Tampere
02 Dec, Wednesday
2° C

Proakatemian esseepankki

Olisihan sitä helpommallakin päässyt



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Ajatus, joka tulee mieleeni usein – haen koko ajan uusia haasteita ja kokemuksia sen sijaan, että jatkaisin tutuksi ja turvalliseksi tullutta polkua. Silloin tällöin kysyn itseltäni, että oliko tämä kaiken vaivan arvoista. Tähän mennessä se on ollut, ajoittaisista epätoivon hetkistä huolimatta. Ei tietenkään ole tarkoitus alisuorittaa, mutta jotkut asiat täytyy vain oppia tekemään vähemmän täysillä.

Kesä on tuonut tervetulleen hengähdystauon Proakatemian arkeen. Vaikka yrittäjäopiskelijana on saanut huomata, miten firman kulut on maksettava myös kesäkuukausilta ja projektit vaativat hommia, on lomaillakin ehtinyt. Lomareissulla luin Nina Rousun omaelämänkerrallisen esikoisromaanin ”Joko ollaan perillä?”. Sen kautta pystyin peilaamaan omia ajatuksiani, tunteitani ja kaikokaipuutani. Tähän mennessä olen ehtinyt asua muutamassa eri Euroopan maassa, yhteensä kolmisen vuotta.

Toiseen kulttuuriin sopeutumista selittämään on kehitetty mm. U:n mallinen kuvaaja: ensin kaikki on uutta, hienoa ja erilaista. Sitten uutuuden viehätyksen hiljalleen väistyessä kulttuurierot alkavat vähän ahdistaa, koti-ikävä saattaa iskeä. Myöhemmin mieliala taas nousee ja oppii hyväksymään sekä kyseisen paikan että kotimaansa hyvät ja huonot puolet. Olen huomannut ainakin omalla kohdallani tämän varsin osuvaksi malliksi. Kerran lähteneenä kaipuu jää kuitenkin usein asumaan johonkin sydämen nurkkaan ja pieni ääni kuiskaa aina, että nyt olisi aika taas lähteä. Vaikka luulee käsitelleensä asian, iskee kaikokaipuu silti. Mihin suunnata seuraavaksi, löytyisikö oma paikka sittenkin jostain ihan uudesta maasta? Toisaalta onnellisuuden löytäminen ei välttämättä tarkoita niin suurta elämänmuutosta kuin muualle muuttamista. Arki on lopulta melko samanlaista kaikkialla, täytyy vain löytää ympärilleen itselleen tärkeitä ihmisiä ja asioita.

Lähteminen tuntuu hyvältä, niin kuin aina. Horisontissa siintää jotain uutta, vatsan pohjalla räpyttelee siipiään lupaus jännittävästä seikkailusta. Taakseen voi jättää kaiken tylsän ja ikävän, kaiken mitä ei saanut toimimaan. Se on parasta lähtemisessä, omien vikojensa unohtaminen, itsensä uudelleen keksiminen.”

Usein eksyn selailemaan blogeja ja eri Facebook-ryhmiä, missä suomalaiset ulkomailla ja paluumuuttajat jakavat kokemuksiaan. Samantyyppisenä vertaistukena toimi myös Rousun kirja. Mietin, että samoin kuin oma ääni vähän muuttuu eri kieliä puhuessa, muotoutuu myös itse hieman erilaiseksi versioksi itsestään muualla asuessaan. Rousun mainitsemat omat viat voi hetkeksi unohtaa, mutta varsin nopeasti ne nostavat päätään uudessakin ympäristössä. Samoin asiat, joita ei onnistunut saamaan toimimaan usein seuraavat hetken päästä perässä muuallekin. Virheitään ei auta paeta tai muuten saa juosta koko ajan – itsensä kehittämisen ja hyväksymisen eteen on tehtävä kovasti töitä.

Ehkä paikasta toiseen kulkeminen ja muuttaminen on joillekin se ‘oma juttu’ vaikka se onkin hankalaa. Ehkä on ihan ok, ettei oikein tiedä mitä haluaa. Ehkä oma polku on hitaasti muotoutumassa ja määränpää löytyy jostain, missä on lopultakin perillä. (Törmäsin muuten artikkeliin, joka väittää että tietty geeni altistaa matkustamaan ja muuttamaan eli kaukokaipuu olisi osittain geneettistä).

Vielä loppuun lainaus Rousulta:

”Mikä on se kumma, mikä saa ihmisen niin kovasti hangoittelemaan vastaan, haluamaan jonnekin muualle, toiseen hetkeen, pois tästä? Kaikki nämä vuodet tätä taistelua, (–) [o]lisin vain voinut olla onnellinen siellä missä olin. Mutta sitten en olisi kokenut kaikkea tätä, jos en olisi lähtenyt seikkailemaan, etsimään sitä jotain, kun en sitä edes kaivannut.”

Eli olisihan sitä helpommallakin päässyt, mutta paljon olisi jäänyt näkemättä ja kokematta.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close