Tampere
23 Nov, Monday
4° C

Proakatemian esseepankki

Ole alfauros – hanki itsellesi miettimispuu



Kirjoittanut: Iida Oikarinen - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Apinajohtajan käsikirja

Kyllä, luit aivan oikein. Tässä esseessä puhutaan apinoista, esimiestaidoista simpanssien tapaan. Kirja antaa aihetta ajattelemaan johtamista ikivanhasta ja toisaalta uudesta näkökulmasta. Kirjassa käsitellään evoluutiopsykologiaa, tutkimuksia, sekä taloustiedettä ja johtamista. Simpanssien toimintaa kannattaa apinoida, näitä apinoinnin arvoisia asioita kirjassa on nostettu esille. Otsikot ovat kirjasta otettuja, sillä mielestäni ne olivat vallan nerokkaita! Kirjassa puhutaan esimerkkien kautta Santino nimisestä simpanssista, joka on laumansa johtaja.

”Santonio ei ole koskaan perustanut johtajuuttaan ääneen lausuttuun puheeseen. Sen pitää tuntea, että se saa ryhmän jäsenet taakseen.” (Lundberg T. & Berggren O, 2014, 141).

Simpanssit ja johtajat, lajeista uhanalaisimmat

Kirjassa kerrottaan, että tutkimusten mukaan johtajat kantavat eniten huolta siitä, ettei heillä ole aikaa tehdä töitään. Kirjan mukaan se on liioiteltua, olemme luoneet itse kiireemme. Simpanssit uhraavat monta tuntia päivästään toistensa puhdistamiseen, miksi me emme pysty samaan? Simpanssit repivät suuttuessaan karvoja päästään. Niin turhautumisen hetkellä itsekin mielellään tekisi, jotain samaa meissä siis on. Kairos Future tutkii nuorempien polvien arvoja ja on tutkimuksissaan havainnut, etteivät 70 ja 80-luvuilla syntyneet hakeudu johtotöihin. He eivät ole valmiita maksamaan sitä hintaa elämästään, minkä vanhempansa tuosta työstä ovat maksaneet. Kirjassa kerrotaan hyvin siitä, millaiseksi johtaminen on muuttumassa, osittain mielestäni jo muuttunut. Esimies tai johtaja ei ole enää yläpuolella, häntä ei kuulu enää katsota ylöspäin. Esimiehen tai johtajan kuuluu katsoa työntekijöitään ylöspäin. Pakka kääntyy nuri. Nuorempi sukupolvi haluaa vaikuttaa muulla tavalla, kuin vallalla, näin kirjassa kerrotaan. Mielestäni se on erittäin hyvä ja juuri sitä me Akatemialla johtotehtävissä teemme. Jokaisen ääni on tärkeä, jokainen on kuulemisen arvoinen idea. Monien johtajien suuri haaste onkin siirtyä auktoriteettiajattelusta vertaisajatteluun. Mikäli tähän ajattelutapaan siirtyisi kaikki, herää kirjassa kysymys. Tarvitsemmeko enää johtajia? Simpansseja tutkimalla on kuitenkin havaittu, että kyllä johtajiakin tarvitaan. Erona se, ettei johtaja osoita sormella, mitä kuuluu tehdä. Johtajan kuuluu toimia yhdistävänä tekijänä. Näin simpanssitkin tekevät.

”Apinoiden maailmassa voi olla johtaja vain niin kauan kuin lauman jäsenet pitävät sen arvoisena. Johtajan on ansaittava joka päivä ryhmänsä luottamus.” (Lundberg T. & Berggren O, 2014, 151).

Milloin viimeksi puhdistit työkavereidesi varpaanvälit?

Simpanssien maailmassa on normaalia, että ympärillä on kilpailijoita. He kyseenalaistavat johtajansa aseman hyvinkin nopeasti. He käyttävät väkivaltaa, sekä oveluuttaan päästäkseen arvojärjestyksessä korkeammalle. Harvemmin olen kuullut, että työpaikoilla nyrkit heiluvat, tai nyrkkitappelun jälkeen toinen työntekijöistä nousisi johtajan rooliin. Jokin tässä kuitenkin kuulostaa harvinaisen tutulta. Kirjan mukaan tämä miesten keskinäinen kilpailu selittää sen, miksi miesten on vaikeampi näyttää tunteitaan, varsinkin työpaikoilla. Simpanssien elämässä minun ymmärtääkseni nainen ei voi olla lauman johtaja. Siinä olemme askeleen edellä, sillä nykyään kuka vain voi olla johtaja. Ja hyvä niin!

Joka päivä Santino halaa laumansa jokaista jäsentä. Santino asettaa poskensa jokaisen lauman jäsenen poskea vastaan ja sanoo varovasti uh-uh-uh. Kirjan mukaan tämän voisi tulkita tervehdykseksi, kiva kun olet täällä, arvostan sinua. Mielestäni on hauskaa, miten kirjassa nostetaan esille ihminen, joka tässäkin asiassa monesti tekee väärin. Aina ei muista, tai huomaa tervehtiä jokaista työkaveria henkilökohtaisesti. Tässä kirjan kappaleessa nostetaan vahvasti esille läsnäolon voima. Tekniikka ei pelasta meitä kaikelta, se ei tee meistä välttämättä tehokkaampia tai parempia jokaisessa tilanteessa. Henkilökohtaisuus ja ihmisten kohtaaminen päivittäin on avain luottamukseen. Johtajuutta ei voi tapahtua, ellei vuorovaikutusta ole. Simpanssiyhteisön voima on sosiaalinen yhdessäolo. Simpanssit eivät vain istua möllötä ja rapsuttele toisiaan ajan kuluttamiseksi. Toisten varpaidenvälien puhdistaminen on sosiaalista yhdessä tekemistä. Se on aikaa, jolloin he tutkivat toisiaan, oppivat tuntemaan omat laumalaisensa, luovat yhteyksiä ja poistavat laumassa olevia ristiriitoja. Kirja kehottaakin meitä toimimaan simpanssien lailla. Jälleen kerran, kirja hieman epäilee meitä ja käyttää sanaa jos. Jos toimisimme samalla tavalla, saisimme kahvitauoistamme enemmän irti. Kosketuksessa on voimaa, jopa työpaikoilla. Hurmassa toteutamme tätä paljon, olemme suurin osa kovia halailijoita. Osoitamme kosketuksenkin avulla välittämistä, se ei ole itsestään selvää, mutta ehdottoman tärkeää.

”Santino on tajunnut, että sen asema johtajana riippuu kokonaan lauman jäsenten luottamuksesta. Tämän on jokaisen ihmisjohtajankin käsitettävä.” (Lundberg T. & Berggren O 2014, 60).

Vahvin voittaa – vai mitä?

Johtajaurokset usein ovat simpanssiyhteisössä laumansa suurimpia ja vahvimpia. Näin voisi ajatella. On kuitenkin poikkeuksia, jolloin lauman johtajaksi on siirtynyt lauman suosituin. Kyse on juuri tästä. Kirjan mukaan johtajana ei voi toimia pelkän pelon avulla. Tansanialainen simpanssi Wilkie on onnistunut rikkomaan tuon kaavan. Hän oli laumassa pienikokoinen, jolloin ei voinut taistella pelon tai voiman avulla muita vastaan, häviö olisi tullut nopeasti. Hän valikoitui lauman johtajaksi olemalla mahdollisimman huomaavainen ja kiltti muita kohtaan. Jos Wilkie pystyy muuttamaan asioita, voimme mekin. Wilkie saa puoleltani kaikki sympatiat, aivan mahtavaa. Se, että tiedostaa omat heikkoutensa, sekä vahvuutensa ja pystyy nostamaan vahvuuden aivan toiselle tasolle, on ihailtavaa. Ihailenko juuri simpanssia? Ilmeisesti. Tämä kirja on uskomaton! Johtajia ei ole vain yhdenlaista, eikä jokaisen johtajan täydy olla samanlainen. Vahvin ei siis voita aina, viisain varmasti usein. Voisin jopa kuvitella, että laumassa johtaja, joka osaa ottaa muut huomioon on varmasti parempi, kuin pelolla hallitseva. Jopa simpanssien maailmassa. Johtajan ei siis tarvitse olla paras kaikessa. Johtajan tehtävä on saada muut kehittymään parhaaksi.

”Meillä ihmisillä on taipumus luulla, että esimiesten ja johtajien pitäisi näyttää tietynlaisilta ja käyttäytyä tietyllä tavalla. Mutta kun on tosi kyseessä, voit olla vain yhdenlainen – oma itsesi. ” (Lundberg T. & Berggren O, 2014, 73).

Ole alfauros – hanki itsellesi miettimispuu

Simpanssiurokset kapuavat ajoittain puuhun korkealle, istahtavat aloilleen ja tarkkailevat lähialuetta. Tässä kohtaan voisi verrata puuhun kipuamisella sitä, että sieltä näkee kauemmaksi. Korkeammalta, erilaisesta perspektiivistä saa uutta näkökulmaa asioihin. Tämä on tärkeä osa johtamista, nähdä pidemmälle kokonaiskuva, eikä vain tihrustaa samasta pisteestä yksityiskohtia. Santonio vetäytyy päivän aika useasti laumasta hetkeksi syrjään olemaan yksin. Kirja kehottaakin meitä toimimaan samoin. Kuinka usein vetäydymme antamaan aikaa täysin itsellemme. Se on tehokas keino saada ongelmiin uusia ratkaisuvaihtoehtoja. Kirja kehottaakin rikkomaan normaalia arkea ja sen tuomia rutiineja aina välillä. Puuhun loikkaaminen saattaa tuottaa monelle meistä hieman hankaluuksia, mutta kyse onkin siitä, että pystyisimme nousta henkisesti arjen yläpuolelle. Johtajan on välillä pohdittava asioita itsekseen. Kirjassa puhutaan apinaringistä, mitä voisin kuvailla meidän kielellä eräänlaiseksi pajatilanteeksi. Kun asioita on pohtinut eri kannalta, on äärimmäisen tärkeää saada muut mukaan keskusteluun. Tässä kirjan kappaleessa puhutaan siitä, että jokainen pääsisi olemaan osa keskustelua. Meillä Akatemialla tämä on välttämättömyys ja toteutuu meillä varsin mallikkaasti.

Tämä osa kirjasta on tärkein – valitettavasti muistat kohta siitä vain 10 prosenttia

Simpansseilla ei ole kykyä opettaa toisia kirjallisten ohjeiden avulla. Taitoja pystyy siirtämään ainoastaan kokemusten avulla. Mitä jos sanoisin, että tämä pätee myös meihin ihmisiin? Itsekin mietin, miten kirjallisten ohjeiden avulla en muka pystyisi saamaan tietoa joltain toiselta. Kirjassa avataan mielenkiintoisia lukuja, jotka on napattu Nisse Simonssonin kirjasta Hjärnbruk.

Muistamme:

  • 10 prosenttia siitä, mitä luemme.
  • 20 prosenttia siitä, mitä kuulemme
  • 30 prosenttia siitä, mitä näemme
  • 50 prosenttia siitä, mitä näemme että kuulemme
  • 70 prosenttia siitä, mitä keskustelemme
  • 80 prosenttia siitä, mitä teemme
  • 95 prosenttia siitä, mitä opetamme toisille

Jokainen meistä toki on yksilö, näin kirjassakin painotetaan, mutta luvut ovat silti todella mielenkiintoisia. Uskon niihin näin lukihäiriöisenä aivan täysin. Opin ehdottomasti parhaiten kuulemalla, näkemällä ja tekemällä. Tarvitsen kaikki nuo asiat, varsinkin silloin kun esimerkiksi opiskelin lukiossa. Parhaiten kuitenkin mieleeni painuivat asiat, jotka olin itse oppinut, mutta opetin muille. Mielestäni tämä on jotain, mitä jokaisen pitäisi ymmärtää. Olemme aivan ainutlaatuisessa koulussa, sillä opetamme jatkuvasti toisillemme asioita. Olen ehtinyt kertomaan tästä kirjasta ja sen tuomista ajatuksistani monelle. Tästä kirjasta jää mieleeni siis varmasti enemmän, kuin 10 prosenttia.

Pohdinta

Onko kirjassa apinoinnin arvoisi asioita? Ehdottomasti!

”Ajattelehan, jos kuuden miljoonan vuoden kuluttua tutkijat löytävät luusi, kokoavat niistä luurangon ja tunnistavat sinut siksi ensimmäiseksi johtajaksi, jolla oli selkäranka uudistaa ja parantaa yritysmaailman oloja!” (Lundberg T. & Berggren O, 2014, 30).

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close