Nauru on muuten aivan älyttömän mielenkiintoinen valtio, muutakin kuin nimeltään. Kun luin Hesarin artikkelin en voinut olla ajattelematta, että noi kävi maailman nykyajan historian ja tulevaisuuden pikakelauksella.

Nauru on maailman kolmanneksi pienin valtio tyynellä valtamerella. Vuonna 1975 valtiolla oli myös hetkellisesti mitattuna maailman toiseksi suurin bruttokansantuote. Saari oli omavarainen arvokkaan fosfaatti varastonsa ansiosta. Tuottoa tuli jopa nelikertaisesti menoihin nähden, joten sijoittaakin saattoi.

Maailman ylikulutuspäivä aikaistuu edelleen vuosivuodelta. Me käytetään meidän helvetin pienen avaruudessa leijuvan kiven voimavaroja yhtä kovalla innolla kuin Nauru. Meillä on kaikkea, kunhan vaan louhitaan sitä. Mistään ei ole pulaa, ei ainakaan vielä, ei ainakaan kaikilla.

Jo 90-luvulla Nauru alkoi hiffaamaan, että luolat alkaa tyhjentyä huomattavaa vauhtia tästä elintärkeästä anionista. Samaan tapaan kuin monet muut valtiot, jolla ei ole törsättäviä luonnonvaroja tai palveluosaamista, ryhtyi Nauru veroparatiisiksi. Helppo lyhyenaikavälin ratkaisu.

Länsimaissa eletään edelleen Naurun parhaita päiviä, jolloin rakennettiin golfkenttiä, sijoitettiin paskoihin musikaaleihin ja syödään ittemme laiskoiks ja läskeiks. Nauru on tällä hetkellä maailman läskein kansa, jopa  94,5 prosenttia maan väestöstä on ylipainoisia. Meillä käytettään luonnonvaroja surutta kohti Naurun kohtaloa.

Nykyään Naurulla ei ole rahaa penninjeniä. Valtio on lähes täysin riippuvainen ulkomaalaisesta avustuksesta. Veroparatiisin jälkeen ollaan kokeiltu jo myös pakolaisten muuttamista rahaksi. Saari on käytännössä autio vakileiri, jossa voidaan enää muistella vanhoja lihavia aikoja, kuitenkin edelleen lihavana.

Mieleen välähtää ajat, kun Donald ilmoitti, että Yhdysvallat irtoaa Pariisin ilmastosopimuksesta. Sopimuksessa pysyminen olisi heikentänyt valtion taloutta liikaa, sanottiin. Oli niin tai näin on sitä helppo peilata Naurun väliaikaisiin ratkaisuihin. Vaikka unohdettaisiin kaikki kivihiilen ilmasto/luontovaikutukset, on sen huippu kuitenkin lyhytnäköisyydessä. Yhdysvallat osti itsellensä lisäaikaa tuhoamalla meidän kaikkien kotia.

Nauru on nykyajan pienoismalli menneisyydestä ja tulevaisuudesta parhaimmillaan. Populistiset lyhyen aikavälin ratkaisut ovat olleet ajan henki ihmisen olemassa olon ajan. Ei riitä tai ei vain kiinnosta välittää mitä mun jälkeen tänne jää. On kuitenkin hieno nähdä, että nykyään kiinnostaa enemmissä määrin. On toivetta herättävää huomata kuinka Yhdysvaltojen osavaltiot, päämiehistä piittamatta, aikoo silti toteuttaa päästösopimuksia.

Odotan innolla onnistuuko Yhdysvallat tekemään ruostevyöhykkeestä Naurun kaltaisen leirin vai kenties tuulimyllylaakson.

http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002905622.html?share=9a8e1ee44813731d10fd08e6a8ebfc54