Olipahan matka!

Kolme ja puoli vuotta Proakatemialla alkaa olla takanapäin. Voi jessus mikä reissu! Täytyy sanoa, että eipä olisi vielä reilu kolme vuotta sitten voinut kuvitellakkaan, millaiseen pyöritykseen sitä joutuu oman pääkopan kanssa! Tällä hetkellä koen suurta helpotusta siitä, että tämä matka alkaa olla takanapäin. Vielä vuosi sitten haaveilin siitä, että voisin jatkaa Proakatemialla vaikka eri tiimissä, jotta tätä ei tarvitsisi lopettaa koskaan. Tässä viimeisen rutistuksen aikana deadlainien paukkuessa koronassa on kuitenkin hieman eri ääni kellossa, mutta vain hetkellisesti!

Nyt kun reflektoin tätä matkaa ja sitä mitä tämän matkan aikana on tapahtunut, niin ei se ole ollut kyllä mikään kovin helppo matka se. Jos lähtee miettimään sitä mitä Proakatemia on antanut ja ottanut, niin niitä asioita on niin paljon, että niitä on mahdotonta lähteä listaamaan. Tää matka on ollut kuitenkin varsinainen matka omaan itseensä. Olen matkannut Proakatemialle parin ammattikoulun, yhden ammattikorkeakoulun, yliopiston ja kymmenien eri työpaikkojen kautta, mutta mikään niistä ei ole ollut yhtä opettavainen matka kuin tämä, mitä tässä teille puran.

Mä oon ollut alusta asti todella motivoitunut opiskelemaan ja pistään ihan jokaisen motivaation rippeen tähän matkaan, oppimiseen ja tiimiin. Sillä on ollut kuitenkin välillä hintansa. Olen laittanut jopa niin paljon efforttia tähän matkaan, että olen unohtanut elämän tärkeimpien peruspilareiden merkityksen matkan varrella. Viime vuonna rakensimme Treffiboxia toden teolla ja päästiin myyntipäiville. Se matka ja työmäärä mitä siihen laitettiin rupesi kuormittamaan omaa hyvinvointia kaikkien muiden haasteiden ohella, että päädyin lopulta uupumuksen vuoksi liian lyhyelle sairaslomalle, jos näin voi sanoa. Tässä samassa rytäkässä eteen tuli tilanne, että 5 vuotta kestänyt parisuhteeni tuli umpikujaan, sillä laitoin kaiken aikani kouluun ja projektien edistämiseen. Tätä edelsi tilanne, että myin kauan haaveilemani omistusasunnon, jotta voisin pelastaa suhteeni. Ei toiminut, ero tuli. Muutin vuokralle, koska opiskelijana oli turha haaveilla uudesta lainasta. Samassa menetin pennusta asti sairastelleen koirani, joka piti minua hengissä ne vaikeimmat hetket.  Taloudelliset ja henkinen turva olinkin yhtäkkiä kadonnut ja olin täysin yksin projektieni kanssa miettimässä, että mitähän sitä tuli tehtyä.

Innostavat projektit, innostavat toimeksiannot, innostavat innovoinnit, uuden oppiminen ja omien osaamisten tunnistaminen veivät mukanaan niin, että rytisi. Proakatemia matkan aikana kokemani takaiskut sekä henkilökohtaisessa elämässä että tiimin kanssa voivat kuulostaa melko raskailta ja olivatkin, heikompaa olisi voinut hirvittää ja moni olisi saattanut luovuttaa, mutta se kun ei sovi omaan luonteeseen, niin tässä sitä ollaan! Mutta jätetään tämä raskas puoli nyt tähän. Vaikka nyt onkin energiat syöty melko loppuun, niin olen todella kiitollinen itselleni ja ympärillä olleille ihmisille tästä matkasta. Tulevaisuudesta ei ole enää huolen häivää, sillä on selvää, että enää ei tarvitse jäädä tyhjän päälle ja miettiä päivittäin sitä, että en tiedä mitä tekisin seuraavaksi.

En varmasti koskaan tule tietämään mitä teen isona, mutta se on mun ominaisuus, josta voin olla ylpeä. Tiedän, että opintojen jälkeen mun ei enää koskaan tarvitse stressata siitä, että jäisin esimerkiksi työttömäksi. Tämä matka on opettanut niin kokonaisvaltaisesti asioita yrittäjyydestä, tiimityöstä, johtamisesta, työelämästä sekä itsensä kehittämisestä että ei tällaisia taitoja olisi voinut oppia missään muualla. Jos niillä taidoilla, kokemuksilla ja ymmärryksellä itsestä ihmisenä ei tule leipää pöytään, niin sitten on kyllä jotakin pahasti vialla.

Ne asiat, joita matkan varrella on tapahtunut, on tarkoitettu tapahtuvaksi. Luotan edelleen siihen, että kohtalo johdattaa, oli sitten kyse työstä vapaa ajasta tai omasta itsestä. Tässä matkan varrella on päässyt rakentamaan verkostoja niin laajalle, että sitä ei pysty välillä ymmärtämään. Verkostojen laajuus on kuitenkin osoittanut sen, että yhteisössä on voimaa on sitten kyse Proakatemian yhteisöstä, Waureksi kutsutusta yhteisöstä tai suuremmasta liike-elämän yhteisöstä.

Verkostojen sekä hyvin erilaisten keskustelujen avulla on noussut esiin se, mitä me oikeasti olemmekaan oppineet koulun aikana. Se on jotakin aika siistiä ja uskomatonta, mitä moni ei varmasti pysty edes ymmärtämään. Proakatemia ei ole vain koulu tai ammattikorkeakoulututkinto, se on jotakin paljon enemmän.

Ennen kouluun tuloa sanoin, että en koskaan tule olemaan yrittäjä: se on liian monimutkaista ja liian hankalaa. Nyt olen täysin päinvastaista mieltä. Olen perustanut itselleni toiminimen ja pyöritän pienimuotoista sarja yrittäjän arkea kahden uuden karvakaverin siivittämänä. Olen löytänyt rinnallane tekijöitä, jotka boostaavat minua ihmisenä eteenpäin ja luovat turvaa sekä voimaa, jolla voimme yhdessä päästä vielä pitkälle. Aion kuitenkin nauttia hetken siitä, että kalenteri tyhjenee hieman ja vihdoista viimein voin ehkä kyetä nauttimaan vapaa-ajan tekemisestä. Luovat mietintätauot ja tekemättömyys on se, mikä kasvattaa ja omalla kohdallani pistää ideointirullat pyörimään. Olen inspiroitunut ja innostunut siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Pöytälaatikko on myös täynnä ideoita, mikäli jokin idea tai yrityskuvio menee mönkään. Uskon, että pääsen lopulta toteuttamaan niitä unelmia, joita opiskelun alkuvaiheessa olen sanoittanut ja aarrekarttaankin liimaillut.

On jopa huvittavaa mitä kaikkea sitä on päässyt tekemään ja muodostamaan. Siivousalan yrityksestä, parisuhdetuotteisiin, verkkokauppabisneksestä alihankintahommiin, innovoinneista hyllyttäjäksi ja makkaranmyyjästä etäterapiapalveluiden kehittäjäksi. HUHHUH!

Vielä on edessä Final Camp, jota odotan innolla, sillä pääsemme viettämään muutamia vapaapäiviä tiimin kanssa yhdessä espanjan auringon alla. Pääsemme miettimään rennommisssa tunnelmissa, että mitä sitä onkaan tullut tehtyä. Final Camp on mielestäni hyvä päätös kaikelle tälle, sillä se tapahtuu kuplan ulkopuolella.

Ne työkalut ja tavat toimia, mitä tämän koulutuksen aikana olen oppinut, tulevat jäämään omaan työkalupakkiin ja uskon, että niistä tulee olemaan hyötyä myös monille monille muille. Tästä jatkuu oman elämän rakentaminen näillä opeilla ja kokemuksilla, joita kukaan muu kuin Proakatemia ei ole aikaisemmin pystynyt tarjoamaan. Täältä syntyy todella taitavia ja kovia ammattilaisia ja onkin ollut hieno seurata jo valmistuneiden alumnien erilaisia polkuja. Ehkä vielä joku päivä, kun tästä loppurytäkästä on selvinnyt, voin jakaa oppejani sekä kokemuksiani myös tuleville opiskelijoille.

Loppuun haluan sanoa vielä, että pitäkää itsestänne huolta, olkaa avoimia kaikille ja kaikelle, joka teitä voi opettaa matkalla kohti omia unelmianne. Pitäkää kaikissa tilanteissa mukana ne sellaiset ihmiset, jotka saavat teissä aikaan ihmeitä. Olemme itsemme herroja, mutta yhdessä no olemme aina enemmän. <3

Kiitos Proakatemia, Waure, Tirri, Tarja sekä muut valkut, että olette olleet matkassa mukana.