Johdanto

Anu Vehviläinen on Sibelius-Akatemian lehtori, ammattipianisti sekä tuttuni. Sain käsiini hänen teoksensa, Heittäydy – Kuusi kirjoitusta muusikkoudesta. “Heittäydy” on Vehviläisen taiteellisen tohtoritutkinnon kirjallinen teos, joka sisältää nimensä veroisesti muusikkoudesta kuuden eri osa-alueen käsittelyä. Teos jakautuu kahteen. Ensimmäisen osa on pianistin subjektiivisempaa pohdintaa otsikoilla: Vaikein konsertti, Palaute, Kontrolli, Oppimisia sekä Näkyjä. Toinen osa, Keskustelua taiteilijuudesta, on enemmän keskustelevampi ja siinä on haastateltu musiikin ja taiteen kollegoja.

Muusikon ajatuksia 2-esseessä pohdin ammatikseen musiikkia tekevän suhtautumista omaan ammattiinsa sekä muusikkouden identiteettikysymyksiä. Kirjaa lukiessani huomasin, kuinka tärkeä voi olla ammattimuusikolle, että saa haastettua ja keskusteltua ammattinsa ympärillä esiintyvästä terminologiasta, kuten esimerkiksi taiteilija-termistä. Myös se, minkälaisia kliseitä esimerkiksi klassisen musiikin ammattimuusikkoudesta vallitsee, oli Vehviläisen mielestä pöydälle nostamisen arvoista.

Toivon esseen avaavan hieman mielenmaisemia muusikkouden, taiteilijuuden ja luovan työn tekemisen näkökulmasta. Tuon esille Vehviläisen ja hänen kollegojensa ajatuksia sekä tartun keskusteluun oman muusikkouteni kautta.

Poikkeuksellinen teos

Heittäydy on poikkeuksellinen klassista musiikkia käsittelevä opinnäyte. Sisällöllisesti se jopa haastaa klassisen musiikin muodollista, taiteellista ja linjattua skeneä. Teos on erilainen myös siksi, että ymmärtääkseni klassisen musiikin opinnäytetöissä käsitellään yleensä tutkivaan sävyyn tiettyä, spesifiä musiikin osaa, kuten jonkun säveltäjän sävellyksiä. Tässä teoksessa Vehviläinen kuitenkin lähtee rohkeasti kuvaamaan, mitä hän henkilökohtaisesti ajattelee työstään muusikkona sekä klassisen musiikin skenestä, kliseineen päivineen.

Länsimaisen taidemusiikin eli puhekielessä klassisen musiikin ammattilaiset toimivat perinteisellä musiikin haaralla. Alalla ei päädytä ammattilaiseksi sattumalta, vaan opiskelemalla teoriaa ja käytäntöä pitkään sekä olemalla äärimmäisen taitava. Klassisen musiikin soitto -ja esiintymistapaa voi itsessään pitää nykyistä populäärimusiikkia haasteellisempana. Orgaanista soitinta soitetaan monesti yksin. Sitä soitetaan antaumuksella, mutta hillitysti ja samalla taiteellisesti, mutta täysin oikein. Konserttitilanteessa ei puhuta yleisöön tai tehdä epämääräisiä tai radikaaleja muutoksia kesken esityksen, täten virheet korostuvat myös helpommin. Tässä kuvatessani klassisen musiikin luonnetta, on minun myönnettävä, että tietoni varautuu muutaman tämän kirjan lukeneen ja alaa seuranneen henkilön haastatteluun, omaan olettamaani ja toki myös itse teokseen.

Pienien sanojen suuri merkitys

Se, millaista työnimikettä henkilö kantaa työssään, sillä voi olla suuri merkitys henkilölle itselleen. Vehviläinen kertoo, kuinka hänen oli paikoin haastava keskustella ammatistaan, sillä ei tiennyt millä termillä kuvaisi itseään. Hän ei alkuunsa ollut valmis kutsumaan itseään pianistiksi. Termi kuulosti liian hienolta. Pianistiopiskelija paremmalta. Suomen kielinen termi; taiteilija, vasta hämmennystä ja puistatusta aiheuttikin. Sana taiteilija luo itsellenikin mystistä ja mestarillista assosiaatiota. En kuitenkaan kokenut liian haastavaksi asettaa taiteilija-termiä oman Instagramin etusivulle kuvaamaan itseäni.

Taiteilijan status ilmeisesti klassisen musiikin parissa ansaitaan. Sitä ei ansaita helposti, eikä sitä ei oteta. Alan parhaita ja taitavimpia muusikkoja kutsutaan taiteilijoiksi, esimerkiksi lehtijutussa, puheissa ja musiikillisten tilaisuuksien lausahduksissa.

Tehdessään opinnäytetyötään, Vehviläinen kokosi pienen keskusteluryhmän musiikin alan ihmisistä keskustelemaan klassisen musiikin alan terminologiasta ja kliseistä. Vehviläisen lisäksi keskusteluryhmään kuuluivat näyttelijä-muusikko Tuula Niiranen ja sellisti Juho Laitinen.

Keskusteluryhmässä esiintyi monenlaisia ajatuksia siitä, miten taiteilijuus näyttäytyy ja miten taiteilijaksi voidaan päästä. Taiteilija on ilmeisesti hyvin omistautunut musiikille. Se on elämäntyötä ja ikään kuin kutsumus. Taiteilija ei ole valmis, vaan taiteilijan halu kehittyä ja haastaa itseään on jatkuvaa. Taiteilijuuteen liittyy yliluonollisia seikkoja. Ohessa Unescon suositus taiteilijan asemasta ja subjektiivisen taiteilijan määritelmä:

Taiteilijalla tarkoitetaan jokaista, joka luo, esittää tai tulkitsee taidetta. Taiteilija on se, joka pitää taiteellista luomistyötään elämänsä olennaisena osana ja joka tällä tavalla myötävaikuttaa taiteen ja kulttuurin kehittymiseen. Häntä pidetään tai hän haluaa, että häntä pidetään taiteilijana riippumatta siitä, onko hän työsuhteessa tai jonkin järjestön jäsen. (United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization) 1983.

Vehviläisen mielestä tämä Unescon määritelmä jättää turhan paljon kysymysmerkkejä. Mitä on taide? Taidekäsitys muuttuu ja kehittyy jatkuvasti eri kulttuureissa. Nykyään taiteilija-termi on levinnyt perinteisiltä taiteen aloilta laajalle ja uusia ammattinimikkeitä, kuten valo- meikki ja hiustaiteilija kuulee ja näkee.

Unescon kuvausta vielä pohiten, taiteilija on ilmeisesti taiteilija riippumatta siitä, onko hän esimerkiksi työsuhteessa millään tasolla. Taiteilijan ei tarvitse siis myydä?

Vehviläisen avatessaan taiteilija-termin moninaisuutta ja levinneisyyttä eri aloilla, hän kertoi kuinka termi alkoi etääntyä musiikista aika kauas. Toisaalta sen pohtiminen hänen alallaan tuntuu relevantilta, sillä parhaat ovat taiteilijoita.

Erilaisten nimitysten ja työnimikkeiden pohtiminen voi olla hyödyllistä esimerkiksi yrittäjänä, olit sitten alalta kuin alalta. Se millä tavoin nimität omaa työntekoasi voi tuottaa jo brändäyksen kannalta etua. Voisin kuvitella, että työnimikkeetkin ovat häilyviä, ja ne kehittyvät työelämän mukana. Jos koet esimerkiksi yrittäjänä, että perinteiset työnimikkeet eivät kuvaa täysin sitä, mitä teet, voi tämä tuottaa suurta ärsytystä, jopa arvoristiriitaa. Tällainen tilanne voi hidastaa omaa tekemistäsi.

Mietitään esimerkiksi markkinointikonsulttia. Markkinoinnin ala on 2000-luvulla ollut suuressa murroksessa digitalisaation myötä. Markkinointikonsultti voi olla vanhahtava ja epäselvä nimitys, esimerkiksi henkilöstä, joka tarjoaa yrittäjänä räätälöityä apua sosiaalisen median maksulliseen mainontaan. Tällöin maksullisen some-mainonnan konsultti voi olla sopiva nimike.

Lisää esimerkkejä. Vaihdoin juuri artistinimeni. Otin pienen riskin artistinimen vaihdossa, sillä oli mahdollisuus, että ensimmäisen singleni metadataa häviää. Eli kuuntelukerrat olisivat saattaneet hävitä. Onneksi näin ei käynyt. Ennen nimen vaihtoa, minua haittasi. Tiesin, että en tule tekemään aina musiikkia Tatu Armisena. Näin ollen oloni oli hieman keskeneräinen asian suhteen. Artistinimi on kuitenkin artistille sydämen asia. Minulla oli myös brändäyksen näkökulmaa nimenvaihdon taustalla. Näyttelijänä ja individuaalina olen Tatu Arminen, mutta artistina haluan brändäytyä hieman vielä erilleen tästä.

Artistinimen, yritykseni nimen tai oman ammattinimikkeenkin kanssa ei kannata tehdä muutoksia hetken mielijohteesta. Nimi on yksi suurimpia tekijöitä mistä sinut muistetaan. Pohdintaa sen taustalle kannattaa laittaa. Vääränlainen nimi voi tehdä huonoa omalle tekemisellesi, vaikket ehkä huomaisikaan.

Kliseitä ja vinoumia

Pallottelen tässäkin kappaleessa muusikkoutta ja taiteilijuutta sekaisin. Sanotaanko näin, että tarkoitan niillä samaa asiaa. Vaikkakin, klassisen musiikin alalla taiteilijalla pyritään erottamaan jyvät akanoista, alentamatta kuitenkaan muusikkoja yleisesti.

Taiteilijuuteen ja muusikkouteen liittyy ja liitetään monenlaisia mielikuvia. Heittäydy-kirjassa käsiteltiin muun muassa sitä, kuinka taiteilijuuteen on perinteisesti liittynyt vahvasti esimerkiksi alkoholi, sulkeutuneisuus, rentun luonne, miehisyys ja salaperäisyys. Esille nostettiin myös sitä, kuinka yleisöpalautteistakin on selvinnyt, että muusikkouteen liitetään yliluonnollista ajattelua.

Vehviläisen on vaikea allekirjoittaa näitä omalla kohdallaan. Ydinkysymyksenään; voiko tavallinen, lämminhenkinen perheenäiti olla mielenkiintoinen ammattimuusikko? Hän ei myöskään halua tai osaa liittää yliluonnollisuutta omaan soittoonsa. Hän ei usko siihen. Aiemmin mainitsin myös, kuinka Vehviläisen kokoomassa keskusteluryhmässä nousi esille, että taiteilija ei pyri tasaisuuteen ja helppouteen. Taiteilija etsii haasteita ja haluaa kehittyä jatkuvasti. Tätäkin Vehviläinen sitten pohti? Että muusikon ammatissa, välillä saattaa tulla eteen projekteja, jotka eivät saa innostumaan. Täytyy esimerkiksi vetää sovitusti jokin ”ruutini-setti”, vaikka sen sisältö olisikin jo tuttua soittajalle. Toimiiko tällöin epä-taiteilijasti? Ylipäätään Vehviläinen halusi avartaa klassisen musiikkia ammattina tekevien skeneä. Tarvitseeko ammatin olla niin kutsumusasia, että kaupassakäyntikin voi tuottaa jo haasteita taiteelliselle, luovalle mielelle? Voiko olla työajat? Voiko pianon unohtaa mielestä ja silmistä välillä? Voiko rutinoitunut muusikko olla taiteilija? Mitä on luovuus? Tästä ollaan puhuttu omassa osuuskunnassakin? Vehviläinen mielestäni hienosti kuvaa, kuinka luovalla alalla luovuus voi jopa olla kahlitsevaa, kun taiteellinen elämäntapa ja taidekoulu ajavat hiljalleen sisään samalla hyvin säädyllistä ilmapiiriä.

Tähän loppuun voin vielä mainita, että kirjan pohdinnat esimerkiksi omasta ammattinimikkeestä ovat olleet minulle tuttuja. Liekkö itsevarmuuden puutetta vai mitä, mutta olen paljon pohtinut, että milloin voin kutsua itseäni artistiksi. Se ainakin haluan olla. Olen artisti. Olen artisti. Olen ARMINEN. Paikoin päädyn vaan toteamaan, että: ”tykkään tehä musaa”. Tuollaisen asenteen ja lauseen avulla, vaan luo ehkä sellaista kuvaa, mitä en halua luoda. Pitää kyetä myymään. Haluan ajatella isosti tulevaisuuteen. Vaikka olenkin ottanut musiikin parissa vasta jokusen harppauksen, niin olen jo isosti liikkeellä. Ja se tuntuu hemmetin oikealta.