Tampere
29 Mar, Friday
8° C

Proakatemian esseepankki

Omat vahvuuteni loppunäytössä



Kirjoittanut: Tuomas Saarinen - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Blogiessee
Tuomas Saarinen / 8.5.2021

 

 

OMAT VAHVUUTENI LOPPUNÄYTÖSSÄ

 

24H PINNALLA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN

Tämä blogiessee keskittyy Evisionin kyselyssä esiin nousseisiin omiin vahvuuksiini 24 tunnin innovointia ajatellen. Reflektoin minuun kohdistettuja vastauksia ja sitä, näenkö itseni kuten tiimikaverini minut näkevät.

TIIMIEN VAHVUUKSIEN ESIINTUONTI

Teetimme Evisionissa teetettiin kysely, johon saimme listata jokaisen tiimimme jäsenen vahvuudet 24H-loppunäytön näkökulmasta. Kyselyn tulokset helpottavat tiimimme jakamista kahteen (tai kolmeen) eri pikkutiimiin, riippuen meille annettujen haasteiden määrästä. Roolijako tositilanteessa tulee myös tätä kautta sujuvammaksi.

Oma vahvuuslistani sisälsi paljon striimiosaamisen ja tapahtumatuotannon käytännön taitoja, innovatiivisia sekä myös realistisia näkemyksiä, ja tiimityön fiiliksen kohottamista. Tuntui mukavalta, että ihmiset arvostavat minussa näitä asioita.

MILLAISENA NÄEN ITSENI? MILLAISENA MUUT NÄKEVÄT MINUT?

Omat toiveroolini loppunäytössä on lopullisen ratkaisun pitchaaminen, jota pääsin harjoittelemaan jo Ahlmanin harjoitusinnovoinnissamme. Esiintymiskokemuksesta ei ole koskaan haittaa, ja on ilo esitellä toimeksiantajalle ratkaisu, jonka takana voi itse seistä sataprosenttisen ylpeästi. Ahlman pitchaus sujui hyvin. Innovoinnin pitchaamisen rakentaminen on muutenkin selkeästi toteutettavissa, koska toimeksiantajalla on valmis ongelma, johon kehittämästämme ratkaisusta saa tiivistettyä asiallisen myyntipuheen.

Tunnen itseni nykyään sen verran hyvin, etten enää koe niin vahvasti olevani luovuutta pursuava idealinko yksinäni. Yhdessä tehdessä kuitenkin asioita ja ajatuksia yhdistetään joka kerta uudella tavalla, ja nautin päästä keksimään uutta muiden kanssa. Ideointi nousi muiden mielipiteissä vahvasti esille, kuten myös jalkojen maassa pitäminen. Ehkä se on jokin tunnelukko tai vastaava, joka rajoittaa ideoiden keksimistä ja miettii ensimmäisenä toteutettavuutta ja lyö kapuloita rattaisiin. Tiimissä innovoidessa tämä kuitenkin väistyy.

Listasta eniten ristiriidassa oman henkilökuvani kanssa oli myynti ja kontaktointi, koska en koe lainkaan olevani myyntitaitoinen. Olen yrittänyt olla, mutta en tee siitä väkisin uraa. Myyntitaitojen parantaminen tulee todennäköisesti kuitenkin myöhemmin eteen, mikäli jatkan opintojen jälkeen edes sivutoimisena yrittäjänä. On helppo myydä sitä, mihin itse luottaa.

Bisnesälyäkään en tunnista vahvana itsessäni, mutta ehkä se on alitajuista ja tulee esiin huomaamattani tietyissä tilanteissa, esimerkiksi paineen alla. Tämä on taito, jota olen viime aikoina pyrkinyt tietoisesti kehittämään lukemalla aiheesta monipuolisesti. Timo Ropen kirjoittama samanniminen kirja (Bisnesäly, Kauppakamari 2013) on ollut oivallinen työkalu ja silmien avaaja monissa asioissa.

JOHTOPÄÄTÖKSIÄ

Todennäköisesti pääsen 24H:ssakin pitchaamaan, mikä olisi upeaa. Uskon, että tuleva kauteni business leaderina tuo myös mahdollisuuksia kehittyä viimeistä innovointia varten ja osaltani myös toimia jonkinlaisessa johtajan roolissa haasteen aikana.

LÄHTEET

Evisionin ”Tiimiläisten vahvuudet” -kysely 18.2.2021 (tiimin sisäistä tietoa)

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close