Tampere
02 Dec, Saturday
-13° C

Proakatemian esseepankki

Nyt tai ei koskaan



Kirjoittanut: Jesse Järvensivu - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Aki Hintsa- tänään olen elossa, kuolevan miehen päiväkirja
Oskari Saari
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Johdanto

Luin jo vuosia sitten Oskari Saaren kirjoittaman kirjan: Aki Hinta – Voittamisen anatomia. Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti Aki Hintsan luomasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinninmallista, jota jokainen yksilö voi käyttää hyödykseen omassa elämässään. Innostuin jo silloin Hintsan ajatusmallista, joten huomatessani, että syksyllä 2021 julkaistiin Saaren kirjoittama teos: Aki Hintsa – Tänään olen elossa, kuolevan miehen päiväkirja, halusin oitis lukea tuon kirjan. Kirjassa sukelletaan syvälle kuolemaa tekemän ihmisen ja hänen läheistensä arkeen ja ajatuksiin. Mitä ihminen käy läpi, kun tietää matkansa lähestyvän päätepysäkkiä? Kirja avasikin omaa ajatusmaailmaani sitten kun – ajattelun osalta. Sitten kun, ei välttämättä koskaan tule. Elämää tulee elää, kuin viimeistä päivää, mutta samalla säästäen paukkuja myös tulevaan.

 

Jääkö matka kesken

Mitä pidemmälle kirjassa pääsin, aloin ajatella, että mitä jos oma matkani jäisikin kesken? Monesti sanotaan, että kuolinvuoteella kaduttaa enemmän asiat, jotka jäivät tekemättä, kuin asiat, joita teki. Kirja avasikin omaa ajatusmaailmaani paljon asian suhteen. Olen varsinkin nuorempana saattanut empiä joitakin asioita sen takia, että en ole ollut varma onnistuisinko siinä. Juuri tämän kaltaisiin kysymyksiin vastausta ei koskaan voi tietää etukäteen: et voita, jos et koskaan koita. Päiväkirjamerkinnöissäänkin Aki kuvaa monesti sitä, että kuinka hän vaikeista ajoista huolimatta keskittyy arkeen ja hänelle tärkeisiin asioihin sen sijaan, että jäisi sänkyyn makaamaan ja voivottelemaan omaa tilannettaan. Akin tahdo elää oli jotain käsittämätöntä. Tahdonvoimalla hän näytti ja saavutti paljon enemmän, kuin kukaan uskalsi odottaa.

Kun Aki Hintsan haimasyöpä diagnosoitiin, lääkärit ennustivat hänellä olevan enää kaksi ja puoli kuukautta elinaikaa. Hän eli kuitenkin vielä 16 kuukautta. (Koivunen, 2021)

 

Tulevaisuus

Uskon, että kaikki kirjan lukeneet henkilöt ovat pysähtyneet lukiessaan miettimään omaa elämäänsä ja sitä, että miten asiat ovat tällä hetkellä tärkeysjärjestyksessä. Onko niissä jotain viilattavaa, vai onko kaikki järjestyksessä? Viekö jokin asia liikaa aikaa joltain toiselta ja niin edelleen. Kuten kirjassa mainituista päiväkirjamerkinnöistä huomaa, että Akin sairaus ei aina hallitse arkea, vaan siitä on tullut osa sitä. Ei arkisiin asioihin osaa kiinnittää huomiota, vaan ne tulevat siinä mukana. Sairauden kehittyessä pahempaan suuntaan se nostaa taas päätään ja nousee ajatuksiin. Monesti elämässä vastaantulevat ääritilanteet muokkaavat ajatusmaailmaamme, kun on nähnyt kolikon nurjan puolen, pystyy voimavaransa käyttämään oikeasti tärkeisiin asioihin ja kaikki muut toissijaiset asiat unohtamaan.

Lapset ja perhe olivat hänelle kaikkein tärkeimmät, mutta silti hänellä oli aina ollut aikaa kaikille muille paitsi näille oikeasti tärkeimmille ihmisille. Juuri tätä hän oli hokenut kymmenille ja taas kymmenille asiakkailleen ja saanut useimmat heistä näkemään, kuinka heidän arvonsa ja tekonsa olivat räikeässä ristiriidassa keskenään. (Saari, 2021)

 

Yhteenveto

Elämän karuin tosiasiahan on se, että jokainen meistä lähtee täältä, kun aika on tullut täyteen. Mitään et myöskään saa mukaasi. Pyri siis käyttämään energiasi asioihin ja ihmisiin, jotka ovat sinulle tärkeitä. Elä täysiä ja älä pelkää rakastaa. Vähentämällä sitten kun – ajattelua alkaa asioita oikeasti tapahtumaan. Monesti elämässä on niin, että ainoa este tekemisen ja tekemättä jättämisen olet sinä itse. Katso siis itseäsi peilistä ja mieti mitkä asiat ovat minulle niitä kaikista tärkeimpiä. Menemällä rohkeasti niitä kohti, alat saavuttamaan unelmiasi.

 

Kiitos Aki.

 

 

 

Lähteet

Koivunen, Tommi. 2021. Aki Hintsa kirjoitti päiväkirjaa, kun sairastui tappavaan tautiin – syöpädiagnoosi oli F1-lääkärille karu herätys. Ilta-Sanomat. https://www.is.fi/formula1/art-2000008217040.html

 

Saari, Oskari. 2021. Aki Hintsa – Tänään olen elossa, kuolevan miehen päiväkirja. WSOY. s.23

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close