Tämä essee on kirjoitettu Hämeen Liikunta ja Urheilu Ryn 25.9.2019 pitämästä Psyykkinen valmennus: Motivaatio ja tavoitteiden asettelu -luennosta inspiroituneena. Luento oli suunnattu urheiluvalmentajille. Olen motivaation ja sisäisen palon puolestapuhuja ja peräänkuulutan aina sitä, kuinka kaikkien pitäisi löytää oma kipinä ja elää sen mukaan. Luennolla yksi itselle kolahtanut ajatus oli se, ettei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa siitä, jos ei aina kaikessa tekemisessä tunne suurta motivaatiota. Aina ei ole myöskään pakko miettiä tavoitteita, asioita voi tehdä myös vain huvin vuoksi. Tavoitteiden ei myöskään tarvitse olla aina suuria tai kaukaisia. Tavoite voi olla vaikka se, että tekeminen tuntui tänään kivalta tai että teki parhaansa treeneissä, vaikkei olisi huvittanut lähteä sinne. Tavoitteiden täytyy olla itselle mielekkäitä ja itse valittuja, jolloin niiden tavoittelun ei pitäisi tuntua stressaavalta.

Tavoitteiden asettelu itselle ja töiden tekeminen tavoitteiden eteen keskimäärin nostaa ihmisten motivaatiota tekemistä kohtaan. Nyky-yhteiskunnassa etenkin koulumaailmassa puhutaan paljon tavoitteista, kehityksestä ja tehdään paljon itsearviointia. Kävimme urheiluvalmentajien kanssa mielenkiintoista keskustelua siitä, missä määrin urheiluharrastuksessa kannattaa pyytää nuoria tekemään tavoitteita itselleen tai arvioimaan kehitystään. Toisaalta tavoitteen asettelu antaa suunnan ja merkityksen tekemiselle ja itsearvioinnilla voi todentaa sitä, että tehdyllä työllä on saatu kehitystä aikaan. Toisaalta liikunnan pitäisi pohjimmiltaan tuntua kehossa ja flow-tilaan pääsee parhaiten, kun keskittyy tekemiseen eikä pysähdy ajattelemaan välillä muuta (esim. tavoitteita). Täytyy kuitenkin pyrkiä löytämään tasapaino tekemisen ja ajattelun välillä.

Perinteisesti motivaatio jaetaan sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Sisäisesti motivoitunut ihminen tekee jotain, koska pitää itse tekemisestä, kun taas ulkoisesti motivoitunut toimii ulkoisen houkuttimen (kuten raha, hyväksyntä tai painostus) vetämänä. Sisäistä motivaatiota pidetään parempana ja ulkoista jollain tapaa huonompana. Tämä on mielestäni turhan mustavalkoista. Motivaatio voi muuttua ulkoisesta sisäiseksi ja päinvastoin.

Yleensä samaan aikaan vaikuttavat sisäiset motivaattorit. Otetaan esimerkiksi ihminen, joka käy kuntosalilla. Hän pitää olosta, joka sen jälkeen tulee (sisäinen motivaatio), mutta ei siitä lihaskivusta ja hikoilusta, jota treenin aikana on. Kuntosalilla käyminen kasvattaa lihaksia, jolloin hän kokee muiden ihmisten pitävän häntä paremman näköisenä (ulkoinen motivaatio), mutta kokee itsensä myös itsevarmemmaksi (sisäinen). Kaverit käyvät myös salilla joten itsekin pitää käydä (ulkoinen), mutta yhdessä treenaaminen on hauskaa (sisäinen).

Entä onko väärin tehdä jotain vain ulkoisen motivaation ajamana? Mielestäni on täysin hyväksyttävää ajatella joitain toimintoja vain välineinä saavuttaa jotain muuta. Esimerkiksi monet tekevät työtä, koska haluavat rahaa. Raha on ulkoinen motivaattori, työ sinänsä ei välttämättä ole mitenkään erityistä tai voi olla jopa epämieluisaa, mutta se on väline saada rahaa. Rahan avulla voi tehdä asioita, jotka kokee itselleen mieluisiksi. Totta kai parempi tilanne olisi, jos pitää tekemästään työstä ja saa myös rahaa.

Väitetään, että sisäisesti motivoitunut henkilö menestyy paremmin, koska jaksaa tehdä pitkäkestoisemmin asioita menestyksen eteen. Esimerkiksi opiskelijat, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita opiskelualastaan ja näkevät itsensä tulevaisuudessa toteuttamassa kyseistä ammattia, valmistuvat todennäköisemmin koulusta kuin ne, jotka hakevat kouluun esimerkiksi muiden hyväksynnän toivossa tai vanhempien painostamana hakea johonkin kouluun. Opiskelu on helpompaa, jos aihe oikeasti kiinnostaa ja todennäköisesti myös opiskellut asiat jäävät paremmin mieleen, jos opiskelija kokee tarvitsevansa tietoa myös tenttipäivän jälkeen.

Tarvitseeko aina tuntea itsensä motivoituneeksi? Jos ajattelee, että tarvitsee, saa todennäköisesti jäädä odottelemaan tuloksia paljon pidemmäksi aikaa. Otetaan esimerkiksi liikunta. Jos harrastaa liikuntaa aina vain silloin, kun saa siihen motivaation, jää liikunnan harrastaminen todennäköisesti vähäiseksi verrattuna siihen, että tekee päätöksen liikkua säännöllisesti ja toteuttaa sen riippumatta siitä, mikä tunnetila sillä hetkellä vallitsee. Eli tekee liikunnasta tavan ja tekee itselleen mahdollisimman helpoksi toteuttaa tapa. Vähän samaan tapaan kuin hampaiden pesu: hampaat tulee pestä kaksi kertaa päivässä ja se tehdään, vaikka siihen ei kokisi suurta motivaatiota joka kerta. Harva kuitenkaan lähtee kyseenalaistamaan hampaidenpesun hyödyllisyyttä aamuin illoin. Miksi liikuntaan pitäisi tuntea aina motivaatiota? Siitä on sinulle hyötyä, kuten hampaidenpesustakin.

Tavoitteen ajattelu nostaa keskimäärin motivaatiota tehdä asioita. Sana motivaatio tuleekin latinan sanasta liike – mikä saa sinut liikkeelle eli miksi teet jotain? Jos tavoite lähtee ihmisen omista arvoista, sen muistaminen antaa asioiden tekemiselle merkityksen. Esimerkiksi jos sinulle tärkeä arvo on ihmisten auttaminen, mutta sinua ei motivoi lähteä lenkille, voit muistaa sen kehittävän kuntoasi ja tekevän kehostasi terveemmän, jolloin sinulla on enemmän voimavaroja auttaa muita ihmisiä. Tai täysin teoreettisena esimerkkinä, sinua ei motivoi kirjoittaa esseetä, mutta koska se auttaa sinua valmistumaan koulusta ja pääsemään tulevaisuudessa toteuttamaan unelma-ammattiasi, tuntuu esseen kirjoittaminen heti paljon motivoivammalta.

Ensi kerralla, kun olet ryhtymässä johonkin, joka ei juuri sillä hetkellä motivoi: mieti miksi teet sitä. Mitä hyötyä siitä on, että teet sen? Millainen olo sen jälkeen on? Tai toisaalta mitä tapahtuu, jos et tee sitä ja mikä olo sen jälkeen on?