Tampere
25 Nov, Wednesday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Olen nyt fysioterapeutti – ja paljon muutakin



Kirjoittanut: Ilona Mali - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Tämä kirjoitus on fysioterapeuttikoulutukseni viides ja viimeinen portfoliotehtävä, jossa kerron matkastani fysioterapeuttikoulutuksen orientaatioista valmistumiseen.

Voi pojat, miltä tuntuikaan lukea aikaisempia portfolioita koulutuksen varrelta, etenkin aivan ensimmäistä. En olisi koskaan arvannut miten oikein aavistelin kaiken mitä on tulossa: verkostoitumisen, tiedon ja taidon karttumisen sekä jopa suuren työmäärän. On myös ilo huomata, että vaikka ajatukseni työelämästä ja tulevaisuudesta ovat olleet myllerryksessä etenkin viimeisen opiskeluvuoden ajan, nuo pohdinnat ovat olleet pohjimmiltaan samankaltaisia jo opiskelua aloittaessani. Samoin se lämmittää mieltäni, että vaikka opiskeluajan kokemukset ovat muovanneet minua paljon, on minussa silti paljon samaa intoa, tiedonjanoa sekä arvopohjaa kuin kolme vuotta sitten. 

Jo ensimmäisen vuoden lopuksi ehdin huomata, että tietoa alan aihealueista on olemassa uskomattomia määriä: “Usein tutortehtäviä tehdessä tuntui, että mitä enemmän tietoa etsii, sitä vähemmän enää ymmärtää aihetta.” Toisin kuin silloin, nyt olen tullut (ainakin enemmän) sinuiksi sen kanssa, etten koskaan voi tietää kaikkea, enkä edes valtaosaa kaikesta tiedosta. Se on melkein jopa motivoivampaa ymmärtää, että huolimatta siitä, kuinka paljon aihetta tutkin, on vielä enemmän tietoa tongittavana. Kuten minä puolitoista vuotta sitten sanoin: “Toisaalta juurikin se, että aina voi tietää hieman enemmän, tunnustella hieman tarkemmin ja kohdata kuntoutuja aavistuksen aidoimmin, kiehtoo tässä alassa”. 

Lukiessa aikaisempia portfolioita näkee selvästi, että itsetuntemus on prosessi, ja se kasvaa sekä kehittyy, eikä koskaan tule valmiiksi. Esimerkiksi kiireen ja suorittamisen mentaliteetti on itsellä niin vahvasti omassa identiteetissä, että toisin kuin vielä ensimmäisten portfolioiden aikana ajattelin, tämä tulee olemaan asia, mikä tulee kulkemaan vierelläni loppuelämän. Mutta jo näiden kolmen ja puolen vuoden aikana olen löytänyt paljon työkaluja siihen, että pystyn helpommin toimimaan asian kanssa. Enkä edes halua luopua tästä osasta itseäni, koska se on ehdottomasti yksi syy siihen, miksi tekemäni työ kantaa usein pitkälle – laadukkaastikin vielä. 

Eniten koen viimeisen vuoden akatemialla tuoneen varmuutta omaan tekemiseen ja luottamusta siihen, että sen hetkinen oma tieto- ja taitotaso on riittävä (ja jos ei ole, tiedän mitä tehdä). Fysioterapeuttinen työote on tullut jo niin vahvaksi osaksi omaa identiteettiä, ettei sitä pysty enää erottamaan minusta. Tapa kohdata ihmisiä ja nähdä maailma on peruuttamattomasti muuttunut opiskelujen aikana. Lisäksi Proakatemian kautta omaan identiteettiini on hiipinyt fysioterapeutin lisäksi omaa tekemistään ja laadukkaita verkostoja arvostava yrittäjä. 

Ammatillisen kasvuni varrella on ollut uskomaton määrä ihmisiä. On mahdotonta valita merkittävintä, mutta muutamat merkityksellisimmät voin mainita. Opettajien panos ja aito välittäminen meidän ammattitaidostamme on varmasti ollut erityisen tärkeää. Erityiskiitosta ansaitsee Proakatemian valmentajien tapa olla raa’asti omia itsejään ja antaa kaiken itsestään, minkä he vain meille tulevaisuuden toivoille ovat pystyneet antamaan. Muista ammattilaisista mieleeni ojäänyetenkin sairaalaharjoittelun toinen ohjaava, jonka tapa tehdä työtä oli inspiroiva ja näytti sen, miten hyvin EBP käytännössä voi toimia. 

Koko Pitkäniemen harjoittelu, ja sieltä etenkin potilaiden ja muiden työryhmien kanssa toimiminen on ollut merkittävin tekijä oman ammatillisen itsetuntoni kehittymisessä. Selviäminen haastavista tilanteista sekä potilaiden aito kiitollisuus ammattitaidon jakamisestani ovat olleet yksittäinen kannustavin asia koko opiskelujeni aikana. Lisäksi Proakatemian kohtaamiset muiden tiimiyrittäjien kanssa ovat jättäneet minulle jäljen siitä, miten hienoja ja kunnianhimoisia ihmisiä maailma on pullollaan, kun heitä vaan osaa lähestyä. Enkä mitenkään voi ohittaa oman tiimini merkitystä kasvussani niin alan ammattilaisena, tiimiläisenä kuin ihmisenäkin. 

Lähdin Proakatemialle löytämään luottamusta muihin sekä rohkeutta elää omalla epämukavuusalueella. Aika täällä onkin näyttänyt, että mikä vain on mahdollista, jos vain unohtaa esteet omissa mielenmalleissa ja uskaltaa rohkeasti mennä kohti epäonnistumisiakin. Sen lisäksi olen kuitenkin oppinut, että luottamusta ei tarvitse antaa jokaiselle, eikä kaikkien kanssa tarvitse olla ylimmäisiä ystäviä. Myös sen olen nähnyt, että toisin kuin yleensä toitotetaan, välillä timantit syntyvät siellä missä ollaan mukavuusalueella. Ei ole väärin tehdä niitä asioita, joissa on jo hyvä – ei aina tarvitse etsiä kehittymistä tuntemattomasta, joskus voi myös hyödyntää niitä tuttuja osa-alueita, joissa kehitystä on jo tapahtunut. 

Kirjoitan tätä portfoliota Motive 6.0:n painaessvieressä kovaa duunia myyntipäivien merkeissä. Heidän intonsa ja kunnianhimonsa muistuttaa siitä, mistä itsekin on lähtenyt ja sitäkin enemmän siitä, miksi tähän on lähdetty. Tässä korona-ajan etäilyn keskellä oli ilo saada taas maistiainen siitä, miltä aito oikea Proakatemiameininki näyttää. Ja sehän näyttää aivan halvatun inspiroivalta. Uskon, että olen saanut valmiuksia siihen, että voin kannustaa tulevissakin työyhteisöissäni ilmapiiriä tähän uskomattoman lämpimään ja yhteisölliseen suuntaan. 

Tulevaisuus – miten joku asia voikin olla samanaikaisesti yhtä lailla innostava, kauhistuttava, inspiroiva, lannistava, tuttu, tuntematon, mutta ennen kaikkea vääjäämättä edessä? Varmastikin jokainen valmistuva kokee samoja tunteita jossakin määrin, mutta työskentely ja ajoittainen kamppailu oman mielenterveyden kanssa tuo tähän ihan oman lisämausteensa. Vaikka en tiedä vielä, miltä lähitulevaisuuteni näyttää, tiedän sen, että taas viiden vuoden päästä katselen taakseni ja tunnen ylpeyttä siitä, miten pitkälle olen päässyt. Ja joskus tulen miettimään alaisteni tyytyväisiä asiakkaita kuunnellen, että onpa takanani hieno matka – eikä se ole edes vielä loppu! 

Näen nyt paremmin kuin koskaan oman urani prosessina, jonka ei tarvitse olla valmis nyt tai koskaan. Tiedän vain sen, että omaa intuitiota seuraten ja itseeni luottaen pääsen eteenpäin kohti niinkin vaatimatonta missiotani kuin parempaa maailmaa. Askel kerrallaan, kämmi kerrallaan ja kohtaaminen kerrallaan kuljen eteenpäin ja nautin matkasta. Koska toisen vuoden lopuksi olin summannut asian täydellisesti, en turhaan lähde keksimään pyörää uudestaan. Eli mukaellen omia sanojani: nämä vuodet ovat hurahtaneet vauhdilla ohitse jättäen jälkeensä naisen, joka ei voi tehdä muuta kuin todeta, että tämä aika on todellakin ollut kokemisen arvoinen. 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close