Tampere
30 Sep, Saturday
12° C

Proakatemian esseepankki

Muumimamma Business Leaderina



Kirjoittanut: Miisa Hiltunen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Revenan viimeinen vuosi Proakatemialla alkoi maanantaina, ja minä sain kunnian astua Business Leaderin saappaisiin. Rooli on sellainen, jonka olen halunnut kokea Proakatemian aikana ja johon minua on useammankin kerran kannustettu ja pyydetty. Startatakseni Business Leaderin kauden, päätin syventyä esseepankin uumeniin ja lukea aiempien Business Leadereiden oppeja ja koppeja. 

Päätös 

Kuten aiemmissa esseissäni olen todennut, olen onnistunut johtamaan itseäni paremmin ja näin ollen kasvattamaan myös itsetuntemustani. Pinnan alla on myös jo pidemmän aikaa kytenyt inspiroitumisen tunne ja halu ottaa ohjat käsiin. Sain eräässä startuppimme kokouksessa avattua suuni ja kerrottua merkityksettömyyden tunteesta, joka painaa ja syö motivaatiotani toimia yrityksessä. Koska olin rohkea ja sanoin tämän ääneen, muut kuuntelivat minua ja lähdimme keksimään ratkaisuja vaikeaan tilanteeseen. Päädyimme siihen, että karsisimme arjestamme kaiken ylimääräisen pois ja keskittyisimme ydin liiketoimintaan. Tämä voisi selkeyttää omaa roolia ja tehtäviä entistä enemmän. Tämän lisäksi sovimme, että olisin alkuvuodesta pois kuvioista siihen asti, että minulla olisi parempi olo palata takaisin sorvin ääreen. Yhteinen päätös vapautti heti taakan harteiltani ja tunsin ympärilläni olleen lukon murtuvan. Alkuvuoteni tyhjennettyä totesin, etten voisi enää vedota siihen, että olen liian kiireinen ollakseni business leader. Tosiasioita ainakin tavallaan, mutta samalla eräänlaisia tekosyitä. Miksi olisin tiimissä, jolle en olisi valmis raivaamaan tilaa ja aikaa kalenterista? Kun sitten tuli vuoden 2021 viimeinen paja, jossa päätimme uusia rooleja, kerroin BL roolista keskusteltaessa suoraan, että se kiinnostaisi minua. Olisittepa nähneet valmentajani ilmeen; Hän ei voinut uskoa, että sanoin asian niin suoraan, sillä minut tunnetaan kiertelevästä ja kaartelevasta viestinnästä, ei todellakaan suorasta puheesta.  

Tarve turvalliselle ilmapiirille 

Revena on muutoksen kynnyksellä. Syksy oli raskas ja hieman myrskyinen ja ehdimme jo epäillä, ettei meistä tule kouluaikana enää mitään. Tiimikaverini Juho reflektoi Revenan syksyn tilannetta ja ongelmakohtia hyvin esseessään “Revenan viimeinen hengenveto”. Kaikesta myllerryksestä huolimatta saimme kuitenkin ennen joululomalle siirtymistä pureskeltua yhdessä paljon asioita ja tulimme siihen tulokseen, että nyt ei ole aika luovuttaa.  

Karoliina Kovalainen nostaa esseessään “Tunteita johtava Business Leader” (2020), esiin pointteja turvallisen ilmapiirin luomisesta. Tunteiden johtamisen tavoitteena on luoda turvallinen ilmapiiri. Ilmapiiri, jossa vallitsee psykologinen turvallisuus, eli omat ajatukset uskalletaan sanoa ääneen ja toisiin sekä tekemiseen luotetaan. Tällainen ilmapiiri mahdollistaa huipputulokset. Pahimmillaan huonon ilmapiirin ja psykologisen turvallisuuden puutteen vuoksi monet ideat jäävät sanomatta ja näin ollen myös toteuttamatta. (Kovalainen 2020.) Turvallisen ja luotettavan ilmapiirin luominen on oikeastaan elinehto toimivalle tiimille ja tätä tarvitsemme Revenaan. Kovalaisen (2020) esseessä kehotetaan myös kuulemaan ja kohtaamaan, oikeasti. Jokainen haluaa pohjimmiltaan tulla nähdyksi ja kohdatuksi, joten paras lahja, mitä toiselle voi antaa on keskittyminen ja aito läsnäolo. Se on mielestäni myös vähintä, mitä voimme Revenassa antaa toisillemme viimeisen kouluvuoden aikana. 

Myös johtajan merkitys nousee esiin Kovalaisen (2020) esseessä, niin turvallisen ilmapiirin luomisessa, kuin myös esimerkin näyttämisessä. Kovalainen (2020) tiivistää, että johtaja on luottamuksellisen ympäristön luojan lisäksi esimerkki. Hän on se, joka huomioi muut ja kiittää panoksesta tai vastaavasti nostaa kissan pöydälle ja puhuu suoraan. (Kovalainen 2020.) “Hän tekee niitä pieniä rakkaudellisia tekoja, jotka pikkuhiljaa luovat ilmapiirin, jossa jokainen osaa ja uskaltaa toimia inhimillisesti ja oikein.” (Kovalainen 2020). Luulen, että tämä on yksi niistä syistä, miksi minä halusin hypätä business leaderin rooliin nyt ja miksi moni myös koki minun sopivan rooliin. Revena kaipaa tiimikaverieni sanoin “muumimammamaista lähestymistäni,” eli tunneälytaitojani. Kävin loman aikana vanhoja papereitani läpi, ja löysin sieltä mökkipajoissa tehtyjä kehumökkejä. Melkein huvitti, että jo niissä toistuivat sanat “muumimamma” ja “empatia”. Nyt yritänkin valjastaa tämän vahvuuteni koko Revenan hyödyksi ja viedä meitä muun muassa sen avulla eteenpäin. 

Salla Vaittinen (2019) kuvaakin esseessään “Business Leader, lue tämä” osuvasti sitä, miten Business Leaderin ei tarvitse korostaa itseään onnistuakseen, vaan tärkeintä on pyrkiä ylittämään itsensä ja toimia tiimin edun mukaisesti. Omat vahvuudet on kyettävä tuomaan tiimille ja omia taitoja on kyettävä muuttamaan niin, että ne palvelevat tiimin tavoitetta ja vievät sitä kohti.  

Muumimamma, mutta muumipapan twistillä 

Olen pestistä innoissani, vähän myös kauhuissani, sillä se on iso vastuu ja vaatii ison kokonaisuuden hallitsemista. Vahvuuksiani Business Leaderin näkökulmasta ovat melko luontaisten tunneälytaitojen lisäksi suunnitelmallisuus, avarakatseisuus ja valmius kompromisseihin. Minulta löytyy myös tietynlaista jämptiyttä ja auktoriteettia. Pohdin asioita paljon ja mietin niitä monilta eri näkökannoilta. Heikkouksiani kuitenkin ovat erityisesti jahkailu sekä vaikeus tehdä päätöksiä. Sijoitun monen mielipiteeni ja ajatukseni osalta puoliväliin. Ymmärrän myös usein todella hyvin kaikkia näkökantoja ja haluan toimia oikein kaikkien kannalta. Tämä hidastaa päätöksen tekoa ja nopeita liikkeitä. Huomaan jo nyt miettiväni paljon asioita, mutta olevani kyvytön tekemään kiven kovaa päätöstä, jonka mukaan mennä. Taustalla painaa varmasti myös ikuinen halu ja tarve olla mieliksi kaikille ja toimia oikein. Myös tiimikaverini tiedostavat erityisesti tämän puolen itsestäni, mikä on erityisen hyvä, sillä silloin hekin pystyvät huomauttamaan asiasta ja vaatimaan sitä. Tiedän, että kaikkia ei voi aina miellyttää ja välillä on tehtävä ikäviäkin päätöksiä, joten Revenat: muistuttakaa minua tästä! Vaikka tiedän asian, on välillä vaikea päästää ajatuksesta irti. Kaiken ei aina tarvitse olla täydellistä. 

Joku kuvasikin BL roolista puhuttaessa hyvin sitä, millainen minun tulisi olla. Minun tulee pitää kiinni muumimammamaisesta ajatusmaailmastani ja siitä empatiasta ja lämmöstä, mitä välitän ympärilleni, mutta minun pitää myös pystyä tarttumaan muumipapan tavoin haulikkoon ja ottamaan tilanne haltuun. Valmentajani Elinan mukaan minun tulee myös oppia viestimään kuin mies, sillä liian usein erityisesti me naiset, erehdymme vähättelemään ja pienentämään itseämme. Aivan syyttä.  

Aionkin siis kehittää BL kauteni aikana päätöksen teko kykyäni, johon liittyen lainasinkin jo kirjan nimeltään “Päätöksen juoni: miten johdan parempiin päätöksiin”. Tämän lisäksi aion kehittää omaa viestintääni, jotta en syyttä pienennä jo itse itseäni. Haluan, että ulosantini on selkeää ja riittävän ponnekasta. En kuitenkaan yritäkään kitkeä lempeitä puoliani pois, sillä se on vahvuuteni ja sen mukaan aion pelata.  

Hyppään innoissani Business Leaderin saappaisiin Revenan viimeisenä kouluvuonna. Minulla on myös vahva tunne siitä, että nyt on aika jollekin hyvälle. Me olemme ne, jotka tekevät viimeisestä kouluvuodestamme parhaan mahdollisen. Myös Salla Vaittinen nostaa aiheen esiin esseessän: “Miten tiimeissä otetaan jäljellä olevasta ajasta kaikki irti?” (Vaittinen 2019). Siinäpä pohdittavaa niin minulle, kuin koko Revenalle ja sisartiimille Waurelle. 

 

Lähteet: 

Kovalainen, K. 2020. Tunteita johtava Business Leader. Proakatemian esseepankki. Viitattu 13.1.2022. https://esseepankki.proakatemia.fi/tunteita-johtava-business-leader/ 

Urhemaa, J. 2021. Revenan viimeinen hengenveto. Proakatemian esseepankki. Viitattu 13.1.2022. https://esseepankki.proakatemia.fi/revenan-viimeinen-yhteinen-hengenveto/ 

Vaittinen, S. 2019. Business Leader lue tämä. Proakatemian esseepankki. Viitattu 13.1.2022. https://esseepankki.proakatemia.fi/business-leader-lue-tama/ 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close