Tampere
27 Nov, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Onko kipu vain huono tekosyy?



Kirjoittanut: Iina Pirhonen - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Kipu on sana, jonka moni meistä oppii jo nuorena. Se kulkee mukanamme läpi elämän erilaisissa muodoissa. Se voi ilmetä kasvukipuina jolloin se on oman kehomme kehittymisen aiheuttamaa, ulkoisen voiman aikaansaamaa, jolloin kipu syntyy kudosvauriosta tai esimerkiksi suuren henkisen taakan aiheuttamaa, jolloin kivulle ei löydy mitään fysiologista selitystä. Kipu saattaa olla läsnä kuolemassa, mutta se voi myös olla osa jotain kauniimpaa ja kertoa uuden ihmisen syntymästä. Kivulla on monta eri merkitystä ja tapaa ilmentyä.  Se voi olla hetkellistä, eli akuuttia tai pitkäkestoista, jolloin puhutaan kroonisesta kivusta. Oli kipu sitten akuuttia tai kroonista se useimmiten mielletään negatiiviseksi. Englannin kielinen sana ”pain”, tulee latinan kielisestä sanasta poena, poena tarkoittaa rangaistusta. Sanan merkitys ei kuitenkaan pelkästään selitä sen aiheuttamia mielikuvia vaan kokemukset puhuvat tässä kohtaa myös vahvasti. Ihmisellä on taipumus rekisteröidä negatiiviset asiat positiivisia helpommin. Mietitään vaikka, että tervehdit aamulla toimistolle tullessasi kymmentä ihmistä, joista yhdeksän tervehtii sinua takaisin, mutta yksi vain mulkaisee sinua ja jatkaa matkaansa sanomatta mitään. Kuka näistä kymmenestä jää mieleesi parhaiten ja vaikuttaako tämä negatiivinen kohtaaminen ehkä koko mielikuvaasi siitä tiimistä, johon tämä kyseinen henkilö kuuluu? Kuten mitkä vaan negatiiviset tilanteet myös negatiiviset kivun aiheuttajat muistetaan paremmin ja näin ollen sana saa negatiivisen leiman, vaikka itse kivulla olisi myös positiivisia vaikutuksia. Kun kipua tarkastelee sen fysiologisesta näkökulmasta, on sen tehtävä hyvinkin positiivinen. Kivun on tarkoitus suojella meitä, sen on tarkoitus ohjata meitä muuttamaan kehollemme epäedullista toimintaa.

 

Kivun uusi käsite

Tapio Ojala käsittelee kivun kanssa kirjassaan kipua hieman erilaisena ilmiönä, kuin minä se on totuttu näkemään. Ojalan mukaan kipu ei ole pelkästään tuntemuksia, pahaa oloa tai näkyviä oireita, vaan se on kokemus. Kokemus, joka on jokaisen ihmisen kohdalla erilainen ja vaikuttaa jokaisen ihmisen elämään eri tavalla. Kipukokemukseen kuuluvat niin henkilön omat tunteet kuin fyysiset tuntemuksetkin, mutta myös sosiaaliset suhteet, elämäntilanne ja ennen kaikkea elämänlaatu. Jos koettu kipu on kova, mutta elämässä on muuten kaikki hyvin ovat kivun aiheuttamat oheisvaikutukset pienemmät. Kipua voisi ajatella lumipallona, joka kierii rinnettä alas, pallon pyörimistä ei voi lopettaa millään, sillä siinä on kyse puhtaasta painovoimasta, mutta voi päättää olla heittämättä lisää lunta sen tielle, jolloin lumipallo ei pääse kasvamaan isommaksi matkan varrella. Lumipallon tavoin kipu kerää itseensä täytettä, jos sille antaa siihen mahdollisuuden. Mitä surullisempia onnettomampia ja yksinäisempiä me olemme, sitä enemmän tartumme kipuun kiinni ja sitä pahemmaksi se muuttuu. Kun taas pyrimme jättämään kivun taka-alalle ja keskittymään niihin asioihin, joista nautimme, ihan vaikka vaan pikkujuttuihin, jotka antavat meille suurta iloa, kuten ystävien kanssa vietetty nauruntäytteinen ilta, on kipu heti paljon helpompi kantaa.

 

Face to face kivun kanssa

Minulla itselläni on paljon omakohtaista kokemusta kivusta, etenkin kroonisesta sellaisesta. Kirjan myötä jäin pohtimaan miten vahvasti juurikin tämä Ojalan kuvaama kokemus vaikuttaa itse kipuun ja tajusin sen ilmenneen myös omassa elämässäni. Olen kahteen otteeseen, kahden eri vaivan takia, istunut lääkärin vastaanotolla ja lääkäri on todennut minulle, että ”tämän kanssa nyt vaan täytyy selvitä, se (kipu) on osa elämääsi tästä eteenpäin”. Lääkärin antama tuomio on molemmilla kerroilla aiheuttanut hyvin erilaisen reaktion. Ensimmäisellä kerralla tämän lauseen kuullessani kyse oli oikeasta polvestani. Olin silloin noin 17 vuotias jalkapalloa pelaava tyttö. Totesin isälleni lääkärikäynnin jälkeen, että ”ei se kipu haittaa, kuhan ei tarvii lopettaa pelaamista”. Muutamaa vuotta myöhemmin polveni kuvattiin ja siitä löydettiin alkava nivelrikko. Ei ehkä mikään seksikkäin tuki -ja liikuntaelin vaiva 21 vuotiaalle, mutta ei se minua haitannut. Diagnoosi vain mahdollisti sen, että osasin hoitaa kivuliaimpia hetkiä oikealla tavalla. Kun minulle toisen kerran langetettiin pysyvän kivun tuomio olin 10 kuukautta kärsinyt liikenneonnettomuuden aiheuttamista alaselkäkivuista. Sillä kerralla itkin. Itkin ja huusin, se ei ollut mielestäni reilua. Pidin lääkäriäni huonona lääkärinä, olin sitä mieltä, ettei hän yrittänyt tarpeeksi. Vaikka todellisuudessa se olin minä, joka ei yrittänyt tarpeeksi.

Miksi kipu, joka on molemmissa tapauksissa kuitenkin sama ilmiö, saman ihmisen sisällä, aiheutti kaksi aivan erilaista suhtautumistapaa? Ojalan kirja auttoi minua ymmärtämään omia kipukokemuksiani enemmän. En ollut polvikivusta moksiskaan, koska sen aiheuttaja oli minulle siinä vaiheessa elämäntapa, eikä kipu vienyt minulta pois mahdollisuutta pelata jalkapalloa. Olin itse rankalla harjoittelulla ja täydellisyyden tavoittelulla rasittanut polveni siihen pisteeseen, että se alkoi oireilemaan. Tietenkin geeneillä oli minun nivelrikossani pieni rooli, mutta suurimpana vaikuttajana oli kuitenkin yksipuolinen rasitus. Jalkapallon positiivinen vaikutus elämässäni oli yksinkertaisesti sanottuna niin suuri, ettei polvikipu pystynyt sitä horjuttamaan. Kolarin aiheuttama alaselän kipu taas herätti minussa suuria negatiivisia tunteita, sillä en ollut pyytänyt sitä kipua. En ollut halunnut joutua kolariin, se ei ollut minun aiheuttamani, olin vain ollut väärässä paikassa väärään aikaan. Lääkärit eivät löytäneet mitään rakenteellista poikkeamaa, minkä olisi pitänyt aiheuttaa kipua ja kaikki olettivat sen menevän aikanaan ohi. Se ei kuitenkaan mennyt, kipu jäi. Epätietoisuus ja ratkaisun puuttuminen synnytti vihaa. Viha taas toi mukanaan taistelun. Hampaat irvessä taistelin kipua vastaan. Päätin mielessäni, että sen on mentävä pois. Iltasin itkin ja raivosin läheisille huonoa oloani. En silloin vielä tiennyt, että kipua vastaan on turha taistella, se ei ole sellainen sota, jossa voisin voittaa. Minulla meni monta vuotta tajuta, ettei kipu ole muuttanut elämääni vaan minä olen muuttanut sitä jättämällä asioita tekemättä kivun takia.

 

Mitä tästä kaikesta on seurannut?

Kivun kanssa tulee tulla tutuksi, jotta sen kanssa voi jatkaa elämää. On tärkeää tiedostaa mikä aiheuttaa kipua, mikä sitä lievittää  ja tämän pohjalta muokata omaa toimintaansa. Lääkärit usein kieltävät meitä tekemästä asioita, jotka aiheuttavat kipua, mutta entä jos ne ovat juuri niitä asioita, jotka tuovat merkitystä elämään? Voisiko silloin miettiä vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa niitä asioita? On myös tärkeää oppia kuuntelemaan itseään ja omia ajatuksiaan. Onko kipu se, joka aiheuttaa minulle pahaa mieltä vai johtuuko paha mieleni siitä ajatuksesta, että kipu estää minua tekemästä asioista? Omalla kohdallani selkäkipu esti minua alkuun tekemästä monia asioita salilla, urheilu on kuitenkin ollut minulle aina tärkeää ja nielin ylpeyteni sen suhteen, etten pystynyt tekemään samoja asioita kuin ennen. Onneksi tein sen, sillä pikkuhiljaa uusien onnistumisien kautta opin taas olevani paljon vahvempi kuin mitä luulin ja kipu pikkuhiljaa menetti paikkansa tekosyynä.

Nyt 25 vuotiaana molemmat kivut ovat edelleen pysyvästi osana elämääni. En vaan juurikaan ajattele niitä sen kummemmin. Tätäkin esseetä kirjoittaessani olen laskenut vaihtaneeni asentoa yli kaksitoista kertaa koska selkään jomottaa. En kuitenkaan ole katkaissut hyvää flowta sen takia, sen sijaan olen keksinyt ainakin 5 uuttaa työskentelyasentoa! Omat kipukokemukseni ovat viime aikoina saaneet uuden merkityksen, kun olen tajunnut niiden vaikutuksen minuun tulevana fysioterapeuttina. Uskon, että omat kokemukset vaan vahvistavat ammatillista pohjaani ja tekevät minusta helposti lähestyttävän ja empaattisen ammattilaisen. Tapio Ojalan kirja sai minut toivomaan, että joku olisi kertonut minulle kivusta tällä tavalla jo vuosia sitten. Aion hyödyntää kirjan ja oman kokemuksen pohjalta syntyneitä oivalluksia tulevaisuudessa asiakkaiden kanssa.

 

Jos työskentelet kivun parissa tai sinulla on kroonista kipua kannattaa ehdottomasti pistää tämä kirja harkintaan! Kroonista kipua ei pysty poistamaan, mutta omalla suhtautumisella voi saada suuria muutoksia aikaan.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close