Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Ongelmana keskittyminen



Kirjoittanut: Annaliina Jokinen - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Keskittymiskyvyn elvytysopas
Minna Huotilainen
Mona Moisala
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Meillä jokaisella varmasti on ajoittain hankalaa keskittyä vain yhteen ja tiettyyn asiaan. Itse olen huomannut, että tämä etäily on myös osaltaan vaikeuttanut esimerkiksi koulujuttuihin keskittymistä.

 

Kun syksyllä aloitimme opinnot, meillä oli paljon TAMKin kursseja, jotka monille tuntuivat vain pakollisilta kursseilta, jotka pitää suorittaa, että pääsee jatkamaan Akatemialle. Kiinnostuskaan ei ehkä ollut kaikilla kaikista korkeimmillaan. Välillä Zoomissa huomasi, että suurimmalla osalla ei ollut kameroita päällä ja vain todella harva aktiivisesti osallistui keskusteluun. Itsekin usein sortui tekemään jotain muuta samaan aikaan, kun kuunteli opetusta. Ajattelin, että olen tehokkaampi, kun teen kaksi asiaa kerralla ja aikaa kuluu vähemmän. Näinhän se ei kuitenkaan ole.

 

”Multitaskaaminen” on nykypäivänä todella yleistä, sillä ihmiset ovat niin kiireisiä, että he haluavat hoitaa kaiken mahdollisimman nopeasti. On kuitenkin monesti tutkittu, että multitaskaamalla ei oikeasti ole tehokkaampi, vaan keskittyminen vain huononee. Kun yrittää keskittyä kahteen tai useampaan asiaan samaan aikaan, ei oikeasti keskity yhteenkään kunnolla.

 

Usein jopa elokuvaa katsoessa, kun on tarkoitus rentoutua, selaillaan samaan aikaan puhelinta, jolloin elokuvastakin menee paljon ohi ja aivot käyvät koko ajan ylikierroksilla. Suosittelenkin seuraavan kerran, kun katsot elokuvaa, laita puhelin äänettömälle ja vähän kauemmas. Rentoudut huomattavasti paremmin, kun pystyt keskittymään vain elokuvaan, etkä mihinkään muuhun samanaikaisesti.

 

Kuten Minna Huotilaisen ja Mona Moisalan kirjasta Keskittymiskyvyn elvytysopas (2019) lukiessani huomasin, että keskittymiskyky ei ole jotain mitä joko on tai ei ole. Keskittymiskykyyn voi vaikuttaa paljon omilla tavoillaan ja sitä voi myös harjoitella. Haluankin esseessäni jakaa muutamia vinkkejä, joilla jokainen voi harjoitella omaa keskittymistään.

 

Yksi todella paljon keskittymistä helpottava asia on rutiinit. Rutiineilla aivosi saavat kuormitusta tietyn ajan vuorokaudesta ja tietyn ajan lepoa. Aivoille jää aikaa myös palautua, jolloin tarvittaessa ne toimivat terävämmin. Rutiinien avulla päivä selkeytyy, jolloin niin suuri osa aivojen kapasiteetista ei mene sen miettimiseen, missä pitäisi milloinkin olla. Toinen asia, mikä helpottaa huomattavasti on kalenteri. Kun kirjoittaa kalenteriin kaikki menot, ei tarvitse muistaa kuin kalenteria katsoa. Ei tarvitse yrittää muistella, missä pitää milloinkin olla, kun kaiken voi katsoa suoraan kalenterista.

 

Priorisoinnin merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa. Välillä on välttämätöntä priorisoida asioita. Kaikkea ei ehdi tehdä, joten on pakko päättää, mitkä ovat niitä tärkeimpiä asioita. Kuten aiemmin kirjoitinkin, montaa asiaa ei ole järkeä tehdä samaan aikaan. Silloin edes niitä tärkeimpiä juttuja ei tule hoidettua kunnolla. Priorisoi, jätä jotkut asiat myöhemmälle ja toiset kokonaan pois. Maailmasta ei tekeminen lopu kesken ja kaikkea ei kukaan ehdi tekemään.

 

Kuten kaikkia lihaksia, aivojakin voi treenata. Aivoille kannattaa aiheuttaa erilaisia ärsykkeitä tasaisin väliajoin. Vaikka aivot ovat koko ajan käytössä, kannattaa silti välillä tietoisesti harjoitella aivojen toimintaa. Erilaisia harjoituksia muistiin ja keskittymiseen liittyen löytyy todella paljon internetistä ja erilaisista kirjoista. Alkuun harjoittelemiseksi käy jopa se, että yrität vain keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Jätä puhelin pois ja lue kirjaa tai käy pitkä keskustelu ystävän kanssa.

 

”Unesta et voi tinkiä.” Huotilainen ja Moisala kirjoittavat myös unen osuudesta keskittymiseen. Unella on todella tärkeä osa myös keskittymisessä. Jokainen on varmasti huomannut, että väsyneenä ajatukset harhailevat muualla, kun pitäisi keskittyä, ajatus kulkee hitaasti ja mistään ei tunnu tulevan mitään. Sen vuoksi onkin tärkeää muistaa, että riittävän pitkät yöunet ovat avainasemassa, jos haluat parantaa keskittymiskykyäsi.

 

Keskittyminen voi olla vaikeaa, mutta sitä voi oppia. Rutiineilla ja omilla tavoilla voi helposti parantaa omaa keskittymiskykyä ja suoriutua jokapäiväisistä työtehtävistä huomattavasti paremmin. Kiinnitä huomiota omaan keskittymiseesi ja tee pieniä muutoksia arkeesi ja muutos näkyy varmasti.

 

Lähde:

Minna Huotilainen & Mona Moisala. Keskittymisen elvytysopas. 2019. Tuuma-Kustannus

Aihetunnisteet:
Kommentoi