Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Onko kauppakeskukset out?



Kirjoittanut: Ella Heineman - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Huomioni on kiinnittynyt jo pidemmän aikaa Tampereen alueella vuokralle tarjolla oleviin liiketiloihin. Tiedän, että tulen jossain vaiheessa toimimaan kokoaikaisena yrittäjänä ja riippuen liiketoiminnasta, fyysinen liiketila johon asiakkaat voivat saapua voi joskus olla tarpeellinen. Tampereella on paljon kutkuttavia sijainteja, joista suosikkini on Tammela ja siellä etenkin Emil Aaltosen puiston laita, jossa muutama rinnakkain oleva talo pohjakerroksien liikehuoneistoineen luovat oman pienen kuplansa. Vaarin Varasto, Kätkö Vintage, Vintage Garden ja Kasvisravintola Gopal ovat neljän kohteen täsmäisku vanhojen ja uudempien aarteiden ja herkkujen jäljille.

Viikonlopun retki koirani kanssa Tampereen keskustaan herätti minut siihen, mistä toki on mediassa jo puhuttukin, nimittäin keskustojen muuttuminen ravintola- ja baaripainotteisemmiksi. Koskikeskus on painunut mieleeni jo nuorena paikkana, josta etsittiin uusia vaatteita suunnilleen aina, kun vuodenaika merkittävästi muuttui. Omat tarpeeni ovat kuitenkin muuttuneet, joten suuntasin lauantaiaamuna koskikeskukseen ja ratinan kauppakeskukseen tarkoituksenani syödä aamupalaa ja käydä sovittamassa koiralleni uusia valjaita. Valjaiden sovittaminen meni odotetulla tavalla, mutta kävellessäni ratinassa muutaman kahvilan ohi, huomasin, että kaikki niistä olivat todella täynnä. Siirryin koskikeskuksen puolelle, jossa huomasin myös useimpien kahviloiden olevan täynnä, vaikka korona-aikana niitä oli tullut muutama lisää.

Jäin pohtimaan, miten erilainen tilanne esimerkiksi viiden vuoden päästä on kaupungin pikkukatujen liiketiloilla. Varmasti liike, jonka luokse asiakkaita tulee riippumatta sijainnista pärjää missä vaan, mutta entä ne yritykset, jotka nyt tarvitsevat ohi kulkevia ihmisiä selvitäkseen? Ehkä niiden aika on mennyt.

Lähde: Citycon, kauppakeskuksen pohjakartta https://www.koskikeskus.fi/stores/

Kommentoi