Luin Varpu Hintsasen kirjaa Valo, joka ei kadonnutkaan, sekä kävin hänen luennollaan Tampereella, jossa aiheena oli myönteisyyden vaikutus elämään. Hintsanen pohjusti aihetta hieman. Hän halusi tehdä selväksi heti, ettei tarkoita aiheella yltiö positiivisuutta ja päälle liimattua hyväntuulisuutta, vaan jotain ihan muuta.

Myönteisyys tarkoittaa kykyä nähdä elämän hankalina hetkinä myös jotain hyvää, vaikka olosuhteet eivät olisivatkaan parhaat. Myönteinen ajattelu opeteltava taito ja valinta. Se on taito nähdä elämässä oleva hyvä. Se vaatii tietoista harjoittelua ja huomion kiinnittämistä siihen. Myönteisyys ei tarkoita haastavien tunteiden välttelyä eikä sitä, että pitäisi pyrkiä positiivisuuteen jatkuvasti. Haastavien tunteiden sisään sulkeminen tekee päinvastoin. Se tekee olosta raskaan ja ahdistuneen. Myönteisyyteen liittyy se, että hyväksyy asiat, jotka ovat ja hyväksyy niihin liittyvät tunteet. Siihen liittyy myös se, että haluaa nähdä vaikeuden rinnalla myös pienet hyvät asiat, eikä jää roikkumaan pelkkään huonoon.

”Elämä ei ole joko tai, vaan sekä että. ” -Varpu Hintsanen. Hintsanen puhui luennollaan myös sekä että ajattelusta. Ettei kannata ajatella niin, että elämä on joko pelkkää hankalaa ja ylämäkeä tai pelkkää menestystä ja onnea. Vaan, että se on molempia niitä. Se on iloa ja surua, naurua ja itkua sekä kaikkia tunteita. On onnistumisia ja pettymyksiä. On hetkiä kun meillä on kaikki ja toisaalta myös menetyksiä. Kaikki kulkevat rinnakkain. Hetkissä jossa on kauhea olla, on usein myös jotain hyvää jos sen suostuu näkemään. Kirja Valo, joka ei kadonnutkaan kertoo siitä, että mitä enemmän on surua ja tuskaa, sitä enemmän tarvitaan vastapainoksi valoa ja iloa.

Elämän ei tarvitse olla aina iloista ollakseen hyvää ja onnellista. Onnellinen elämä syntyy usein merkityksellisyydestä. Merkityksellinen ei tarkoita pelkkää iloa ja kevyttä aina. Monesti ajatellaan, että olen onnellinen sitten kun. Monesti eletään sellaisessa illuusiossa, jossa asioiden haasteellisuus ikään kuin sulkisi onnellisuuden. Todellisuudessa vaikeat asiat laittavat asioita myös tärkeysjärjestykseen ja kertoo siitä mikä on tärkeää ja koskettaa. Itse tunnistan tämän ajatuksen.

Hintsasen mukaan joustava mieli on hyvinvoinnin perusta. Joustavaan mieleen liittyy, että meillä on keinoja ja kykyjä selviytyä muuttuvissa olosuhteissa. Se on kaikista oleellisin taito hyvinvoinnissa. Kaikkeen ei voi vaikuttaa vaikka suunnittelee ja tekee kaiken suunnitelmallisesti. Asiat ei aina vain välttämättä mene niin. Silloin kysytään, onko meillä kykyä tehdä muutoksia ja toimiiko mielemme joustavasti. Joustavuus tarkoittaa sitä, että meillä on työkaluja mielen hoitamiseen, jotta selviydymme haastavista tilanteista, sillä niitä jokaiselle tulee väistämättä elämässä.

Mielessämme syntyvät ajatukset ja tulkinnat synnyttävät tunteita ja tunteet vaikuttavat toimintaamme. Omista ajatuksista on siis tärkeää tulla tietoiseksi, sillä ne määrittävät suuresti sitä mitä tunnemme ja lopulta sitä, kuinka toimimme. Itsetuntemus auttaa toimimaan haastavissa tilanteissa, sillä silloin tietää kuinka reagoi erilaisissa tilanteissa.

Kaikilla ihmisillä on ajatusmalleja ja uskomuksia, joilla ei välttämättä ole todellisuuden kanssa paljoakaan tekemistä. Ne ovat silti syvällä alitajunnassamme ja vaikuttavat siihen millaisia merkityksiä annamme erilaisille asioille, ja mitä itsestämme sekä muista ajattelemme. Autopilotti säästää energiaa, mutta jos siitä ei tule tietoiseksi, ei valmiit ajatus- ja toimintamallit ole välttämättä kaikista parhiata. Autopilotti se tekee, niin kuin on oppinut, ei niin kuin ihmiselle olisi parhaaksi. Tämän takia uskomusmaailman muuttaminen vaatii aluksi tietoista toimintaa sen muuttamiseksi. Mutta toisaalta jos sen muuttamiseen keskittyy, autopilotti alkaa toimia myös sen mukaan.

Henkisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää ottaa omaan mieleen välillä etäisyyttä. Ajatuksia ja tunteita voi havainnoida. Niistä ei tarvitse olla mitään mieltä tai sen kummemmin analysoida, voi vain olla läsnä ja havainnoida. Tunteita tulee ja menee. Sanotaan, että kun tunteet virtaavat, niiden kanssa pärjää hyvin. Niihin ei tarvitse jäädä kiinni. On hyvä ymmärtää, ettei se voi olla tavoitetila, että kokoajan tuntee vain hyviä, helppoja ja iloisia tunteita. Kun tunne tulee, sen voi huomata ja sitten myös antaa mennä. Tämä harjaantuu ajan kanssa harjoittelemalla.

Hintsanen puhuu myös siitä, kuinka se on meihin ohjelmoitu, että kiinnitämme huomota helpommin uhkiin ja asioihin, jotka eivät ole hyvin. Se on aikoinaan ollut hengissä selviytymisen elinehto. On ollut tärkeintä keskittää energia uhkaan. Mielemme toimii sen kannalta oikein, kun se kiinnittää huomion mahdollisiin uhkiin. Ainoa haitta siinä on, että suurin osa asioista, jotka aivomme skannaa uhkana, eivät ole todellisia uhkia. Niiden ei tarvitsisi saada niin isoa huomiota. Tästä syystä positiivisiin asioihin huomion kiinnittäminen vaatii enemmän tietoista työtä. Se on silti hyvinvoinnin kannalta erittäin keskeistä. Jos me haluamme lisää hyvinvointia, meidän täytyy nähdä vaivaa sen eteen, että kiinnitämme huomiota hyviin asioihin. Kiitollisuus on siis isossa roolissa mielen hyvinvointia ajatellen. Jos elämässä suru, pelko, huoli, kiukku ja pettymys ottaa roolia, on tärkeää sen rinnalla muistaa myös asioita, jotka ovat hyvin. On myönteisyyttä nähdä pienetkin mahdollisuudet sulkeutuneiden ovien vierellä.

Myönteisyyden kannalta asioiden vatvominen on melko turhaa. Se aiheuttaa negatiivisia tunteita ja lisää huonoa oloa sitä kautta. Kaikkeen mitä tapahtuu, ei voi vaikuttaa mutta omaan suhtautumiseen asioihin liittyen voi aina vaikuttaa. Keskeistä on, millaisen merkityksen itse päättää antaa asioille joiden läpi kulkee. On tärkeää päästää haastavat tunteet ulos, mutta sen jälkeen myös päättää kuinka asiaan suhtautuu. haasteet voivat parhaillaan johtaa henkisen kapasiteetin kasvuun jos sille haluaa antaa mahdollisuuden. Se voi olla ärsyttävää, sillä olisi helpompaa uhriutua. Uhriutuessaan ihminen luopuu vastuustaan. Uhriutuessaan ihminen usein sortuu valittamaan. Valittaminen harvoin auttaa. Sureminen auttaa, vihan käsittely auttaa, tunnereaktiot auttavat, mutta valittaminen ei auta mitään. On hyvä nähdä oma osuus ja myöntää se mitä itse voi tehdä asioille.

Myönteisyys ei tarkoita ikävien asioiden kieltämistä vain hyvien asioiden näkemistä. Tapahtuneet asiat ovat totta. Niiden kieltäminen on teennästä ja mahdotonta. Ei voi ohittaa vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Ne saa olla, kunhan rinnalle etsii myös hyviä asioita. Harvemmin kaikki on päin seinää. Pitää vain haluta nähdä se. Mitä vaikeampia haasteita, sen tärkeämpää on nähdä se hyvä. Haastavissa hetkissä on tärkeää opetella rajaamaan ja kysyä mitä tarvitsen nyt?

Lähteet:

Hintsanen, V. 2022. Valo, joka ei kadonnutkaan. Helsinki: WSOY.