Tampere
19 Apr, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Muutama sana itsensä kehittämisestä



Kirjoittanut: Jesse Järvensivu - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Itsensä kehittämisen, menestyksen ja onnellisuuden pieni kirja
Hannu Pirilä
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Kuinka elää onnellisempaa elämää?

Meille on tarjolla roppakaupalla hyviä neuvoja siihen, kuinka saada parempi elämä, kuinka olla onnellisempi jne. Jotkut kehottavat ajattelemaan positiivisesti, toiset kannustavat sinua katsomaan aina asioiden parempaa puolta. Vaikka kaikki tuo onkin avuksi ja tavallaan tottakin, loppujen lopuksi tuo kaikki kiteytyy yhteen asiaan: Tee sitä mitä rakastat tehdä. (Pirilä, 2020.)

Elämä on ja tulee aina olemaan jatkuvaa oppimista. Yksi parhaista tavoista silmät ja korvat auki, sekä olla valmiina kehittämään itseään. Tarkoituksena ei ole muuttua joksikin muuksi, vaan tärkeintä on, että opit tuntemaan itsesi ja näin hyväksymään itsesi sellaisen, kun olet. Samalla tulet myös onnellisemmaksi.

Itsensä kehittäminen mielletään monesti nykypäivän alati muuttuvan maailman sivutuotteeksi. Mielletään, että pitäisi jatkuvalla syötöllä kasvaa ja kehittyä paremmaksi, kun on. Ajatellaan, että työelämässä tulisi jatkuvasti olla tehokkaampi, nopeampi, myydä enemmän ja niin edelleen. Ikään kuin mikään ei enää riittäisi ja kaikilla sosiaalisen median alustoilla pitäisi pystyä kehuskelemaan omilla saavutuksilla. Lähtökohtaisestikin tuollainen tunne on todella raskas, jos koko ajan tuntee itsensä huonommaksi kuin muut. Ympärillämme esillä olevat vaatimustasot tuovat omalta osaltaan painetta myös tähän. Jos mietitään, että pitäisi jatkuvasti pysyä aktiivisena, trendeissä kiinni ja olemaan kilpailuhenkinen ja innostunut 24/7, niin metsään menee. Itsensä kehittämisessä ei suinkaan ole kyse tästä, vaan siitä, että tunnistaa oman vajavaisuutensa ja hyväksyy se, eikä koita peitellä sitä.

Osa itsensä kehittämistä onkin itsensä tunteminen. Mitä paremmin tuntee itsensä, niin sen helpompaa on tunnistaa kohteet, joiden kanssa on vielä työskenneltävä. Usein tarve itsensä kehittämiselle tarve tulee pelosta, että ei ole riittävän hyvä jossain asiassa, tai ei kelpaa sellaisena, kun on. Näin toimiessaan ihminen alkaa kehitellä mitä ihmeellisempiä selviytymiskeinoja ja yrittää jotenkin olla parempi ihminen. Tälle tielle, jos lähtee, niin loppua ei ole näkyvissä. Ainahan sitä voisi olla jotenkin positiivisempi, ystävällisempi, ahkerampi, tai vahvempi. Kun näihin itse asettamiinsa vaatimuksiin ei päästä, niin epäonnistuminen aiheuttaa jatkuvaa huonommuuden tunnetta, eli huonoa oloa. Itsensä kehittäminen ei suinkaan tarkoita sitä, että meissä on jokin vika, tai puute. Itsensä kehittäminen onkin osaltaan myös itsensä johtamista, sekä itsetuntemuksen kehittämistä.

Todellinen itsensä kehittämine on syvimmiltään jokaisen oma henkilökohtainen asia ja jokainen käsittää sen omalla tavallaan. Lyhyesti kyseessä on jonkin elämän osa-alueeseen kuuluvan taidon tai tiedon parantamisesta. Jokainen meistä on erilainen ja omaa ainutlaatuisen historian. Hyvinvointiin tähtäävä itsensä kehittäminen on eräänlaista sisäistä työskentelyä. Tämä pitää sisällään omien tunnetaitojen kehittämistä, tietoisuuden lisäämistä, mielen kehittämistä, sekä omien olotilojen hallintaa. Itsensä kehittäminen sisältääkin siis kaiken sen, mikä auttaa sinua ymmärtämään itseäsi ja omaa elämääsi paremmin. Se auttaa pyrkimään kohti haluamaasi suuntaa ja tähtäämään sinne, missä unelmasi ovat. Siellä ei ole sijaa tiedostamattomille estoille ja tunne-elämän kahleille.

 Itsensä kehittäminen auttaa sinua ymmärtämään paremmin itseäsi ja elämääsi. Itsensä kehittäminen ei siis niinkään ole sitä, muuttuisit yhtäkkiä paremmaksi ja tehokkaammaksi, vaan kyse on enemmänkin terveestä armollisuudesta itseään kohtaan. Jokaisella on tietysti omat tuntemukset tuon armollisuuden ympärillä, mutta se voi esimerkiksi olla rehellisyyttä itseään kohtaan, että osaa tunnistaa liialliset vaatimukset, jotka itseen kohdistuu. Itsensä kehittämisen yksi tärkeistä kulmakivistä onkin tunnistaa ja hyväksyä itsensä juuri sellaisena, kun on. On tärkeää vapautua oman onnellisuuden tiellä olevista kohtuuttomista ja osin epärealistisista tavoitteista itseään kohtaan. Kun armollisuutta ja myötätuntoa löytyy itseään kohtaan, niin sitä löytyy jaettavaksi myös muille. Tämä johtaa lopulta kehitykseen.

Päästä siis irti peloistasi. Jos haluaa kasvaa ja kehittyä, niin on tunnistettava omat heikkoudet, pelot ja opittava päästämään niistä irti. Yksilön pitäisi uskaltaa päästää irti myös niistä yltiöpäisistä vaatimuksista, jota hän on itse itselleen luonut. Armollisuus itseään kohtaan näkyy siinä, että pystyy kohtaamaan omat heikkoudet, virheet ja viat. Täydellistä ihmistä ei ole eikä tule. Epätäydellisyys onkin näin yksi ihmisyyden oleellisista asioista. Itsensä kehittäminen vie sinua siis lopulta kohti omia unelmiasi. Ihminen, joka pystyy kohtaamaan itsensä silmästä silmään, on hyvässä asemassa. Huomatessaan, että riittää sellaisena, kun on, niin tulee väistämättä käyttämään aikaansa paremmin. Jos et tiedä, mikä tai mitä syvimmiltäsi olet, et voi tietää, että mitä todellisuudessa elämältäsi haluat.

Elämä on jatkuvaa uusien asioiden ja toimintamallien sisäistämistä. Tärkeintä on jokaisen kokeilemalla ja vertaamalla hakea omalle kohdalleen ne kaikista toimivimmat mallit ja käyttää niitä parhaalla mahdollisella tavalla omassa elämässään. Sanotaan, että jokainen on oman onnensa seppä. Eikä se väite kauheasti ainakaan valehtele. Jokaisella on tuolla jossain se oma tuttu, mutta se pitää vain löytää. Ympäröi itsesi ihmisillä, joista saat voimaa päivittäisiin toimiin ja loppu on historiaa.

Kommentoi