Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Oletko avoin muutokselle?



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Blogi

On mielenkiintoista pohtia, mitkä asiat vaikuttavat muutokseen. Mikä synnyttää ajatuksen, että nyt olisi aika muutokselle? Kuka päättää muutoksesta? Kuinka muutos tapahtuu?

Pohdiskelimme tiimimme pajassa Poakatemialla vallitsevaa kulttuuria. Itse näen tämän kulttuurin hyvin muutosmyönteisenä ja uudistuvana. Omassa tiimissäni muutosjohtamista en myöskään pitänyt järin mahdottomana. Olemme siis avoin, muovautuva ja eteenpäin tähtäävä yhteisö, jossa muutoksia tapahtuu.

Juhlimme taannoin Proakatemian vuosigaalaa, jossa perinteiden mukaan juhlitaan valmistuvia ja nautiskellaan suomalaisen kulttuurin mukaan alkoholia. Alkoholikulttuurihan on vahvasti mukana opiskelijariennoissa, eivätkä mitkään juhlat ole juhlat ilman kunnollisia tarjoiluja. Pääsylipun hintaan sisältyi jo valmiiksi useampi annos, jotta juhlatunnelmaan päästäisiin yhdessä.

Näitä asioita tiimikaverini kanssa pohtiessamme tulimme siihen tulokseen, että onko tässä kyseessä suomalainen kulttuuri, opiskelijakulttuuri vai ihmisten henkilökohtainen alkoholikulttuuri? Onko kyseisten nautintoaineiden pakko olla osana jokaista opiskelijatapahtumaa? Onko alkoholittomien maksettava lipun hinnasta saman verran, vaikka ei yhtään alkoholiannosta nauttisi? Voisiko vaihtoehtona olla esimerkiksi alkoholiton lippu ja lisäksi muutama raitis opiskelijatapahtuma?

Proakatemialla voisi olla nyt aika tälle muutokselle. Hyvinvointi ja terveelliset elämäntavat näkyvät osana yhä useamman ihmisen elämää. Railakkaat viikonloppumenot eivät tunnu olevan enää jokaisen suosiossa. Voisiko afterwork tarkoittaa muuta, kuin kantapaikkaa? Voimmeko olla avoimia tällaiselle muutokselle?

Aihetunnisteet:
Kommentit
Kommentoi