Tampere
29 Mar, Friday
5° C

Proakatemian esseepankki

Nöyryys kasvattaa



Kirjoittanut: Heidi Hydén - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Minusta oli hauska lukea Auri sinun ajatuksiasi johdettavana olemisesta. Pystyin samaistumaan sinun ajatuksiisi monessa eri kohdassa. Kerroit siitä, kun tulit Akatemialle rinta rottingilla ja hyvin tietoisena itsestäsi ja vahvuuksistasi, mutta todellisuus iski kovaa vasten kasvojasi. Olen salaa toivonut jonkun muunkin ajattelevan näin, koska minusta tuntui aikoinaan täysin samalta ja olen useaan otteeseen miettinyt mikä minussa on vikana ja jollain tavalla pettynyt itseeni. Mainitsit tähän liittyen nöyryyden, minkä olet oppinut ja ehkä tämä onkin se avain parempiin tiimityötaitoihin sekä alaistaitoihin.

Minulle tuli yllätyksenä sinun turvallisuuden tarpeesi tiimissä. Olen pitänyt sinua aina vahvana, sanavalmiina ja määrätietoisena ihmisenä eikä mieleeni ole juolahtanut, että jopa sinäkin kaipaat turvallista ympäristöä, jotta voisit kehittyä. Miten sitä helposti ajautuukin ajattelemaan vahvojen ihmisten olevan superihmisiä, jotka eivät tarvitse mitään suojaa, koska he ”pärjäävät” tilanteessa kuin tilanteessa. Nyt kun olen tätä asiaa pohtinut, mieleeni muistuu pajoja, joissa olet puhunut paljon luottamuksesta ja sen tärkeydestä ja asiat ikään kuin loksahtivat paikoilleen.

Minusta on hienoa, että olet saanut Verkkotallista oman turvasatamasi ja pääset kehittämään itseäsi pienemmän tiimin kanssa. Minulle heräsi ajatus, että ehkä osittain koet turvaa Verkkotallissa myös sen takia, että sinulla on siellä ohjat kädessäsi ja johdat tiimiäsi. Itselläni on ainakin huomattavasti turvallisempi olo, kun toimin johtajana enkä johdettavana. Toivon kuitenkin Evisionin pysyvän mielessäsi ja annat vielä sille mahdollisuuden. Se on haastavaa ja mielestäni meidän pitäisi enemmän tehdä asioita koko tiimin kanssa yhdessä, jolloin luottamus ja turvallisuuden tunne kasvaisi koko tiimin kesken. Aikaa on vielä saavuttaa vaikka mitä, jos vain meidän kaikkien mindset on kohdillaan.

Pidän erittäin paljon suorasanaisuudestasi ja avoimuudestasi. Välttämättä kaikki eivät ole samaa mieltä ja uskon, että sinua saatetaan ymmärtää tai tulkita väärin, koska joku kokee sinut päällekäyvänä. Tässä onkin se haaste ison tiimin kesken, kun ihmiset ovat niin erilaisia ja haluavat toimia eri tavoin. Mielestäni Evision ei ole vielä löytänyt sitä kultaista keskitietä, jota pitkin koko tiimi kulkisi hyvillä mielin. Ainakin olet valmis kehittymään, koska kaipaat palautetta ja olet valmis keskustelemaan asioista. Ilman kommunikointia ei edetä eteenpäin. Älä lopeta puhumista, mutta kokeile joskus kirjoittaa ajatuksesi ensin paperille ja odota hetki ennen kuin toimit. Tunnekuohu voi välillä ottaa vallan, jolloin välttämättä ei ymmärrä antaa tilaa muille.

Tunnistan oikeudenmukaisuuden sinussa ja pystyn samaistumaan siihen täysin. Mikään ei ole pahempaa kuin epäoikeudenmukaisuus ja minusta tämä on hieno piirre sekä sinussa että minussa. Se kertoo arvomaailmasta ja siitä, että olet valmis ajamaan asioita siihen suuntaan, mikä on tasavertaista kaikille. Se kertoo myös tiimityötaidoistasi ja siitä, että välität mitä ympärilläsi tapahtuu.

Mielestäni olet hyvä dialogissa, vaikka oletkin paljon äänessä. Haluaisin oppia sinulta taidon sanoittaa asioita ääneen niin kuin sinä teet. Olen oppinut matkan varrella itsestäni ja huomannut olevani parempi kirjoittamaan ajatuksiani kuin sanomaan niitä ääneen. Mietin usein liikaa ennen kuin avaan suuni ja välttämättä en saa sanottua mitään, koska mielessäni kuulostan typerältä ja epäpätevältä. Olen pohtinut tätä ja päätynyt siihen, että luottamuksella on tässäkin iso rooli. Ehkä en luota tarpeeksi tiimiin, jotta voisin sanoa ääneen kaikki, mitä ajattelen. Samalla mietin, että luotatko sinäkään 100 % tiimiin, mutta silti pystyt sanomaan kaikki ajatuksesi hienosti ääneen?

Mainitsit kärsimättömyytesi ja aikataulukeskeisyytesi. Huomaan näitä piirteitä sinussa eikä niissä ole mitään pahaa tai häiritsevää. Enemmän minua häiritsi kommentti hämäläisestä johtamisesta. Mitä tarkoitit tällä? Koen itsekin olevani kärsimätön ja erittäin aikataulukeskeinen, niin viittasitko kommentilla siihen, että asioita ei saada tehdyksi tai meillä ei ole aikatauluja täällä hämäläisessä ympäristössä.

Kiitos Auri esseestäsi. Oli oikein mukavaa luettavaa ja kerroit rehellisesti ajatuksiasi. Avoimuus on yksi tärkeä tekijä luottamuksen rakentamisessa ja olet hyvällä mallilla sitä viemässä eteenpäin. Muista antaa aikaa hitaasti lämpeneville ihmisille ja luota ajan kanssa tapahtuviin asioihin. Helppoa – ei todellakaan, mutta uskon sen olevan sen arvoista.

 

”Confidence comes not from always being right but from not fearing to be wrong

– Peter T. Mcintyre

 

LÄHTEET

Saarelainen, A. 2020. Miksi kehityin johdettavana? Proakatemian esseepankki. Luettu 24.4.2020. https://esseepankki.proakatemia.fi/miksi-kehityin-johdettavana/

Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close