Johdanto

Daniel Kahnemannin teos ”Thinking Fast and Slow” käsittelee ihmisen mieltä, tapaamme ajatella, sekä ennen kaikkea miten teemme päätöksiä ja muodostamme mielipiteitä. Kahnemannin mukaan aivomme ovat kehittyneet tekemään monia tehtäviä nopeasti ja tarkasti, kun taas toisiin tehtäviin se soveltuu suhteellisen huonosti.

Teoksen mukaan ajattelussamme on useita virheitä, jotka juontavat juurensa niin ihmisen psykologiaan ja biologiaan. Tämä tarkoittaa, että ihmismieleen ja sen tapaan prosessoida tietoa, on sisäänrakennettu tietty virheellisyys, jota esimerkiksi yritykset, media ja poliitikot voivat käyttää hyväkseen.

Kaksi erilaista järjestelmää

Kahnemann jakaa ihmismielen kahteen erilaiseen ajatusjärjestelmään, ns. ”nopeaan” ja ”hitaaseen”, jotka toimivat ja prosessoivat tietoa eri tavoin. Nopea järjestelmä, toimii autonomisesti ja äärimmäisen nopeasti. Nopeaa järjestelmää voidaan kuvata herkkäuskoiseksi ja ennakkoluuloiseksi. Järjestelmään ei liity varsinaista kontrollia ja se toimii tiedostamattamme.

Hidas järjestelmä toimii vuorostaan nimensä veroisesti hitaammin ja harkitsevammin. Tämä tarkoittaa, että järjestelmä aktivoituu mielelle haastavien tehtävien vuoksi, jotka vaativat tiedostettua keskittymistä ja valinnaista toimintaa. Tämä järjestelmä toimii parhaiten kun olemme tietoisesti keskittyneitä. Hidasta järjestelmää voidaan kuvata epäileväksi ja kyseenalaistavaksi ja se soveltuukin parhaiten ongelmanratkaisuun ja loogiseen päättelyyn. Kahnemann kuvailee näitä järjestelmiä toimijoiksi, joilla molemmilla on omat kyvykkyydet, rajoitteet ja toiminnot.   (Kahnemann, 2012, 19 – 30.)

Molemmat Kahnemannin esittelemät järjestelmät ovat aktiivisia kaiken aikaa, ollessamme hereillä. Nopea järjestelmä on toimii automaattisesti, kun taas hitaan järjestelmän voidaan kuvata olevan säästötilassa, jolloin vain murto-osa sen kapasiteetista on käytössä. Tarvittaessa hidas järjestelmä ottaa tämän suuremman osan tästä kapasiteetista käyttöön, esimerkiksi ratkaistessaan matemaattisia ongelmia. (Kahnemann, 2012, 24.)

Nopea järjestelmä

Teoksessa Kahnemann kutsuu nopeaa järjestelmää nimellä ”Järjestelmä 1” (eng. System 1). Kyseinen järjestelmä on toiminnassa esimerkiksi kun tulkitsemme mikroilmeitä ihmisten kasvoilla tai äänenpainoja heidän puheessaan. Kyseinen järjestelmä tekee nämä tulkinnat primitiivisesti ilman, että pyydämme niitä. Se on intuitiivnen ja auttaa meitä, monien muiden eläinlajien tavoin, hahmottamaan ja reagoimaan ympäröivään maailmaan. (Kahnemann, 2012, 21.)

Nopea järjestelmä tuottaa jatkuvasti ”ehdotuksia” hitaan järjestelmän tulkittavaksi. Nämä ehdotukset ovat esimerkiksi: vaikutelmia, intuitioita, aikeita ja tunteita. Nopea järjestelmä hahmottaa esimeriksi etäisyyksiä eri kohteisiin, tai tunnistaa kuvassa olevan olennon tiikeriksi. Kaikki tämä tapahtuu ilman meidän tietoista vaikuttamista asiaan. Se on intuitiivista ja äärimmäisen nopeaa. (Kahnemann, 2012, 24-25.)

Hidas järjestelmä

Teoksessa Kahnemann kutsuu hidasta järjestelmää nimellä ”Järjestelmä 2” (eng. System 2). Kahnemannin mukaan ajattelemme hidasta järjestelmää, kun ajattelemme itseämme. Tämä on siis se järjestelmä, johon identifioimme, koska se on tietoinen ja sillä on uskomuksia ja se tekee päätöksiä. Hidas järjestelmä on se, joka päättää tietoisesti mitä ajattelemme ja teemme. Käytämme kyseistä järjestelmää, esimerkiksi kun kerromme puhelinnumeromme tai täytämme veroilmoitusta. (Kahnemann, 2012, 21-22.)

Kun hidas järjestelmä vastaanottaa ehdotuksia nopealta järjestelmältä, se tulkitsee niitä ja muuntaa ne tarvittaessa uskomuksiksi ja tietoiseksi toiminnaksi. Suurimman osan ajasta, tämä muuntaminen tapahtuu saumattomasti, ilman suurempia vaikeuksia, jolloin hidas järjestelmä tulkitsee nopean järjestelmän vaikutelmat ilman suurempia muutoksia.

Kun ensimmäinen järjestelmä havaitsee monimutkaisemman ongelman tai jotain, joka ei ole linjassa opittujen mallien ja sääntöjen kanssa, tarvitsee se hitaan järjestelmän apua. Tälläisiä tilanteita voi olla aikaisemmin mainitut matemaattiset ongelmat tai yllättävät tilanteet. Esimerkiksi. puhuva tiikeri olisi maailmamme sääntöjen mukaan vähintäänkin yllättävä tilanne, joka varmasti aktivoisi hitaan järjestelmän tulkitsemaan tilannetta. (Kahnemann, 2012, 24-25.)

Konfliktit

Suurimman osan ajasta molemmat järjestelmät toimivat saumattomasti yhteen ja auttavat meitä selviytymään joka päiväisestä elämästämme. Molempiin järjestelmiin on kuitenkin sisäänrakennettuna tiettyjä rajoitteita ja vikoja, jotka muovaavat ja jopa vääristävät ajatteluamme. Erityisesti nopea järjestelmä on virhealtis, sillä sen tehtävänä on toimia nopeasti opittujen mallien ja sääntöjen perusteella. Useimmiten se toimii kuten pitää, mutta tietyissä tilanteissa sitä on mahdollista erehdyttää.

Yksi nopean järjestelmän päätehtäviä on ylläpitää ihmisen omaa henkilökohtaista kuvaa maailmasta ja sen sisällöstä. Tämä maailmankuva käsittää oman todellisuutemme ja sen säännöt. Voidaan siis sanoa, että se ylläpitää käsitystämme normaaleista olosuhteista. Tälläisiä erehdyksiä voi olla esim. optiset illuusiot, jotka vääristävät näkemäämme, tai maailmamme sääntöjä rikkovat yllätykset kuten kadulla kävelevä gorilla. Joskus tarvitsemme hitaan järjestelmän tulkintaa, jotta tunnistamme esim. gorillan naamiaispuvuksi. (Kahnemann, 2012, 71-78.)

Kahnemann esittelee kirjassa useampia järjestelmien toimintaan ja ihmismieleen liittyviä teemoja kuten pohjustaminen, kognitiivinen helppous tai johtopäätösten tekeminen. Esimerkkinä voidaan käyttää pohjustamista, joka perustuu mielemme alttiuteen tehdä assosiaatioita. Meille on esimerkiksi intuitiivista yhdistää limet vihreään väriin tai punainen väri jouluun. Näitä assosiaatioita voi myös käyttää hyväkseen esimerkiksi mainonnassa tai vaaleissa, jonka avulla ihmismielen ajattelua on mahdollista ohjata haluttuun suuntaan. Tätä kutsutaan pohjustamiseksi (Kahnemann, 2012, 50-58.)

Kognitiivisen helppouden konsepti tarkoittaa, että hitaan järjestelmän on helpompi hyväksyä uskottavampi tulkinta. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi toistaminen, selkä esittely, idean pohjustaminen, sekä yksilön oma tunnetila saattaa vaikuttaa mielemme tulkintoihin. Tämä voi olla erityisen hyödyllistä esimerkiksi politiikassa, jossa jopa väärien tai valheellisten ”tietojen” toistaminen voi johtaa niiden laajempaan hyväksymiseen ihmisten mielissä. Ihmismielen on helpompi käsitellä tuttuja käsitteitä, koska ne tuntuvat tutuilta, todellisilta, hyviltä ja vaivattomilta. Tämän seurauksena mielemme voivat hyväksyä todeksi asioita, jotka tiedämme olevan esimerkiksi valheellisia.  (Kahnemann, 2012, 59-70.)

Pohdinta

Kahnemannin teokseen tutustuminen sai minut suhtautumaan kriittisemmin omaan ajatteluun ja päätöksentekoon. On ilmeistä, että kuinka paljon inhimillisiä virheitä ja vääristymiä mielemme tuottaa ja mielestäni on näiden tiedostaminen voi auttaa meitä välttämään ainakin kaikkein selvimmät mielemme tuottamat vääristymät. Ihmismielen alttius tehdä virheitä on kuitenkin myös sisäänrakennettua, jolta kukaan ei voi täysin välttyä.