Tampere
19 Apr, Friday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Muutosten kevät



Kirjoittanut: Eemi Mäenpää - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Kevät 2023 on ollut suurta muutoksen aikaa Empiriassa, kuten myös minussa itsessäni. Uusia asioita on kokeiltu. On tullut onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia. Välillä on tuuletettu voiton hetkiä, mutta paljon on myös purtu hammasta ja taisteltu haasteiden kanssa. Yleisesti ottaen, paljon on ehditty tekemään. Kokosin tähän esseeseen kevään kohokohdat sekä pohjanoteeraukset. Lukekaa ja ottakaa opiksenne.

Kevät lukukausi alkoi tammikuussa hieman hämmentynein fiiliksin. Tunsin itsessäni jo heti ensimmäisen viikon aikana hieman turhautuneisuutta, ehkä jopa teki mieli antaa periksi heti alkumetreillä. Syy tähän oli se, miten minusta tuntui, että lähdimme uuteen lukukauteen täysin nollista. Kevättä edeltäneen syyslukukauden ja oman Team Leader-kauteni aikana olimme tehneet tiimin kanssa hartiavoimin työtä sen eteen, että löytäisimme yhteisen suunnan ja hioutuisimme yhteneväisemmäksi tiimiksi. Syyslukukausi oli pitänyt sisällään paljon myrskyjä ja taistelua, mutta joululomalle lähdettäessä tunsin, että uurastus ja tiiminä myrskyn silmässä oleminen oli ollut sen arvoista, ja että olimme todellakin ottaneet ison askeleen kohti huipputiimiä. Tammikuussa kuitenkin, kun palasimme opinahjoomme minusta tuntui, että kaikki työ oli mennyt hukkaan. Tuntui että olimme palanneet lähtöpisteeseen, ja jo heti ensimmäisessä tapaamisessamme väänsimme samoista asioista kuin edeltävänä syksynä. Tämä johti siihen, että minun oli helpompi ottaa tiimissä passiivisempi rooli, ja keskittyä enemmän omiin projekteihin ja omaan tekemiseen.

Onnekseni huomasin, että tammikuun turhautuminen oli turhaa. Kun pääsimme kiinni yhteiseen työrytmiin, alkoi myös tiimin asiat selkiytyä, ja pääsimme viemään tiimiä todellakin eteenpäin. Lopputalven isoimpia juttuja itselleni sekä tiimillemme oli mielestäni HUBS:n järjestämä Tulevaisuuden hallitusosaaminen-kurssi, jossa oli useampi osallistuja Empiriasta. Kurssin kautta saimme runsaasti oppia hallitustyöstä, ja mielenkiintoiset luennoitsijat pitivät mielenkiinnon yllä koko kurssin ajan. Tämän kurssi pohjalta syntyi Empiriassakin ajatus hallitustyön uudelleenohjaamisesta. Nimesimmekin uuden hallituksen, ja täytyy sanoa, että uusi hallitus on tehnyt työtä käskettyä ja ottanut isompaa roolia Empirian strategian luomisessa, verrattuna edelliseen ”paperihallitukseen”.

Toinen talven kohokohta oli Night of Padel -tapahtuma, jonka järjestimme tiimin kanssa yhteistyössä Padel Tampereen kanssa. Kyseessä oli opiskelijoille suunnattu tapahtuma, joka toimi myös avajaisina Hervannan uudelle padel-hallille. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut, vaikka emme siitä suurta voittoa tehneetkään. Saimme kuitenkin jotain parempaa, nimittäin tiimiyttävän kokemuksen koko tiimille. Itse ainakin huomasin, kuinka hauskaa työskentely koko Empirian voimin on. Tiimimme osaa tehdä asiat huumorin kautta, ilman että tarvitsee puristaa mailaa.

Maaliskuussa koitti koko Proakatemian yhteiset myyntipäivät. Kyseessä on siis tiimiyritysten välinen myyntikilpailu, joka on vuosittain ollut kovin koitos Proakatemian tiimeille. Tänä vuonna Empiria oli ensimmäistä kertaa tiiminä mukana näissä karkeloissa. Ja voiton tahtoa ei puuttunut, sillä päätimme tiimin kesken jo helmikuussa, että lähdemme voittamaan koko kilpailun. Valmistautuminen ei kuitenkaan mennyt mielestäni täysin nappiin. Käytimme koko maaliskuun valmistautumiseen, mutta siitä huolimatta konkreettisia myyntiharjoituksia emme tehneet kuin kerran koko kuukauden aikana. Allekirjoittaneesta tuntui, että lähdimme lievästi sanottuna soitellen sotaan.

Kun myyntipäivät kuitenkin lopulta alkoivat, oli koko tiimi täynnä itsevarmuutta ja tahtoa. Lataus oli siis ollut hyvä loppujen lopuksi. Myyntipäivistä täytyy sanoa, että hirveästi en muista mitä kolmen päivän aikana tapahtui. Uni- ja ravintovaje painoivat alusta loppuun saakka niin paljon, että perjantaina, kun myynti lopulta päättyi, oli ainakin itselläni kaikkensa antanut olo. Tuloksella ei ollut siinä kohtaa enää mitään väliä. Olin ylpeä koko tiimistä, ja uskoin ettemme ainakaan huonoimpia olleet. Ja tulokset julkistettiin, en voinut pettyä. Lopputuloksissa olimme kolmansia kaikista kahdestatoista tiimistä, mikä oli todella hyvä tulos. Voittoa lähdimme tavoittelemaan, mutta huomasin että kun antaa itsestään kaiken mitä on, ei lopputuloksella ole viime kädessä suurta merkitystä. Tärkeintä ei ole määränpää vaan matka.

Kevään aikana ryhdyimme myös tiiminä uudistamaan talousmalliamme. Tulimme syksyn 2022 aikana yhdessä siihen tulokseen, ettei nykyinen talousmalli tue tiimiajattelua, vaan päinvastoin se tukee enemmänkin yksilöajattelua. Sen vuoksi halusimme lähteä ajattelemaan myös taloutta tiimin kautta. Erilaisia ehdotelmia uudesta talousmallista syntyi kevään mittaan useita, mutta jokaisesta ehdotelmasta löytyi porsaanreikiä, joita jouduimme tilkitsemään. Hampaitakin kiristeltiin asian tiimoilta. Lopulta tulimme vappua edeltävällä viikolla maaliin asian kanssa, ja jatkossa talousmallissamme pysyy yksilöressut kuten tähänkin saakka. Muutoksena ns. ”Empiria-vero”, eli jokaisen projektin liikevaihdosta pieni prosentti menee osuuskunnan tilille, ja projekteista saadulla summalla pyrimme kehittämään osuuskuntaa eteenpäin. Sitten voi kysyä, että olenko tyytyväinen uuteen malliin. Vastaus on, että en täysin. Mielestäni emme päässeet tarpeeksi pitkälle tiimin sisäisessä luottamuksessa, eikä nykyinen malli edelleenkään tue tiimiajattelua tarpeeksi. Mutta suunta on oikea, ja tämä oli vasta ensimmäinen askel. Joten en tästäkään asiasta ole pettynyt.

Nyt on kuitenkin aika jättää tämä kevät taakse, ja suunnata katseet kesään. Itselläni kesästä on tulossa mielenkiintoinen mutta samaan aikaa haastava, sillä alkava kesä tulee olemaan elämäni ensimmäinen täysi päiväsenä yrittäjänä. Otimme tiimitovereideni kanssa hoidettavaksemme Amazing Cityn omistaman Roof Walk-kattokävelyn operoinnin, joka sisältää kaiken operatiivisen toiminnan myynnistä aina kävelyjen vetämiseen. Ensimmäistä kertaa heitän itseni syvään päätyyn, ja tienaan kesän elannon oman yrityksemme kautta. Ei turvallisin ratkaisu, mutta tiedän jo nyt, että kyseessä on varmasti antoisin ratkaisu tähän kohtaan yrittäjyysopintojani. Kesän lopussa voidaan sitten katsoa, miten meni.

Kaikkinensa kevätlukukausi on ollut Empiriassa suurta muutoksen aikaa. Paljon on ehditty tehdä, mutta paljon on vielä jäänyt tekemättä. Onneksemme opintojamme Proakatemialla on vielä yli puolitoista vuotta jäljellä. Aikaa siis on, nyt vain täytyy siirtyä lopullisesti tuumasta toimeen ja ryhtyi luomaan itsellemme tulevaisuutta. Suunnittelun aika on ohi, nyt on aika tekojen. Haluan päättää esseeni lentävään lausahdukseen, joka on syntynyt Empiriassa tämän kevään aikana ja jäänyt elämään meidän jokapäiväisessä tekemisessämme: ”Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu”

Kommentoi