälkeni (sivellinten pesu yms.) ja lopulta julkaisen lopulliset tulokset. Tämän lisäksi vastailen viesteihin ja kommentteihin, autan meikkien ja ihonhoitotuotteiden valinnassa sekä olen itse aktiivinen somessa.

 

Millaisia rahoja kauneusvaikuttaja sitten saa?

Kaikkien sometyöläisten ja vaikuttajien tulot voivat olla erilaisia. Olemmehan yrittäjiä, joten määrittelemme hinnastomme itse. Tulot koostuvat yhteistöistä sekä affiliate- tuloista. Yhteistyöt sovitaan yhdessä yritysten kanssa, jolloin hinta määrittyy yhteistyön laajuuden mukaan, sekä tietysti vaikuttajan hinnaston mukaan. Hintaan vaikuttaa usein vaikuttajan seuraajamäärän lisäksi myös yhteistyön laajuus ja sisältö, vaikuttajan seuraajien sitoutuneisuus, tykkäysmäärät jne. Yhteistyöt voivat olla hinnaltaan oikeastaan mitä tahansa. Hiljaista tietoa kuitenkin on se, että moni n. 3000-5000 seuraajan vaikuttaja tekee yhteistöitä alkaen n. 200€ ylöspäin. Työstä pitää saada palkka ja vaikuttaja maksaa työstään arvolisäveron sekä omat veronsa. Jos vaikka ajatellaan blogipostauksen työmäärää, joka vaihtelee 4 tunnista 3 viikkoon, voi tuosta 200€ laskea, mitä vaikuttajalle jäisi tämän tyylisestä yhteistyöstä tuntipalkaksi.

Itse saan tällä hetkellä 0-1000€/kk verottomana tuloja somen kautta. Tähän lasketaan sekä yhteistyöt että affiliate- tulot. Affiliate- tulot ovat siis mainoslinkeistä saatavaa tuloa. Mainoslinkkejä voi jakaa täällä blogissa tai Instagram- stooreissa. Linkkien kautta tehdyistä ostoista vaikuttaja saa x % ostosten loppusummasta. Tämä ei tietenkään maksa ostajalle mitään, mutta vaikuttaja saa näistä kerrytettyä hieman lisäansiota. Keskimäärin yhdestä ostokerrasta vaikuttaja saa n. 10% ostosta. Eli jos seuraaja ostaa esimerkiksi 100€ vaikuttajan linkin kautta, saa vaikuttaja 10€ ostosta. Tästä syystä vaikuttajat jakavat linkkejä, jotta saisivat hieman palkkaa työstään. Vaikuttajalta voi myös pyytää esimerkiski Instagramin kautta linkkiä johonkin verkkokauppaan, jos on tekemässä joka tapauksessa ostoksia jossakin verkkokaupassa. Näin tukee samalla omaa suosikkivaikuttajaansa <3

 

Kauneusvaikuttajan työ on melkolailla tietokoneella istumista, yksinäistä työtä, jossa viihdytään purkkien keskellä. Itsehän siis rakastan tätä työtä ja olen erittäin kiitollinen siitä, että saan tehdä tätä työkseni. Olen päässyt alkuperäisiin tavoitteisiini, eli alkanut saamaan säännöllisiä tuloja somen tekemisestä. Seuraava tavoitteeni olisi päästä tekemään tätä täysipäiväisesti. Tämä tietysti vaatisi sitä, että tulot olisivat säännöllisempiä, tasaisempia ja sen verran suuria, että niillä maksaisi vuokran ja oman elämisen. Ihan niin kuin missä tahansa muussakin, tavallisessa työssä. Sometyö on monipuolista työtä, sillä tässä samalla ollaan valokuvaaja, meikkaaja, tuote-esittelijä, asiantuntija, sisällöntuottaja, vaikuttaja, kirjoittaja sekä editoija. Lisäksi somessa työskentelevä on myös tietynlainen markkinoinninasiantuntija alallaan, joka seuraa alati somessa muuttuvia trendejä ja joustaa niiden mukaisesti sekä opettelee jatkuvasti uusien alustojen ja sovellusten käyttöä.

Oliko postauksessa sulle jotakin uutta? Yllättikö jokin kohta?

Aihetunnisteet:
Kommentoi