Tampere
30 Nov, Monday
-1° C

Proakatemian esseepankki

On se Päällikkö (?)



Kirjoittanut: Eetu Kamppuri - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kirjoitin Janin kanssa marraskuussa soluesseen myynnistä nykypäivän Valuessa. Reflektoimme myynnistä oppimaamme Valuen toimintaan ja asetimme sen perusteella tavoitteita. Käsittelimme kuitenkin asiaa koko tiimin tasolla. Tämän blogitekstin saattelemana pääsette Valuen tämän syksyn myyntipäällikön pään sisään.

 

Valikoiduin hieman yllättäen Valuen myyntipäälliköksi, sillä aikaisemman myyntipäällikön Hannun henkilökohtainen elämä ei antanutkaan mahdollisuutta hoitaa sitä tehtävää Hannun haluamalla tavalla. Uskomattoman rohkeasta vedosta täytyy Hannulle nostaa hattua. Pyysin tiimiltäni miettimisaikaa hommiin lähtemiseen, sillä juuri sillä hetkellä omassakin elämässäni oli myrskyisää. Olin juuri lopettamassa palkkatyötä ja akatemiallakin hommia oli oikein riittämiksi. Lopulta pohdittuani asioita hoksasin, että tämähän on sellainen homma, jolla saan kiinni asioista. Se tuo akatemian arkeeni lisää säännönmukaisuutta ja kiinnikekohtia aikatauluihini. Lisäksi se toki tarjosi uudenlaisia haasteita, sillä myyntitiimikin oli Valuelle vasta juuri perustettu. Minua kiehtoi ajatus siitä, että saisin suunnitella prosesseja myyntitiimille, eikä minun tarvitsisi tehdä sitä yksin. Tämän lisäksi Valuen sisäisesti lanseeraama provisiomalli tietysti kannusti lähtemään kaupantekoon. No perseelleenhän se meni.

Starttaaminen ei todellakaan ollut helppoa. Oikeastaan sitä ei vieläkään ole minun silmissäni tapahtunut, sillä myyntitiimin toiminta ei ole johdonmukaista eikä yhtenäistä. Olin myös itse melko purjeessa oman elämän- ja ajanhallintani kanssa ja lisäkseni tiimissä olevista neljästä henkilöstä kahdella oli henkilökohtaisessa elämässä raskas kriisivaihe, eikä heiltä luonnollisesti voinut odottaa suuria panoksia. Olen myös huomannut, että en ole saanut myyntitiimistäni kiinni ollenkaan syksyn aikana. Huomasin tämän jo aikaisemminkin, ja ajoinkin sisään kiinteät työajat, jolloin teemme yhdessä töitä myyntitiimin kanssa. Pääasiassa kuitenkin työpäivien aikana paikalla olemme olleet minä ja Jani kahdestaan, eikä meilläkään ole ollut juuri missään vaiheessa hajua, että mitä pitäisi tehdä. On ollut selvää, etten ole pystynyt motivoimaan tiimiläisiä tulemaan luokseni myyntitiimin työpäivinä. Minulta on puuttuneet sekä tavoitteet että stepit, miten niihin päästään. En ole vain saanut kaoottiseen mieleeni järjestettyä ylimääräistä aikaa näiden asioiden hoitamiseen. Pari viikkoa sitten järjestetty Valuen yhteinen myyntipäivä antoi lisävoimaa, ja ehkä aavistuksen jopa selkeytti omiakin ajatuksiani myyntitiimin toiminnasta. Paljon pitää vielä tehdä, ja toki jonkin verran on tehtykin.

En tietenkään voi täysin ruoskia itseäni tästä syksystä, sillä kyllähän jokaisella myyntitiimin jäsenelläkin on oma-aloitteisuuteen velvollisuus, ja tulen tähän seuraavassa tapaamisessa palaamaan kaikkien kanssa yhdessä. Minulla on myös paljon uutta kerrottavaa tiimilleni, sillä olen mielessäni kehitellyt uutta toimintamallia, joka seuraa paljon paremmin tiimissämme kovassa käytössä olevaa lean-mallia. Tämä käyttää hyödykseen myös muiden nykyisten työorganisaatioiden toimintamallia. Sen voin sanoa, että viikoittaisia yhteisiä työpäiviä ei ole jatkossa.

Olen juuri sopivasti lukenut kirjan epäonnistumisista ja voin kyllä sanoa myyntipäällikön työni epäonnistuneen tänä syksynä. Epäonnistumisissa on kuitenkin se loistava puoli, että niiden kautta löytää uusia teitä. Minussa on myös se hyvä puoli, että en juurikaan anna epäonnistumisen vaikuttaa toimintakykyyni, vaan pyrin heti pääsemään niistä eteenpäin.

Oppina ja koppina eteenpäin: kun tuntuu, että ohjat karkaa käsistä, niin pysähdy. Konkreettisesti. Ala sitten tarkastelemaan käsillä olevaa asiaa uusilla silmillä ja ala etsimään ratkaisuvaihtoehtoja. Muista myös ammentaa saamaasi palautetta.

Aion myös jatkaa ensi keväänä mahdollisuuksien mukaan myyntipäällikkönä, koska haluan aidosti kehittää sen toimintaa ja prosesseja.

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close