Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Nudge – tönäisy



Kirjoittanut: Tatu Arminen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Tönäisy / Nudge

 

 

 

Pohjustus

Elän arkea, jota määrittää valitsemani urapolku. Kuulostaa dramaattiselta ja sitä se varmasti onkin. Ennen kaikkea tämä on kuitenkin kaunista. Haluan elää ja elättää itseni artistina sekä ammattinäyttelijänä. Toivon onnistuvani tässä, sillä koen tehneeni sydämen valinnan.

Tässä esseessä avaan suhtautumistani nudge-termiin. Nudge on englannin kielinen termi, joka tarkoittaa hellää tönäisyä. Sen lisäksi, että nudge tarkoittaa fyysisesti toisen ihmisen tönäisyä, piilee sanan takana pieni teoria. Mielestäni tämä teoria on äärimmäisen tärkeä bisneksessä ja elämässä muutenkin. Nudge on käyttäytymistieteiden tutkima konsepti ja toimintamalli sekä poliittinen teoria. Nudge, eli tuuppaus on ihmisen tekemiä, suoria tai epäsuoria tekoja, joiden avulla hän pyrkii ohjaamaan toisen ihmisen käyttäytymistä toivomallaan tavalla. Nudge voi olla myös epäsuora ehdotus tai positiivissävytteinen johdattelu tiettyyn ratkaisuun.

Oli samalla mielenkiintoista, mutta harmillista huomata kuinka englannin kielisiä lähteitä nudge-teoriaan ja ”nudgettamiseen” oli paljon, kun en edes löytänyt nudgelle suomen kielistä termiä. Saati sitten akateemisia lähteitä nudgesta, joita teille mielelläni jakaisin. (nudgettaminen = minun itse keksimä sanamuoto)

Löysin Google Scholarista Juha Hiedanpään tekstin: ”Susi on ihmiselle susi”. Hiedanpään tavoite on helpottaa Suomessa susikannan ja ihmisten yhteiseloa. Teksti käsittelee tätä aihetta. Oli hauska huomata, kuinka nudge, oli paljon esillä tekstissä. Kevyt johdattelu oli hyvin olennaista Hiedanpään yhteiskunnallisessa hankkeessa helpottaa ihmisten ja susien yhteiseloa reviirialueilla. En lukenut koko tekstiä, mutta ymmärsin, että Hiedanpää toivoi epäsuorien tönäisyjen avulla ihmisten hyväksyvän paremmin yhteiselon susien kanssa ja sudet tavallisena osana arkea.

 

Miksi puhun nudgesta?

Itse havahduin, että suurin osa arkeni työn tekoa on nudgettamista. Kerroin esseeni alussa, minkälaista urapolkua rakennan. Biisien tekeminen ja yksittäisten roolien hakeminen ja näytteleminen on hyvin projektiluontoista. Luovaa tekemistä, mutta samalla työtä. Kun hoidan esimerkiksi biisiprojektejani yksi kerrallaan maaliin kohti julkaisua, tarvitsee minun päivittäin töniä projektin osapuolia. Minun tulee jatkuvasti pitää huolta, etteivät biisit jää pöytä laatikkoon. Minun tulee lähetellä niitä tuottajille ja saada tuottajat kiinnostumaan niistä. Minun tulee myös jo tuotannossa olevia projekteja viedä aktiivisesti eteenpäin, jotta saan joskus julkaistua biisejä. Tuottajilla voi olla kymmeniä biisejä työn alla. Pienen omakustanneartistin projektit, jäävät helposti pois ”top of mindistä”. Tarvitsee töniä. Biisiprojektissa on myös muita osapuolia. Voi olla esimerkiksi muita laulajia, tai soittajia. Voi olla kuvaajia. Keikoista en ole vielä edes puhunut. Niin kauan, kun minulle ei ole manageria, olen vastuussa kaikesta itse. Omalla nimellä ja naamalla. Mitään ei tapahdu, ellen itse herättele asioita tapahtumaan ja valvo, että niin tapahtuu. Eli, ohjailen asiat kevyesti maaliin. Sanon kevyesti, sillä kun tekemisestä tulee liian paineikasta ja suoraa, uskon luovuuden karisevan helposti pois. Kaiken lisäksi pelkään, että projektiosapuolet vetäytyvät helposti pois. Nostavat kädet ilmaan.

 

Nudgen kohtaaminen

En tiennyt nudge termin olemassa olosta, ennen kuin äitini minulle siitä kertoi.

Kohdallani nudge tarkoittaa paljon verbaalista viestintää puhelimessa ja naamatusten. Pyrin luomaan positiivisen ja kaverillisen ilmapiirin puhua työasioista. Toivon, ettei vastapuolen esimerkiksi tarvitsisi ajatella: ”Ei taas työjuttuja”. En itsekään toivo, että esimerkiksi biisin tekeminen tuntuisi minulle vain työjutulta.

Voi olla, että tulkitsen nudge-termin käyttöä väärin, mutta koen, että suurin osa energiastani ”taiteilijaprojektissani” menee nudgettamiseen. Siihen, että ohjailen erilaisia luovia projektejani maaliin ohjailemalla siihen vaikuttavia ihmisiä. Ohjailu tarkoittaa muun muassa viestintää, jonka avulla: pyrin luomaan tekemisen meininkiä, pysymään projektin osapuolten top of mindissä, tutustumaan heihin ja jopa kaverustumaan osapuolten kanssa. Toivon myös välittäväni ajatuksen tavoitteistani, raameistani ja aikatauluista kyseisen projektin suhteen sillä tavalla ettei tule yllätyksiä. Toivon myös viestiväni nämä asiat tavalla, jolla tekemisemme ei tuntuisi liian suorituskeskeiseltä ja rakenteelliselta.

 

Hellän tönimisen haasteet

Töniminen ei ole helppoa. Voisin kuvitella, että jos olisin sihteeri korporaatio-osastolla, niin töniminen olisi helpompaa. Se saattaisi jopa olla virallinen työtehtävänikin. Biisien tekemisen voi mieltää työksi tai harrastukseksi. Riippuu henkilöstä. Osa tekemiseni on myös epävirallisempaa ja siihen ei liity työsopimukset tai raha. Esimerkiksi valokuvausharrastajan kanssa sovittu potrettikuvaus, tai uuden biisin harjoittelu toisen artistin kanssa tai jonkun yhteistyösopimuksen neuvotteleminen. Välillä asioita tehdään myös kaverilta kaverille, pelkästä innostuksesta ja inspiraatiosta. Tällöin, koen etten voi toimia kuin työpaikalla korporaation myyntiosastolla. Ainakaan nudgen suhteen. Haastava yhtälö, joka kuormittaa omaa top of mindiä.

Mitä kokemuksia teillä on nudgesta? Voisin kuvitella, että proakatemialaisen arjessa nudgen mukainen toiminta voi olla tuttua.

 

Vinkkejä nudgettamiseen

Tähän loppuun haluan vielä tiivistetysti mainita omakohtaisia vinkkejä nudgettamiseen. Suosittelemaan ylipäätään olemaan kiinnostunut muista ihmisistä avoimin mielin ja tutustua hieman heihin. Muiden ihmisten on hankala kiinnostua sinusta ja projekteistasi, jos et itse osoita kiinnostusta heitä kohtaan. Vastavuoroisuus korostuu, varsinkin pidemmälle mentäessä.

Kun teet satunnaista projektia porukalla, suosittelen tarkkailemaan osapuolten suhtautumista sinuun ja yhteiseen kommunikaatioonne. Sen lisäksi, että itse annat ohjeita ja palautetta, niin ole valmis vastaanottamaan niitä. Kuuntele ja ota huomioon. Tämä on jatkuvaa vuorovaikutusta. Kannattaa kysyä palautetta yhteisistä toimintatavoistanne ja kysyä, minkälainen toimintatapa juuri kyseistä henkilöä miellyttäisi. Sinun ei itse tarvitse taipua kaikkeen, mutta ole muuntautumiskykyinen.

Rehellisyys maan perii. Kun kommunikoit projektin osapuolille. Kerro, mitä mieltä olet oikeasti. Esimerkiksi projektin alussa kannattaa todella pyrkiä viestimään omat toiveet ja odotukset projektilta, sillä tässä vaiheessa niihin on yhdessä helpompi sitoutua.

Puhuin palautteen annosta. Palautetta kannattaa ja pitää antaa. Myös palkitseminen kuuluu asiaan. Olen sitä mieltä, että hyvästä työstä tulee aina palkita. Yhdessä ennen projektin alkua kannattaa sopia työn palkitsemisesta ja korvauksista. Kuitenkin, aina kun siihen on syytä, kannattaa kiittää toista ihmistä hänen tekemästä panostuksesta ja palkita voi yllättäenkin. Palkita voi myös muilla tavoin kuin rahalla. Ole luova. Minua on auttanut lukematon määrä ihmisiä erilaisissa projekteissani myös ilman rahallista korvausta. Auttaessaan minua, he ovat osa projektiani. Saadasseni työpanosta avuksi, keskustelen siitä, kuinka voin auttaa takaisin tai palkita avusta. Monesti raha on hyvä palkitsemisen väline ja paikoitellen päädytään muuhun ratkaisuun.

 

Loppuun

Kannattaa vilkaista esseen lähteistä Ylen artikkeli Iso-Britannian hallinnon perustamasta nudge-unitista, tuuppausyksiköstä. Suomalainen sosiaalipsykologi Tiina Likki työskentelee kyseisessä tuuppausyksikössä. Mielestäni lukemisen arvoinen artikkeli. Voisiko suomalainen tulevaisuuden yrittäjyys ottaa oppia nudge-unitilta ja innoivoida kyseisen ohjailukulttuurin ympärille uusia bisnesideoita?

 

Lähteet

https://dictionary.cambridge.org/dictionary/english/nudge (Englannin kielinen käännös)

https://en.wikipedia.org/wiki/Nudge_theory (Yleistä nudgesta)

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/26/tuuppausyksikko-loysi-jattisaastot-brittien-ajattelun-oikoteista (Iso-Britannian hallinnollinen tuuppasyksikkö)

https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/531561/Hiedanpaa.pdf?sequence=1 (Hiedanpää – Susi on ihmiselle susi)

Kommentit
  • Elina Merviö

    Mielenkiintoinen, uusi käsite. Miten mielestäsi tämä näkyy Proakatemialla? Entä muiden mielestä?

    4.3.2021
Kommentoi