Tampere
26 Jan, Wednesday
0° C

Proakatemian esseepankki

Nähdään erämaassa!



Kirjoittanut: Susanna Mäkelä - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Braving the Wilderness – The Quest for True Belonging and the Courage to Stand Alone
Brené Brown
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

Johdanto

What’s the difference between fitting in and belonging?

Brené Brown on tutkinut yli 20 vuotta häpeää, rohkeutta sekä haavoittuvaisuutta. Kirjassaan Braving the Wilderness Brown avaa omaa matkaansa omista opiskeluajoistaan nykyhetkeen. Hän peilaa oivalluksiaan tekemäänsä tutkimustyöhön ja keräämäänsä dataan.

Tässä esseessä pohdin johonkin sopimisen ja johonkin kuulumisen eroja, ja sitä kuinka pääsisimme ihmisinä lähemmäs jälkimmäistä. Pohdin sellaisia tekijöitä, jotka ajavat meidät koteloitumaan ja ajautumaan kauemmas toisistamme. Miksi muovaamme itseämme sopimaan tiettyihin porukoihin tai työympäristöihin? Mikä estää meitä kuulumasta muihin ja ennen kaikkea itsellemme?

Pelkojen taakse piiloutuminen ajaa meidät yksinäisyyteen ja syö meiltä rohkeutta

Ihminen on laumaeläin – me synnymme maailmaan elämään yhdessä toistemme kanssa. Yksin ja ilman hoivaa, me kuolemme (Jääskinen 2020). Eräässä Julianne Holt-Lunstadin, Timothy B. Smothin ja J. Bradley Leytonin tekemässä tutkimuksessa huomattiin hälyttävä lyhyeen elinajanodotteeseen vaikuttava tekijä. Ilmansaasteissa eläminen lyhensi elinajanodotetta 20 prosentilla ja liiallinen alkoholinkulutus 30 prosentilla. Yksinäisyys puolestaan lyhensi elinajanodotetta 45 prosentilla. (Brown 2017.) Ei ole siis ihme, miksi ihmiset ovat valmiita tekemään melkein mitä vaan, jotta eivät jäisi yksin. Yksinäisyyden pelko saa meidät pahimmillaan muuttamaan itseämme niin merkittävin tavoin, ettemme enää tunnista itseämme tai koemme elävämme epäaitoa elämää. Saatamme alkaa pelätä konflikteja, koska olemme oppineet niiden johtavan syrjimiseen tai kiusaamiseen. Haluamme miellyttää muita, vaikka se kustantaisi meille omannäköisen elämän hinnan. Pelot ohjaavat tekemistämme enemmän kuin haluamme ehkä myöntää. Saatamme jopa ajatella, ettemme pelkää mitään, jos kuulemme jonkun pelkäävän vaarattomia hämähäkkejä tai pimeää. Esimerkiksi naurunalaiseksi joutuminen saattaa kuitenkin aiheuttaa meille niin valtavan häpeän tunteen, ettemme hakeudu enää jatkossa vastaaviin tilanteisiin. Emme välttämättä osaa siltikään tulkita tätä peloksi.

Vaikka rohkeus vaatii syntyäkseen myös kipua, kaikki kokemamme kipu ei muutu rohkeudeksi. Kipu, jonka kiellämme tai jätämme huomiotta voi muuttua peloksi, vihaksi tai katkeruudeksi. Nämä kolme asiaa näyttäytyvät kuin läpikuultavina verhoina silmiemme edessä. Ne vaikuttavat kuuloomme valikoivasti. Jatkamme huomaamattamme kipumme aiheuttajan ja siihen syyllisen etsimistä. Löydämme sen joka kerta varmasti – muiden ihmisten joukosta. Helpoiten syyllinen löytyy siitä ihmisestä, josta oma kipumme kirkkaimmin peilautuu.

Brown käyttää kirjassaan termiä ”common enemy intimacy”. Tällä termillä hän tarkoittaa sellaisen epäaidon yhteyden syntymistä ihmisten välille, jossa ainoa ihmisiä yhdistävä tekijä on jonkun toisen ihmisen tai ihmisryhmän vihaaminen tai mollaaminen. Brown toteaakin: ”a connection built on snark has about as much value ask snark itself – nada.” Brown oli itse kokeillut olla viikon mollaamatta ketään, ja huomasikin viikon jälkeen, että useat hänen ihmissuhteistaan perustuivat miltei kokonaan muiden mollaamiselle, eivätkä aidolle yhteydelle. Kun ei ollut muiden mollaamista, ei ollut mitään yhteistä, eikä mitään mistä jutella. Olen huomannut vanhan työkaveriporukkani kanssa tämän saman ilmiön. Sen jälkeen, kun osa vaihtoi työpaikkaa ja osa lähti opiskelemaan, ei meille jäänyt muuta yhteistä kuin entisen työpaikan mollaaminen. Aluksi mollaaminen tuntui vapauttavalta, sillä vain nämä ihmiset tiesivät, kuinka syvät haavat tämä paikka oli joihinkin meistä jättänyt. Kun vuosi oli kulunut, ja mollaaminen edelleen jatkui, aloin ihmetellä, eikö meillä todella ollut mitään muuta yhteistä juteltavaa kuin availla vanhoja haavoja uudestaan ja uudestaan? Päätin, että en aio enää osallistua keskusteluun.

Eri ihmisryhmien anonyymi vihaaminen ei ole mustavalkoista siksi, että sitä tehdessämme unohdamme ihmisyyden ja inhimillisyyden. Politiikka on hyvä esimerkki. Saatat mollata esimerkiksi vasemmistopuolueita kannattavia ihmisiä ja heidän kampanjoitaan ystävillesi, mutta samalla rakastaa vasemmistopuoletta kannattavaa äitiäsi, joka on maailman avuliain ja kiltein ihminen, etkä tahtoisi hänelle koskaan mitään pahaa. Brown toteaakin:

”People are hard to hate close up. Move in.”

Ei ole rohkeutta ilman haavoittuvaisuutta

Olen ollut tilanteissa, joissa olen nähnyt ja tuntenut vääryyttä. Olen ollut todistamassa toimintaa, joka ei ole omien arvojeni mukaista, eikä edes yhteisön edun mukaista. Olen lukuisia kertoja ajatellut mielessäni, että tämä ei voi mennä näin, mutta olen pysynyt asiasta vaiti. Olen valinnut mukavuuden rohkeuden sijaan. Samaan aikaan olen kehityskeskusteluissa sanonut, että haluan löytää rohkeuden lähteä kokeilemaan yrittäjyyttä ja omia siipiäni. Olen saanut kirjasuosituksia, joista yhtäkään en lukenut. Eräänä iltana katselin Netflixistä Brené Brownin dokumenttia nimeltä On rohkeuden aika. Ajattelin, että tämän katsomalla opin varmasti mitä rohkeus on ja miten saan sitä itselleni.

Yhteen tuntiin ja kuuteentoista minuuttiin mahtui lopulta aika paljon eri asioita: ihailusta säkenöivät silmäni, itkua, muistoja, häpeää ja myötätuntoa. Eniten minua kosketti, kun kuulin Brownin kertovan omista elämänkokemuksistaan ja asioista, mitä hänelle oli joskus sanottu. Brown tuli monille tutuksi vuonna 2010, kun hän oli puhumassa TEDxHoustonissa haavoittuvaisuuden voimasta. Netflix-dokumentissa hän kertoi avoimesti saamastaan kritiikistä: ”Ei ihme, että hän tutkii häpeää, kun hänen oma kehonsakin on niin hävettävä.” Pitkä hiljaisuus. Brown kertoi, kuinka nämä sanat satuttivat, ja kuinka hän oli valmis piiloutumaan maailmalta loppuiäksi. Tämä sai minut ajattelemaan palautetta ja kritiikkiä. Kuinka monesti olet kuullut jonkun kritisoivan sinun tekemistäsi, vaikka kritisoija itse ei ole antanut asiaan minkäänlaista panosta? Brown käyttää näistä huutelijoista mielestäni hyvää esimerkkiä vertaamalla heitä ”halpojen paikkojen katsojiksi, ”people in the cheap seats”. Halpojen paikkojen katsojat ovat sellaisia ihmisiä, jotka vaivautuvat tulemaan kyllä paikalle katselemaan, kun muut tekevät, mutta eivät ole valmiita maksamaan kunnon paikoista saatikka astumaan itse kentälle. He huutelevat kaukaa halvoilta paikoiltaan kentälle, ja kertovat mielellään muille, mikä on huonosti ja miten he itse tekisivät paremmin. Brown kertoo dokumentissa Theodore Rooseveltin puheesta ”The Man in the Arena” vuodelta 1910, joka muutti hänen elämänsä. Se kuuluu näin:

“It is not the critic who counts; not the man who points out how the strong man stumbles, or where the doer of deeds could have done them better. The credit belongs to the man who is actually in the arena, whose face is marred by dust and sweat and blood; who strives valiantly; who errs, who comes short again and again, because there is no effort without error and shortcoming; but who does actually strive to do the deeds; who knows great enthusiasms, the great devotions; who spends himself in a worthy cause; who at the best knows in the end the triumph of high achievement, and who at the worst, if he fails, at least fails while daring greatly, so that his place shall never be with those cold and timid souls who neither know victory nor defeat.” – Theodore Roosevelt, Pariisissa 23.4.1910

Me tarvitsemme palautetta pystyäksemme toimimaan paremmin sekä muita ihmisiä kunnioittavammin. Palaute mahdollistaa oman itsemme näkemisen muiden silmin, ja ilman sitä meidän on mahdotonta huomata oman toimintamme tai ajattelumme kapea-alaisuus. On monesti todettu, että tarvitsemme sopivassa suhteessa sekä kehuja että kritiikkiä. Kritiikin tulisi ihannetilanteessa olla rakentavaa. Palautetta tai kritiikkiä ei kuitenkaan tarvitse ottaa vastaan halpojen paikkojen huutelijoilta. Mutta se palaute, mikä tulee sydämestä ja sellaiselta henkilöltä, joka on kanssasi kentällä, se on syytä ottaa avosylin vastaan.

Rajansa kaikella

Rajat merkitsevät turvallisuuden tunnetta. Tutkimuksen mukaan ihmisillä, joilla on selkeät rajat, ovat empaattisempia ja myötätuntoisempia muita kohtaan. Toisaalta ihmisillä, joilla ei ole rajoja, ovat vähemmän avoimia. (2017, 70–71.) Rajat voivat tarkoittaa fyysisiä rajoja, kuten meillä suomalaisilla yleensä kädenmitta seuraavaan lähellä olevaan ventovieraaseen tai yleisesti uhkaavassa tilanteessa suojaan hakeutumista. Rajat voivat kuitenkin olla myös emotionaalisia. Terveet emotionaaliset rajat eivät tarkoita sitä, ettei meidän tulisi kuunnella sellaisia ihmisiä, joilla on eriävä mielipide tai sellaisia ihmisiä, jotka pahoittavat meidän mielemme. Brownin kysyessä tutkimukseen osallistuvilta henkilöiltä, miten he määrittivät emotionaalisen turvallisuuden ja rajat, he eivät puhuneet tilanteista, joissa heidät on pakotettu kuuntelemaan omia arvoja vastaan olevaa puhetta. He puhuivat ihmisarvoa laskevasta kielenkäytöstä ja käytöksestä. Kenenkään ihmisen arvo ei ole kauppatavaraa, jonka arvoa mitataan suhteessa kysyntään ja tarjontaan (2017, 158). Lähdemmekö mukaan anonyymiin vihaamiseen käyttäen toisen ihmisarvoa alentavia sanoja piiloutuen samalla kovan ulkokuoremme taakse suojellen heikkoa selkärankaamme? Vai valitsemmeko selkärankamme vahvistamisen ja kuoremme pehmentämisen – sen, että olemme valmiita kohtaamaan toisemme ihmisinä? Se, että ”vihdoin sovimme porukkaan” ei ole palkinto siitä, että olemme onnistuneet ihmisten miellyttämisessä, teeskentelyssä tai itsemme muuttamisessa sopeutuaksemme paremmin. (2017, 35). Meillä kaikilla on arvo ja oikeus olla täällä.

Mä erämaassa samoilen

Minulle oma villi luontoni ja erämaani, the wilderness, löytyvät itsestäni ja samanaikaisesti muista ihmisistä. Se löytyy tilanteista, joissa olen epävarma. Se löytyy konflikteista ja kehuista. Tänä syksynä koko Proakatemia ja tiimimme Samoa ovat tuntuneet villiltä luonnolta ja erämaalta, jossa olen kompastellen kulkenut eteenpäin. Olen huomannut konkreettisia muutoksia itsessäni, omassa käytöksessäni ja ajattelussani. Saan itseni kiinni yhä useammin, jos huomaan puhuvani hevonp*skaa. Huomaan myös selvemmin, jos joku muu puhuu hevonp*skaa, enkä välittömästi ala korjaamaan tilannetta paremmaksi. Tiedän, kuka olen. Tiedän myös, että ne ihmiset, ketkä näkevät minut minuna tietävät myös. Se on samalla pelottavaa ja vapauttavaa. Se on antanut minulle etsimäni rohkeuden, jota kehityskeskusteluissakin useasti peräänkuulutin. Se on vaatinut oman asenteen, suhtautumisen ja ajattelun uudelleenkalibroinnin. Asetelma ei ole kaikki vastaan minä, vaan minä osana muita – joskus yksin ja joskus yhdessä. Villin luonnon ja erämaan kohtaamiseen Brown on kehitellyt muistilistan käyttäen akronyymiä BRAVING.

B – Opettele asettamaan, pitämään kiinni ja kunnioittamaan omia sekä muiden rajoja. Kaikki eivät aina tule pitämään sinusta, ja joskus joku pettyy sinuun.

R – Opettele sanomaan, mitä tarkoitat ja tarkoittamaan, mitä sanot. Älä lupaa liikoja ja todistele jatkuvasti itseäsi.

A – Tarjoudu ottamaan vastuuta, ole luotettava ja pyydä ajatuksella anteeksi, kun olet väärässä. Päästä irti syyllistämisestä ja häpeän välttelystä.

V – Opettele pitämään kiinni sinulle annetusta luottamuksesta ja tunnista, mikä on soveliasta kertoa muille ja mikä on kerrottu vain sinulle. Lopeta juoruilu, ”yhteisen vihollisen” vihaaminen ja epäaidon yhteyden ylläpitäminen liialla jakamisella.

I – Opettele harjoittamaan omia arvojasi käytännössä – etenkin silloin, kun se on vaikeaa. Valitse rohkeus mukavuuden sijaan.

N – Opettele antamaan ja vastaanottamaan apua. Päästä irti auttajan ja korjaajan identiteetistä, sillä se ei määritä sinun arvoasi.

G – Opettele asettamaan rajoja, jotka sallivat laajemmat käsitykset muista ihmisistä. Ole rehellinen ja selkeä muille siitä, mikä on OK ja mikä ei.

Toivon tapaavani sinut joskus erämaassa. Täällä ei ole helppoa, mutta poiskaan en enää lähtisi. Lopetan esseeni amerikkalaisen runoilija Maya Angeloun lainaukseen:

”You are only free when you realize you belong no place – you belong every place – no place at all. The price is high. The reward is great.”

Lähteet

Brown, B. 2017. Braving the Wilderness. First edition. New York: Penguin Random House LLC.

Jääskinen, A. 2020. Opi perustunteista: Pelko suojelee elämää ja ohjaa turvaan. Luettu 2.12.2021. https://www.tunnejataida.fi/opi-perustunteista-pelko-suojelee-elamaa-ja-ohjaa-turvaan

McCarthy, E. 2015. Roosevelt’s “The Man in the Arena”. Luettu 2.12.2021. https://www.mentalfloss.com/article/63389/roosevelts-man-arena

Netflix. 2019. Brené Brown – On rohkeuden aika. Katsottu 3.10.2021.

Kommentit
  • Margit Mäkelä

    syvällistä ajattelua ja tekstiä, pysäyttää miettimään omaa erämaata, kuinka pärjään ja pääsen sieltä keitaalle välillä

    3.12.2021
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close