Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

MYYNTI TAITEEN LAJINA



Kirjoittanut: Rasmus Piiroinen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

Taide on erilaisten prosessointien ja järjestelyjen tulos, joilla pyritään vaikuttamaan ajatteluun tai tunteisiin ihmisen omakohtaisella tasolla.”

 

 

Toiset ihmiset osaavat maalata kauniita tauluja ja toiset osaavat soittaa sulosävelmiä viululla. Ei ole puhettakaan, etteivätkö nämä olisi taiteen lajeja. Samalla tavalla molemmat herättävät kohderyhmässään vahvoja tuntemuksia. Näiden varjoon kuitenkin jää mielestäni kaikista hienoin taiteen laji, myynti.

 

Siinä missä viulisti harjoittelee tuhansia tunteja saamaan oikean sävelen viulustaan ja maalari luomaan kankaalle näkemänsä kuvan, harjoittelee menestyvä myyjä omaa alaansa vastaavasti. Viulisti herättää tunteita soittimellaan, maalari pensselillään, mutta myyjä saakin kaikista vaikeimman työvälineen. Puheen.

 

Puheen avulla myyjä pyrki herättämään kohteessaan niin ison tunnereaktion, että kohde, joka ei edes tahdo olla myynnin kohteena, saadaan toimimaan halutulla tavalla. Myyjä istuttaa kohteen mieleen ajatuksen tarpeesta, joka tulee täyttää. Hän esittää ratkaisuja jatkuvasti toistuviin ongelmiin ja kohteen tullessa itse pyytämään helpotusta elämään, osaa myyjä tarjota sitä. Samalla tavalla, kun viulisti tarjoaa helpotusta hiljaisuuteen, tarjoaa myyjä helpotusta arjen ongelmiin. Ja mikä parasta, voi myyjä tarjota ratkaisua myös hiljaisuuteen.

 

Myyjänä ei kuitenkaan ole helppoa. Kun myyjä aloittaa esityksen uudelle yleisölleen, on olo sama kuin tuntemattomalla maalarilla omassa taidenäyttelyssään. Tiedostetaan omat vahvuudet, mutta silti kohderyhmä on hyvin skeptinen esityksen suhteen. Maalari antaa yleisön itse tulkita taulun sanomaa ja tarvittaessa työntää hieman oikeille jäljille, mutta myyjä joutuu maalaamaan taulun yleisön edessä. Myyjänä ei riitä pelkästään tuotteen näyttäminen potentiaaliselle ostajalle, vaan pitää hänen osata säveltää tarpeeksi hieno teos kohteen korville, jotta tämä vakuuttuisi tuotteen hyödyllisyydestä ja sen tuomasta ilosta. Myyjän pitää ymmärtää juurikin se oikea genre mistä ostaja pitää, eikä tilanteessa ole varaa käydä nuotin vieressä.

 

Tämän tekstin myötä kehotankin teitä ensikerralla, kun kadulla nuori sähkönmyyjä tulee puhumaan teille uudesta tarjouksesta, suhtautumaan hänen tarjoamaan esitykseen, niin kuin suhtautuisit henkilöön, joka tulee soittamaan sinulle kitaraa. Antakaa hänelle mahdollisuus ja jos lopputulos on karmea, kerro hänelle, kuinka kehittyä paremmaksi.

 

 

 

Lähteet:

https://blog.kauppalehti.fi/vieraskyna/myynti-on-toistojen-taidetta

https://plato.stanford.edu/entries/art-definition/

 

Kommentoi