Otsikon mukainen kysymys herättää monissa varmasti erilaisia tunteita ja ajatuksia. Lukijalla saattaa olla jo valmis vastaus tähän, useimmilla se on varmaankin seuraava: On hyviä ihmisiä ja on huonoja, kukaan ei ole hyvä eikä huono; kaikissa on kaikkea. Tämänlainen vastaus on varsin tavanomainen ja antaisin itse samankaltaisen vastauksen. Haluan kuitenkin lähteä syventymään kysymykseen hieman pidemmälle ja määritellä tarkkoja tilanteita, jotta vastaus saadaan muotoiltua lähemmäksi kyllä tai ei formaattia.

Esimerkkitapaus

Kuvitellaan, että lentokone putoaa taivaalta, syöksyy maahan holtittomasti ja hajoaa kappaleiksi. Suurin osa matkustajista jää eloon, osa vakavasti loukkaantuneina, osa selviää säikähdyksellä ja pintahaavoilla. Lentokoneen pysähtyessä käy nopeasti ilmi, että se on ilmiliekeissä. Miten ihmiset tyypillisesti toimivat tällaisessa tilanteessa?

A. Kaikki fyysisiltä vaurioilta välttyneet rynnivät ulos tuhoutuneesta lentokoneesta vanhusten ja loukkaantuneiden yli. Savua tiheämmäksi yltyvät vain ihmisten avunhuudot ja kiljumiset. Onnettomuuspaikka ryöppyää paniikkia ja kukaan ei kykene ajattelemaan mitään muuta, kuin itsensä pelastamista.

B. Lukuun ottamatta muutamien yksilöiden kivuntuskaisia karjaisuja, tilanne on itseasiassa hyvinkin rauhallinen. Kaikki poistuvat lentokoneesta sulassa sovussa ja kaikki avustamiseen kykenevät varmistavat loukkaantuneiden, vanhusten ja lasten turvallisen evakuoinnin.

Tutkimusten mukaan 95 % meistä valitsisi epäröimättä vaihtoehdon A. Osaat varmaankin jo arvata, että vaihtoehto B on tämänkaltaisissa tilanteissa lähestulkoon aina lähempänä todellisuutta.

Minkä takia luulemme väärin?

Mistä johtuu, että aliarvioimme, itsemme ja toisiemme kyvyn pitää huolta toisistamme tositilanteen tapahtuessa. Ikään kuin emme muka olisi kiinnostuneita mistään muusta, kuin oman nahkamme pelastamisesta. Todellisuus osoittautuu aina erilaiseksi, kuin ennakkoluulot. Tähän vaikuttaa muun muassa useat ja useat elokuvat ja uutisointi. Monissa elokuvissa ja sarjoissa aina dramatisoidaan kyseisiä tilanteita ja ihmiset usutetaan toistensa kurkkuihin.

Kuvitellaanpa, että huomenna markkinoille tulee uusi huume. Se aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja leviää väestön keskuuteen hyvin nopeasti. Titeilijät tutkivat sitä perusteellisesti ja päättelevät, että huumeen käytöön liittyy: riskien virhearviointia, pelkotiloja, kielteisiä tuntemuksia, opittua avuttomuutta, vihamielisyyttä muita kohtaan ja tylsistymistä.

 Käyttäisimmekö ainetta? Saisivatko lapsemme kokeilla sitä? Laillistaisivatko viranomaiset sen? Vastaus on kolme kertaa kyllä – sillä puhun yhdestä aikamme suurimmista riippuvuuksista, huumeesta jota nautimme päivittäin, jota tuetaan runsaskätisesti ja annetaan lapsillemme suuria määriä. Uutisista.

 (Hyvän historia, R. Bregman 2020)

Yleisiä harhoja

Uutiset ovat syystä negatiiviskeskeisiä ja paisuttelevat asioita negatiivisuuteen, tämä johtuu ihmisen luontaisesta tavasta keskittyä negatiivisuuteen. Kyseinen ilmiö tunnetaan nimellä negativity bias. On ollut järkevämpää pelätä hämähäkkejä tai leijonia suhteettoman paljon, kuin olla pelkäämättä niitä. Negatiiviset asiat koskettavat meitä enemmän kuin positiiviset. Ne saavat meidän huomiomme nopeasti ja aikaansaavat vahvan reaktion. Ketään ei kiinnosta, jos kehitystä on tapahtunut jossain päin maailmaa parempaan suuntaan.

Tästä syystä kukaan ei esimerkiksi uskoisi, että viimeisen 20 vuoden aikana niiden ihmisten määrä, jotka elävät äärimmäisessä köyhyydessä on: Lähes puolittunut.

Maailman keskimääräinen eliniän odote on: 70 vuotta.

Luonnonkatastrofien aiheuttamat kuolemat ovat sadan vuoden aikana: puolittuneet.

Alle yksivuotiaat lapset, jotka on rokotettu jotain tautia vastaan: 80 %.

 (Faktojen maailma, H. Rosling 2020)

Nämä eivät ylitä uutiskynnystä, eivätkä synnytä meissä yhtä vahvaa tunnetta, kuin esimerkiksi Palestiinassa tapahtunut pommitus. Media väärentää jatkuvasti meidän maailmankuvaamme negatiivisemmaksi, kuin mitä todellisuus oikeastaan onkaan. Kehitys on yleisesti ottaen hidasta, mutta kuitenkin jatkuvaa ja kymmenissä vuosissa on saatu jo älyttömiä tuloksia aikaan. Tasa-arvo, sähkö, sosiaaliturva, lääketiede ja monet muut ihmisen elämänlaatua parantavat aspektit ovat levinneet lähestulkoon koko maailmaan. On toki olemassa vielä paljon parannettavaa ja ”pahaa” on vielä maailmassa. En minä väitä, että kaikki ovat niin hyvin kuin voisi olla, mutta asiat ovat paremin, kuin ovat ikinä aiemmin koskaan ollut.

Toinen harhaan johtava ilmiö on nk. availability bias. Se tarkoitta meidän taipumustamme valikoida muististamme helpoiten saatavilla olevan tiedon. Koska negatiivisuus on jatkuvasti esillä ja se synnyttää vahvoja muistijälkiä, muistamme alati enemmän pahaa, kuin hyvää. Tämä maalaa meidän maailmankuvaamme paljon masentavammaksi ja synkemmäksi, kuin mitä maailma todellisuudessa onkaan.

Olet varmaankin joskus kuullut sanan placebo. Placebo tarkoittaa lumelääkettä, esimerkkinä: joku ihminen kokee polvikipua, hänelle annetaan ”kipulääke”, joka ei sisällä mitään muuta kuin sokeria. Tutkimukset osoittavat, että vähintään kolmasosa ihmisistä kokee lievitystä kivulle, vaikka eivät ole saaneet mitään kipuun auttavaa lääkettä. Tämä on ihmismielen voima, jos luulet parantuvasi; parannut. Mitään ihmeitä tämä efekti ei kuitenkaan aiheuta, merkittäviä mitattavia tuloksia kuitenkin.

Sama toimii myös toisinpäin. Tätä efektiä kutsutaan nimellä: Nosebo. Se tarkoittaa sitä, että ihminen on kykeneväinen kuvittelemaan itsellensä kaikkea negatiivista. Jos luulet saavasi jonkin sairaskohtauksen, on mahdollista, että aiheutat sen itsellesi. Nosebolla on iso rooli maailmankuvan värittämisessä, jatkuvasti luullaan monesta asiasta huonompaa. Kerronkin nyt eräästä tutkimuksesta, joka antaa hieman kuvaa mielin lujuudesta ja sen vaikutuksesta toiminnan kannalta.

Tutkimuksessa asetettiin hiiri vesiämpäriin, ämpäristä ei ollut ulospääsyä ja hiiren ainoa keino pysyä hengissä oli uida jatkuvasti ja pitää itsensä pinnalla. Tilanne on täysin toivoton ja ulospääsy osoittautuu hyvinkin nopeasti mahdottomaksi. Niinpä hiiri luovuttaa ja hukkuu keskimäärin 15 minuutissa. Mitä jos hiiri nostetaan hukkumishetkellä ulos ämpäristä kuivalle maalle 15 minuutiksi ja tämän jälkeen laitetaan uudestaan ämpäriin, kuinka kauan hiiri jaksaa tällä kertaa uida? Nopeasti kuviteltuna, ehkä toiset 15 minuuttia tai vähemmän. Yhtälöön kuitenkin tulee aivan uusi tekijä mukaan. Hiiri saa toivoa pelastautumisesta, sillä se on jo aiemmin päässyt ulos ämpäristä ja se on pelastettu tilanteesta pois. Ehkä se tapahtuu uudestaan, tämän takia hiiri jaksaa seuraavalla kerralla uida 60 tuntia. Tämä on mielen ja uskon voima, jos kyse on elämästä ja kuolemasta, usko pelastautumisesta ajaa meidät äärirajoille. Kyseinen tutkimus on julma mutta se kertoo kuitenkin jostain ainutlaatuisesta asiasta, jonka kaikki elinmuodot jakavat. Tämä ainutlaatuinen asia on usko.

Usko ympäristömme ja muihin ihmisiin määrittelee meidän maailmamme, miksi meidän maailmankuvamme määritellään siten, että ihmiset ovat itsekkäitä? Asia ei ikinä tositilanteen tapahtuessa mene näin, mutta arkielämässä nämä väärät ennakkoluulot pysyvät.

Asiaan vaikuttaa myös ilmiö nimeltään vahvistusharha. Tämä tarkoittaa taipumustamme sivuuttaa fatkat ja havainnot, jotka menevät omia mielipiteitämme vastaan. Jos mielipiderakenne ihmisten itsekkyydestä on vuosien saatossa rakennettu vankaksi, on sen muuttaminen hankalaa, sillä pyrimme jatkuvasti vahvistamaan omia uskomuksiamme.

Lopetus

Pyytäisinkin lukijaa miettimään vakavaa tai ei niin vakavaa tilannetta. Oli kyseessä kaatuneen mummon auttaminen tai liikenneonnettomuudessa hädän hälyttäminen pysähdy miettiään miten itse toimisit kyseisessä tilanteessa. Todennäköisesti suurin osa muista ihmisistä toimisi samalla tavalla. Älä siis liikaa takerru elokuvissa tai mediassa väritettyyn totuuteen, kuvittele omaa toimintaasi ja peilaa muita ihmisiä ja kokonaisuutta omaan toimintamalliisi.

Bregman, R. 2020. Hyvän historia. Atena

Rosling, H. 2020. Faktojen maailma. Otava