Tampere
28 Mar, Thursday
7° C

Proakatemian esseepankki

MUUMIT JA OLEMISEN ARVOITUS



Kirjoittanut: Evianna Sipilä - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

MUUMIT JA OLEMISEN ARVOITUS

Kirjaessee Muumien filosofiaa sai minut tarttumaan samaan teokseen mummolan hyllyltä, johon edellä mainittu essee pohjautui. Kommenttini 15.10.2017: ”Ihanan kevyt pohdiskeleva essee! Tykkäsin ja olen itsekin lukenut joskus vastapainoksi muumeja”, huvittaa nyt jälkeenpäin, kun olen saanut kirjan luettua. Jukka Laajarinteen Muumit ja olemisen arvoitus on avartava teos muumeista, jotka ovat kaikkea muuta kuin kevytmielisiä ja leikkisiä, lasten kirjoissa seikkailevia olentoja. Tove Janssonin luomat Muumi -hahmot, ovat eeppinen oivallus ihmisyydessä toistuvista käytösmalleista, joihin lankeamme kulkiessamme kehää olemisen arvoituksen selvittämisessä.

”Muumit ovat kuin peilejä, joissa voi nähdä itsensä. Muumeille hymähdellessäni olen nauranut itselleni. Olen samaistunut, milloin Muumipappaan, milloin Nuuskamuikkuseen tai Pikku Myyhyn. Hemulienkin ongelmat ovat tuntuneet tutuilta. Tämä on kirjojen yksi vaikuttavimmista ja voimakkaimmista piirteistä: ne näyttävät lukijan itselleen.”

Huomaan valitsevani toistuvasti kirjoja, jotka käsittelevät samoja elämäntarkoituksellisuuteen liittyviä teemoja. Etenkin viimeisimmän lukukokemukseni perusteella, lähestymistapani yrittäjyyteen ja työuraan ovat vakavoituneet. Miksi haluan yrittäjäksi? Asetetaanpa tälle jokin rehellinen päämäärä: koska haluan menestyä ja elää taloudellisesti rajoittamatonta elämää, toisin sanoen: saada paljon rahaa.

Tavoitteen saa näin kuulostamaan mukavan yksinkertaiselta ja konkreettiselta, jolloin ollaankin saatettu jo mennä harhaan. Mihin asettamani päämäärä on minua viemässä, ratkaisee se, kuinka tuloksista riippuvainen asettamani tavoite on. Laskelmoinko, että elämäntarkoitukseni tulee täytäntöön, kun minulla on yritys, joka takaa minulle tarvitsemani(?) elannon ja yltäkylläisyyden vai ajattelenko, ettei se voi alkaa täyttyä lainkaan, koska sille ei oikeastaan ole täyttymisen rajapintaa? Soren Kierkegaardin sanoin: ”Perille pääseminen on varma merkki siitä, ettei ole päässyt perille.” Laskelmoinnissa valitettavaa on se, että sillä saa aikaan ainoastaan näennäisen tarkoituksen elämälleen. Kirja käyttää laskelmallisesta ajattelusta esimerkkinä Hemulin postimerkkikokoelmaa: ”Keräillessään Hemuli on uppoutunut laskevaan, päämäärähakuiseen ajatteluun. Mutta se ei oikeastaan ole ensinkään oikeaa ajattelua, se on päinvastoin ajattelemisen pakoa, jossa Hemuli tekee itsestään pelkän välineen jonkin muun päämäärän saavuttamiseksi. Esineen.”

Kirja johti voimaakaan määrätietoisen luonteeni, syvän itsetutkiskelun äärelle. Mikä tekee tämän hetkisestä elämästäni niin epämiellyttävää, että sitä on jatkuvasti elettävä jossain tulevassa, elämän etapeissa? Etappeja seuraamalla, olen itseasiassa kuin peliväline. Etenen silmäluvun mukaan ja teen mitä kortissa käsketään. Olen siis liikuteltava väline, en lainkaan ajatteleva, kyseenalaistava ja vapaasti liikkuva henkilö. Kirja kiteyttää sen näin: ”Ulkoiset päämäärät päinvastoin vievät merkityksen meiltä, ulkoistavat sen jonnekin toisaalle.”

Laskelmoiva ajattelu lievittää tuskaa, jota koemme meille annetusta rajattomasta vapaudesta. Se näyttäytyy pelastuksena, helpotuksena, johon paeta. Laskelmointi on kuitenkin suurin itsepetos, jonka voi tehdä. Mitä muuta päämärän saavutettuaan voisi seuraa kuin tyhjyys? Sinnikkäimmillä ja tätä tosiasiaa kohtaamaan kyvyttömillä, on todennäköistä, että levy pyörähtää käyntiin aina vain uudestaan: ”Mitä tavoitella seuraavaksi?”. Toinen vaihtoehto on pysähtyä miettimään. Elänkö elämää kuten muut ympärilläni minulta odottavat? Noudatanko sääntöjä ja järjestelmiä, en kyseenalaista, jolloin elämä olisi helpompaa, enkä ole jatkuvasti uhattuna. Nämä ovat valintoja, joihin useammat meistä ovat päätyneet. Valinnan tehtyään he ovat omaksuneet alemman eksistenssin elämän: ”elämän elävänä kuolleena”. Piisamirottaa lainaten: ”Ja se on aivan yhdentekevää, koska kaikki on turhaa.” Toden totta, näyttäisi siltä, että kaikessa tässä jatkuvassa pyristelyssä tulla joksikin piilee paradoksi. Kierrämme ympyrää samoja kysymyksiä kerta toisensa jälkeen pohtien. Ihmisen paiskaaminen tähän epätietoisuuden laaksoon tuntuu oikealta rangaistukselta.

Sitä se ehkä onkin, mutta Albert Camus kuvailee siinä kytevän tarkoitusperän näin: ”Jo taisteleva pyrkimys huippuja kohti riittää täyttämään sydämen.” Ylempään eksistenssiin kurottautuvat yksilöt pyrkivät vapauteen olla täysin omia itsejään ja hyväksyvät sen mukanaan tuoman epävarmuuden. Kehän kulkeminen ei siis välttämättä olekaan huono asia. Aika ajoin palaamme samaan pisteeseen, josta kuljimme viimeksi, mutta näkökulmamme on muuttunut. Ehkä elämän kulku ei olekaan lineaarinen suora, vaan muoto, joka kasvattaa jatkuvasti ulottuvuuttaan. Joka kierroksen jälkeen meillä on yhä syvempi ymmärrys asiasta, vaikka painumme samalle reitille yhä uudestaan.

Miten ylempään eksistenssiin kurottaudutaan? Oma ymmärrykseni on saman kaltainen kuin Muumien. Mieluiten pakenisin, ottaisi jonkin roolin ja näennäisen päämäärän jota havitella. On liian vaikeaa uida vastavirtaan, ehkä olen ainoa, minua pidetään outona ja jossain vaiheessa näenkin asiat aivan eri tavalla, enkä voi keskustella ainoastaan pintaa koskettavista aiheista. Jokin minussa on kuitenkin jo tehnyt valinnan kurottautumiselle. Tiedän olevani matkalla kehässä, jossa on toisinaan ahdistavaa tallustaa niin kuin olisi yksin ja yhä edelleen useassa ottamassani askeleessa, väärään suuntaan menossa. Vilpitön haluni on kuitenkin olla vapaa ja tietoinen motiiveista, jotka ovat ajaneet minut asioihin, joita teen. Haluan olla vapaa niin itse itselleni kuin ympäristönkin aikaansaamista odotuksista. Näin uskon pääseväni siihen tehtävään, jossa olen parhaimmillani siinä ihmisessä, joka olen. Tavoitteella on myös kollektiivinen vaikutus: aito ja siten paras versio itsestä palvelee samalla ympäristöä, parhaalla mahdollisella tavalla.

Jos olemme täysin vapaita järjestelmistä, entä moraalisesti oikeat teot? Oikeudet, joille ihmiskunnan toiminen suurimmaksi osaksi perustuu, ovat peräisin moraalisesta ajattelusta. Ihmisellä on siis kyky, intuitio punnita tilanteita oikean ja väärän valossa. Siitä huolimatta meillä on yhä vapaus valita. Ratkaisevaksi tekijäksi muodostuu se, miksi valitsemme sen, mitä valitsimme. Valitsemmeko tekomme syyllisyydestä, hylkäämisenpelosta tai miellyttämisen halusta vai valitsemmeko toimia, kuten toimisimme, jos olisimme vapaita? Vapaasti siten, ettei siihen vaikuta mikään ulkopuolinen velvoite tai tapa, jolla yleensä toimitaan. Voima, joka usein saa meidät tekemään teon toisen hyväksi ilman minkäänlaista syyllisyyden taakkaa, on rakkaus.

”Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.”

– Muumilaakson marraskuu

 

LÄHTEET:

Muumit ja olemisen arvoitus, Jukka Laajarinne

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close