Myönnän, että itsekin olen herännyt vasta syksyllä vuonna 2019 ilmastokriisiin ja politiikkaan sen ympärillä. Käsitän kyllä jollain tavalla, kun oma elämä on se mikä on päällimmäinen mielessä. Niin yhteinen elämä jää toisarvoiseksi. Tällä viikolla olenkin lukenut paljon Madridin ilmastokokouksesta. Se on herättänyt kysymyksen, mikä on oikea tapa puhua ilmastokriisistä? Onko sellaista olemassa?

Nuoret ympäristöaktivistit ovat osoittaneet mieltä istumalakolla ilmastokokouksen aikana. Greta Thunbergiä arvostellaan hänen puheistaan sekä muita nuoria ympäristöaktivisteja. Heillä kaikilla on sama viesti. Suurvaltojen johtajat ovat välinpitämättömiä ja ”Ilman painetta kansalta johtajat pääsevät pälkähästä tekemättä mitään”. Tämä pitänee monessa kohdassa paikkansa.

Esimerkiksi Brasilian presidentti Jair Bolsonaro haluaa sopimuksesta niin löysän kuin mahdollista. Selkeästi Bolsonaro ajaa vain omaa etuansa, eikä näe tulevaisuuteen sen paremmin. Koska mikäli Bolsonaro katsoisi pidemmälle tulevaisuuteen, hän näkisi kansansa pakenemassa järjettömän kuumaa ilmastoa, missä on mahdoton asua. Nykypäivänäkin Brasilia on suurelta osin erittäin lämmin maa. Itse olen tänä vuonna käynyt hiekka-aavikolla nimeltä Lençóis. Ja voin kertoa, että aavikolla on niin, että vaalean suomalaisen nahkapalaa jo varjonkin alla hyvin nopeasti. Eikä siinä vielä kaikki. Tälläkin hetkellä aavikko leviää, vaikka ilmasto ei lämpenisi. Leviäminen uhkaa tällä hetkellä ainakin 15 tuhannen ihmisen asumusta kylässä nimeltä Santo Amaro. Voidaan vain kuvitella kuinka lämmin ja aavikoitunut Brasilia voi olla 50 tai 100 vuoden päästä, mikäli ilmasto asialle ei tehdä mitään.

Miksi sitten mitään ei ruveta tekemään? Todisteet ja faktat puhuvat jo puolestaan, että muutosta on oikeasti tapahduttava. Toiset osapuolet eivät piittaa muiden hyvinvoinnista ja haluavat vaan valtaa. Toiset piittaavat kaikkien hyvinvoinnista ja maalaavat isoja uhkavia sekä pelottelevat toivottomuudella. Onko tässä keskustelussa ja päätöksenteossa olemassa edes kultaista keskitietä? Millä tavalla saamme yhteisen suunnan yhteiseen pelastukseen tuholta?

Yhteiseen suuntaan myöntyminen tarkoittaa aika usein sitä, että jostain omasta on luovuttava. Nyt tarvitaankin rohkeutta näyttää, että me ihmiskuntana voimme ja osaamme luopua omasta, yhteisen asian edessä. Vaikka me emme tulisikaan näkemään vaikutuksia. Yhteisen ison esimerkin kautta voimme saada muutoksia aikaan. Siksi ihailenkin Greta Thunbergia. Hän näyttää, että mikäli asiat eivät muutu. Tämän päivän päättäjät tuhoavat seuraavilta sukupolvilta tilaisuuden elää.

Lähteet:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006340342.html

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006343563.html

https://www.linkedin.com/pulse/onko-olemassa-oikeaa-tapaa-puhua-ilmastokriisistä-petteri-kiuru/?published=t