Kesän 2018 aikana tein melkoisen matkan omaan itseeni; unelmiini, tavoitteisiini, pelkoihini, heikkouksiini, vahvuuksiini… Voin sanoa, että olisin toivonut lukeneeni Paulo Coelhon Alkemisti-teoksen jo keväällä. Siitä löytyneet yhtymäkohdat omaan elämääni ja tilanteeseeni olisivat ehkä antanut ohjeita ratkaista haasteet nopeammin. Toisaalta nyt pystyin purkamaan ja käymään asioita läpi tiimiläisteni kanssa, jolloin luottamus useammankin aikaisemmin ehkä kaukaisemmaksi jääneen tiimitoverin ja minun välillä kasvoi. Kaikella oli siis ehkä tarkoituksensa. Luettuani kirjan nyt, tämän tutkimusmatkan ollessa takana päin, koen kuitenkin sen antaneen ystävällisen nyökkäyksen, että olen menossa elämäni kanssa oikeaan suuntaan.

Kaikki sai alkunsa keväällä, kun tein yhteistyösopimuksen verkkosivutuotannosta erään toisen yrityksen kanssa. Taustalla oli pula projektitunneista: tätä kautta niitä tulisi varmasti, ja toden totta, työ olikin lähes täyspäiväistä. En voi myöskään väittää, etteivät ressuntäyte tai vihjaukset mahdollisesta pitkästä työurasta yrityksessä valmistumisen jälkeen olisi olleet syinä päätökseen. Tämän kaiken keskellä unohdin, että alun perin lähdin Proakatemialle etsimään oikeita unelmiani ja kokeilemaan, mitä muuta saattaisin haluta tehdä. Verkkosivuja olin tehnyt jo useamman vuoden ajan, joten se ei ollut alun alkaen suunnitelmissa. Nyt lähdin kuitenkin juuri sille tielle, jolle en tahtonut lähteä.

Myös Alkemistin päähenkilö Santiago on omien unelmiensa jahtaaja. Hänen köyhät vanhempansa ovat panostaneet kaiken, jotta poika pääsee opiskelemaan papiksi. Poika kuitenkin on päättänyt jo nuorena, että hän tahtoo nähdä maailmaa, joten tämä ryhtyy paimeneksi. Santiago elää elämäänsä onnellisena kierrellen maita ja mantuja lampaidensa kanssa, nukkuu tähtien alla ja lukee paljon. Pian hän kuitenkin saa unessa näyn aarteesta Egyptin pyramideilla, tapaa tietäjän, joka tuntuu tietävän kaiken Santiagon elämästä ja kehottaa tätä seuraamaan näkyä. Tietäjä kertoo Santiagolle myös ”elämän tiestä”, jota tämän tulee seurata, ja ympäröivä maailma auttaa häntä sen kulkemisessa.

Santiago myy lampaansa, lähtee matkalle Egyptiin, tulee ryöstetyksi, työskentelee vuoden verran kristallikaupassa ja on jo palaamassa kotiin, kun päättää lähteä sittenkin kohti aarretta, jonka on kuullut olevan hänen elämän tiensä päämäärä. Hän päätyy autiomaahan, jossa tapaa Alkemistin, jonka opastuksella ja neuvoilla hän kulkee uskomattoman matkan pyramideille. Matkansa aikana hän tapaa Alkemistin lisäksi lukuisia muita ihmisiä, joiden kanssa keskustellessaan hänen ja samalla lukijan käsitys ja ennakkoluulot maailmasta muuttuvat. Tapaapa hän myös tulevan vaimonsa autiomaan keitaalla.

Santiago seuraa elämänsä tietä aina loppuun asti, mutta juonellinen hienous tulee vasta lopussa: hän kaivaa aarretta pyramidin juurelta, mutta mitään ei löydy. Hän ehtii tulla vielä ryöstetyksi ja hakatuksi, ennen kuin tajuaa löytäneensä aarteen.

Epilogia lukuun ottamatta kirja loppuu tähän, mutta Santiago ei kuitenkaan löytänyt aarretta maasta. Hän tajuaa pyramidien näkemisen ja sinne johtaneen hienon matkan olleen hänelle aarre. Hänen elämän tiensä on ollut selvillä alusta asti, mutta se ei ole korkeampien voimien tai kohtalon viitoittama: hänen elämän tiensä on ollut nähdä maailmaa, kuten hän itse päätti nuorena, kun kieltäytyi pappiopinnoista.

Koin myös itse hyvin samanlaisen valaistumisen. Kipuilin kesän ajan töiden kanssa, jotka eivät motivoineet tai vieneet minua lainkaan sinne, minne tahdon mennä. Tämä aiheutti uupumusta ja välillä jopa suoranaista ahdistuneisuutta. Tavoitteet, kehittymisen mahdollisuudet ja uuden saavuttamisen ilo puuttuivat tyystin. Arjesta tuli viikonlopun odottelua ja sinnittelyä. Viimeistään tämän kirjan luettuani olen täysin sitä mieltä, että jokaisen ihmisen elämän tarkoitus pitäisi olla onnellisuus ja sen tavoittelu. Onnen aiheuttajat ovat yksilöllisiä, mutta niiden etsimiseen, sanoittamiseen ja tavoitteluun kannattaa käyttää valtaosa omista resursseista.

Oma haaveeni, jota en ehkä ole täysin tiedostanut aikaisemmin, on työskentely jollakin tapaa urheiluliiketoiminnan ja -markkinoinnin parissa. Se on kirkastunut kesän aikana tavoitteeksi, minun ”elämän tiekseni”, jonka olen Santiagon tapaan itse määritellyt. Santiago sai omalla polullaan merkkejä ja apua, joiden hän tajusi lopulta ohjanneen itseään koko ajan oikeaan suuntaan, kuuntelemaan sydäntään. Itse olen päässyt viimeisen puolen vuoden aikana työskentelemään hieman sattumaltakin muutamien urheilupainotteisten projektien kanssa, minkä voisin itse tulkita tällaisiksi merkeiksi hieman taikauskoisempana. Todellisuudessa ne ovat kuitenkin tulosta omasta intohimosta ja sen näkymisestä ulospäin, mutta merkitys on tavoitteita kohti mentäessä sama.

Irtisanoin verkkosivuyhteistön ja olen huomannut sen olleen oikea päätös. Olen onnellisempi, energisempi ja koen myös haluavani panostaa omaan hyvinvointiini ja tiimiin vielä entistäkin enemmän. Joka aamu on mukava herätä ja elämä hymyilee, kun pääsen toteuttamaan omia haaveitani käytännössä, sen takiahan minä Tampereelle ja Proakatemialle olen tullut!

Elokuisena tiistaina olin myöhään akatemialla työskentelemässä projektin parissa, kun muistin tiimin asettaman tavoitteen lukea muutokseen liittyvä kirja elokuun aikana. Seuraavana päivänä edessä siinsi viiden tunnin junamatka kesän viimeiselle reissulle kotiin Kajaaniin ennen koulun alkua, joten ajattelin matkalukemisen olevan tarpeen. Kävelin mummolan kirjanlainaushyllylle, selailin hetken ja nappasin umpimähkään Alkemistin käteeni. Lueskelin takakannen; pitäisi sopia muutos-teemaan oikein hyvin! Ahmin kirjan kannesta kanteen junamatkan aikana ja nyt olen valmis sanomaan, että ehkä tämä oli toden totta seuraava merkki, että olen menossa oikeaan suuntaan omalla elämän tielläni. Luulen, että olen löytänyt oman Alkemistini tällä matkalla. Ja se olen minä itse.

Maktub.