Nykymaailmassa keskittymiskyvystä puhutaan paljon. Tuntuu, että joka toisella meistä on todettu ADD tai ADHD. Onko vain ennen tutkittu vähemmän ja nykyään kaiken tiedon äärellä diagnosoimme huomattavasti enemmän ja helpommin erilaisia diagnooseja? Keskittymiskyky on äärimmäisen tärkeä taito ja toisilla sitä on luontaisesti vähemmän kuin toisilla. Itse kuulun siihen ensimmäiseen. Vai olenko vain onnistunut aiheuttamaan aivoissani tilan, ja siksi minulla on huono keskittymiskyky? Tai sitten lääkäri tekikin oikean diagnoosin, ja minulla on aivoissa poikkeama, joka haittaa keskittymiskykyäni. Oli se sitten kumpi tahansa, keskittymiskykyä pystyy harjoittelemaan. Pystymme kaikki etsimään itsellemme oikeat tavat toimia niin, että pystymme keskittymään paremmin. Tässäkin toisille se on helpompaa kuin toisille.  Minulla mittarissa alkaa häämöttää kohta kolmekymmentä ja etsin vieläkin niitä oikeita tapoja. Tässä oli kyllä erinomainen kirja kuunneltavana, oli jopa sopivan lyhyt tällaiselle keskittyjälle kuin minä.

Aivojen palkkiojärjestelmä

Jokainen ihminen kaipaa päivissään onnistumisia ja hyvänolontunnetta, eikä siinä ole mitään väärää. Toimimme usein niin, että mietimme tulevaa palkkiota tai saavutusta, joka työstä seuraa. Ainut vinksahdus aivojemme palkkiojärjestelmässä on älylaitteista haettava palkkio. Itselleni hyvinkin tuttu tilanne on se, että ennen nukkumaan menoa selaan Instagramin tai Pinterestin feediä, ja etsin minun silmääni miellyttäviä asioita ja tekstejä. Puolituntia kuluu hyvin nopeasti, mutta ajattelen, että etsin vielä yhden kuvan, josta inspiroidun. Sama saattaa käydä sarjojen katselussa, vielä yksi uusi jakso. Toistoihin todellakin jää siis koukkuun. Usein ajatellaan, että on vain koukussa päihteisiin tai uhkapeleihin, mutta uskallan väittää, että todella moni meistä on koukussa älylaitteiden sovelluksiin, joista tarjoilemme aivoillemme viihdykettä. Kun mietin lapsuuttani, jossa ei ollut älylaitteita (hyvä kun edes nettiä) niin ajattelin usein, että minulla tylsää. Nyt kun mietin että koska minulla viimeksi olisi ollut tylsää, en muista sellaista hetkeä. Kun sellainen tylsä hetki olisi mahdollisesti tulossa, täytän sen puhelimen sovelluksia selaamalla tai katsomalla uutisia. Aika järkyttävää. Aivoille ne tylsät hetket olisivat erittäin tarpeellisia, jotta ne saisivat edes hiukan happea kaiken sen tiedon väliin mitä sinne päivän aikana on tullut. Tietysti olen miettinyt sitä, että käytän puhelinta melko paljon, mutta en ole aiemmin tajunnut, että se on aivoilleni paljon kuormittavampaa kuin olen ajatellut. Melkein koko ajan on menossa jokin virike, jossa aivoni saavat ärsykkeitä. Ainut lepohetki on yöllä, mutta se tuskin riittää.

Sinkoilusta kohti flow -tilaa

Sinkoilu ja monen asian samanaikainen tekeminen on minulle hyvin tuttu kuvio. Olen kyllä löytänyt paljon tapoja, jotka auttavat minua sinkoilemaan vähemmän. Esimerkiksi yksi tärkeimmistä on se, kun olen tekemässä tiettyä asiaa ja jos mieleeni juolahtaa jotain, kirjoitan sen ylös ja jatkan alkuperäistä tehtävääni. Näin aivoihini tulee tilaa varsinaiselle tekemiselle, eikä hoitamattomat asiat kummittele siellä häiritsemässä. Tämä ei kuitenkaan todellakaan toteudu aina, koska unohdan kaiken sinkoilun keskellä järkevyyden ja järjestelmällisyyden. Ehkä meidän tulisi työyhteisöissämme muistuttaa toinen toisillemme, jos huomaamme että vauhti alkaa kiihtyä liian kovaksi. Lempi keskittymistekniikkani on Pomodoro, jossa keskitytään yhteen asiaan 25 minuutta ja sen jälkeen 5 minuutin tauko ja toistetaan sitä. Harjoituksen ajaksi kaikki mahdollisesti häiritsevät laitteet laitetaan pois päältä niin, että ne eivät pääse häiritsemään keskittymistä. Ihminen saa uskomattoman paljon asioita aikaan pienessä ajassa, kunhan keskeyttämiset minimoidaan.

Asiakaspalvelutyössä on kuitenkin aivan mahdotonta keskittyä keskeytyksettä yhteen asiaan kerrallaan. Monesti työn keskeyttää asiakas, soiva puhelin, sähköposti tai työkaveri. Pohdiskelin kirjaa lukiessa, että meidän olisi hyvä järjestää työpäivät niin, että saisimme hetken tehdä keskittymistä vaativia asioita ihan kaikessa rauhassa, ilman keskeytyksiä. Kun asioita saa hoidettua, se luo hyvänolontunnetta ja päivästä jää aikaansaava maku, eikä sellainen että ”olipa taas hässäkkää”. Tietenkään tällainen järjestely ei aina toimi, mutta ainakin sitä olisi hyvä toteuttaa niin usein kuin vain pystyy. Mutta niinä päivinä, kun rauhalliseen työskentelyyn ei pysty, ovat tauot ehdottoman tärkeitä. Päivässä on hyvä pitää pieniä hengähdystaukoja (ilman älylaitetta), jotta aivot saavat hieman nollata ja raivattua tilaa uusille ajatuksille.

Vapaa-ajan muutos

Illalla kun saavun kotiin, on hyvin normaalia, että puhelimeni kilisee viesteistä niin ystäviltä kuin töistä. Myös sähköposteja ja sovelluksista tulevia viestiääniä saapuu iltaisin. Kirjaa lukiessani päätin, että käyn läpi jokaisen sovelluksen ja mietin, tarvitsenko sitä ja etenkin tarvitsenko sieltä saapuvaa jokaista viestiääntä? Riittäisikö pelkkä banneri, joka välähtää puhelimen näytölle? Havahduin myös siihen, että kun katson jotain sarjaa tai luen, ja puhelimeni välkähtää, se keskeyttää oitis keskittymiseni. Usein katson puhelinta samalla kun yritän keskittyä ohjelmaan. Koska äkkiähän yhden viestin katsoo ja huomaamatta alkaakin selata Instagramin feediä, kun sinne olikin tullut joku mielenkiintoinen uusi kuva. Siksi päätän nyt laittaa puhelimen pois näkyviltä, että en nää kun siihen saapuu viesti. Kun luen tai kirjoitan, laitan puhelimen lentokonetilaan, jotta puhelimen värähdyskään ei onnistu keskeyttämään keskittymistäni. Uskomatonta miten paljon se vaikuttaa. Esseidenkin kirjoitus sujuu puolet tehokkaammin ilman kilahduksia ja välähdyksiä.

Seuraavaksi voisin uhrata aikaa sille, että mitä kaikkea minulla onkaan jäänyt tekemättä, koska olen käyttänyt sen ajan epätehokkaasti tai somea selaillen. Varmaankin olisin neulonut sillä ajalla villapaidan tämän syksyn aikana. Sen jälkeen aion etsiä ne tylsät hetket uudelleen. En selaa puhelinta bussipysäkillä, vaan mietin sen sijaan mieluummin, kuinka tylsää on odottaa bussia ja toivon, että mieleni tyhjentyy niin että sinne alkaa tulvia hyviä ideoita, jotka eivät ole aiemmin sekaan mahtuneet. Oma keskittymiskykymme on siis loppujen lopuksi hyvin paljon meidän omissa käsissämme ja vain me voimme päättää, korjaammeko tilanteen.