Käsittelen esseessäni musiikkibisneksen ympärillä pyörivää liiketoimintaa ja alalla työskentelevien artistien osuutta siinä.

Käsitteestä musiikkibisnes herää usein mielikuvia helposta rahasta, kuuluisuudesta ja mediaseksikkäästä ammatista. Liiketoiminta artistien takana on kuitenkin normaalia työskentelyä tuotteen parissa.

Jotta lukija ymmärtää paremmin musiikkibisneksen nykytilannetta, niin selitän hieman taustaa aiheesta.

Artistien ja yhtyeiden taustalla toimivia organisaatioita voivat olla levy-yhtiöt, agentuurit, kustannusyhtiö tai yksityinen manageri. Jokaisen tahon tarkoitus on jalostaa tuotteesta (artistista) markkinaystävällinen ja helposti kaupattava brändi.

Levy-yhtiöiden alkuperäinen liiketoiminta perustui siihen, että he tekivät levytyssopimuksen artistin kanssa, joka sai käyttöönsä studion, jossa artisti levytti joko oman tai muun säveltämän kappaleen.

Äänitysstudiossa työskenteleminen oli tuohon aikaan kallista ja vain isoilla levy-yhtiöillä oli varaa maksaa usean päivän sessiot. Liiketoiminnan näkökulmasta levy-yhtiö sijoitti summan x artistin äänitteeseen ja otti tulevasta levymyynnistä esimerkiksi 30%. Kyseessä oli siis puhdas sijoittaminen, joka pohjautui levy-yhtiön uskoon artistin potentiaalista.

Siihen aikaan kun levyjä myytiin vielä kymmeniä tuhansia kappaleita, liiketoiminnan ylläpito ja suunnittelu oli yksinkertaista. Esimerkkitapauksessa yhtyeen X albumin äänittämiseen käytettiin rahaa 10 000€. Albumin markkinointibudjetti oli 15 000€. Kansikuvat, painatus ja jakelukulut 5000€.

Albumin kustannukset ovat tällöin 30 000€. Levy-yhtiö voi olettaa yhtyeen X edellisen levymyynnin perusteella, että levyä tullaan myymään arviolta 25 000 kpl, joka on silloinen raja kultalevylle. Albumin kuluttajahinta oli tuohon aikaan keskimäärin 25€, jolloin kultalevyn rajan rikkonut albumi olisi tienannut liikevaihtoa 625 000€. Tästä vertailukohteena yhtye Eppu Normaalin albumien keskimääräinen myynti on n. 70 000 kpl. Levymyyntibisnes oli suurta sillä yhdellä isolla levy-yhtiöllä saattoi olla hallinnassaan jopa 30 artistia.

Fyysisten levyjen myynnin aikaan rahaa liikkui siis paljon ja tulojen ennakointi oli helppoa. Uusien artistien ja yhtyeiden kohdalla kyseistä tilannetta voitiin skaalata äänittämällä halvemmassa studiossa ja pienentämällä markkinointikustannuksia, sillä levymyynti oli luonnollisesti pienempää.

Vuonna 2020 fyysisiä levyä ei lähtökohtaisesti paineta. 

2010-luvun alussa levy-yhtiöt huomasivat levymyynnin pudonneen rajusti uusien internet suoratoistopalveluiden mm. iTunes store ja laittomien latauspalveluiden (Napster & Limewire) myötä. Tämä pakotti levy-yhtiöt uusimaan liiketoimintasuunnitelmaa, sillä suoratoistopalvelut eivät maksaneet yhtä paljon digitaalisista levyistä ja laittomien palveluiden takia satoja tuhansia euroja meni sivu suun.

Vaihtoehdot levy-yhtiöille olivat keikkamyynti, tuotemyynti ja markkina-arvon hyödyntäminen eli mainosmyynti. Tästä johtuen suuret levy-yhtiöt tekevät usein niin sanottuja 360-sopimuksia, jotka kattavat artistin kaikki liiketoimintaan perustuvat haarat. Itse äänitteet toimivat tänä päivänä liiketoiminnan kannalta vain markkinointimateriaalina. Hyvä biisi, joka saadaan soimaan radiossa muistuttaa kuuntelijaa artistin olemassa olosta ja vaikuttaa usein keikkalipun ostopäätökseen ja kasvattaa artistin markkina-arvoa. Televisionäkyvyys ja aktiivisuus sosiaalisissa medioissa on tänä päivänä ensiarvoisen tärkeää. Levy-yhtiö voi tehdä artistien kanssa erilaisia sopimuksia keikkojen myynnistä. Yleisin on prosenttisopimus, jolloin levy-yhtiö saa esimerkiksi 15% myydyn keikan laskutettavasta summasta ennen kuluja. Toinen vaihtoehto suurempien artistien kohdalla on se, että artistilta kysytään paljonko hän haluaa korvausta keikasta ja myyjä voi itse päättää paljonko keikkajärjestäjältä aikoo laskuttaa. Tämä voi tuntua hullulta, mutta järjestely mahdollistaa levy-yhtiön joustavuuden siten, että artistin voi myydä välillä halvemmalla kun tilanne sen vaatii ja artisti saa aina haluamansa summan tililleen.

Artistin näkökulmasta levy-yhtiön tuoma arvo on pitkälti promootiossa ja jakelutehokkuudessa. Biisit tehdään pitkälle valmiiksi kotistudioissa tai pienissä vuokratuissa työhuoneissa, jolloin kulut ovat pienemmät ja ajankäyttö ei ole yhtä rajallista. Kun puhutaan musiikin jakelusta, niin kyseessä on siis biisin pitchaaminen radioille, Spotifyn soittolistoille (esim. Uutuuskattaus, Suomipop tänään jne.) tai televisiosarjojen mainosmusiikiksi. Tässä pääsemme levy-yhtiöiden vaikutusvaltaisuuteen nykymediassa. Suomen isoimmat levy-yhtiöt ovat Warner Music Finland, Universal Music Finland, Sony Music Finland, Kaiku Entertainment ja Rähinä Records. Suomessa toimii suuri määrä myös pienempiä toimijoita, jotka julkaisevat indie-musiikkia tai marginaaligenrejä esim. jazz, black metal, instrumentaalimusiikki, jne.

Kun yksittäistä biisiä tarjotaan suurimmille radiokanaville, niin tarjoajan taustaorganisaatiolla on suuri merkitys. Käytetään esimerkkinä radio Suomipoppia ja Kaiku Entertainmentia. Nelonen media omistaa molemmat ko. brändit, jolloin biisin saaminen soittolistalle pitäis olla kohtuullisen helppoa. Radiokanavalla soitettavien biisien määrä on rajallinen ja usein samat biisit soivat saman päivän aikana useamman kerran. Pienen levy-yhtiön on äärimmäisen vaikeaa saada oma biisi edes kuunneltavaksi major radiokanavalle.

Missä kohtaa artisti sitten voi ostaa ensimmäisen urheiluautonsa? 

Artistina oleminen on suoraan verrannollinen yrittäjän arkeen. Aikaa omaan tuotteeseen käytetään suuria määriä ja näkyvyyden ja suhteiden luominen alussa ei ole helppoa. Pieni vaatebrändi satsaa suurimman osan tuloista takaisin varastoon ja markkinointiin. Sama asia toimii artistin kohdalla.

Sosiaalisen median markkinoinnin tehostaminen ja biisien viimeistely vaatii rahaa. Jatkuva suhteiden ylläpito vie aikaa ja onnistumiset eivät ole koskaan varmoja. Vaatebrändin täytyy myydä alkuun todella paljon paitoja, jotta kassaan jää investointien ja markkinoinnin jälkeen niin paljon ylimääräistä rahaa.

Käydään läpi hieman artistin mahdollisia tuloja.

#1 Keikat 

Normaalin muusikon esityskohtainen palkkio pyörii 150-350€ välillä per keikka. Tilanteessa, jossa aloittelevalla artistilla on keikalla käytössään neljä muusikkoa, yleinen laskutettava summa keikasta pyörii 1000-2500€ välillä. Jos artisti saa nostettua brändiään tarpeeksi, hänelle jää muusikoiden palkkojen jälkeen hieman enemmän rahaa kuin muille. Tämä on täysin normaali asia, sillä artisti on tässä tapauksessa yrittäjä, joka on vain palkannut itselleen työntekijöitä. Parhaassa tapauksessa keikasta laskutettava summa on lähemmäs 10 000€, jolloin kulut pysyvät samoina, mutta artistille jää suhteessa enemmän palkkaa. Syy miksi kaikki muusikot eivät aja kalliilla autoilla on se, että vaikka esityskohtainen palkkio tuntuu normaalille päivätyöläiselle suurelta, niin keikkoja on yleensä vain kaksi päivää viikossa eli viikonloppuna. Jos muusikko/artisti saa kaikki viikonloput täyteen keikkoja normaalilla palkalla, niin palkka on jotain 20 000-35 000€ välillä.

#2 Televisio / Mainostulot

Aika on artistille rahaa ja televisiossa esiintymisestä maksetaan aina korvaus. Kyseessä voi olla kertaluontoinen vierailu uudessa televisio-ohjelmassa, jolloin korvaus on muutamista satasista tuhanteen euroon tai pidempi aikainen esimerkiksi juontajan työ läpi tuotantokauden, jolloin palkkiot ovat kymmeniä tuhansia. Kuvaukset mahdollistavat artistin tulojen saamisen myös arkipäivinä.

#3 Teosto / Tekijänoikeus korvaukset

Mikäli artisti itse on mukana biisien kirjoittamisessa, hän on oikeutettu tekijänoikeuskorvauksiin. Joka kerta kun biisi soi radiossa tai keikalla, säveltäjä, sanoittaja ja tuottaja saavat biisistä rahaa. Summat eivät ole suuria yksittäisten biisien kohdalla, mutta jos artisti kirjoittaa kappaleita muille, niin radiossa samanaikaisesti soivia biisejä voi olla yhtäkkiä kymmeniä. Teoston korvaukset ovat vuosittain yleisesti max. 30 000€. Normaalissa tilanteessa teostotulot jäävät usein 1000-5000€ väliin, jos biisit saavuttavat suuret radiot ja striimausmäärät.

Rahat musiikkipiireissä tulevat siis pienistä puroista, niin levy-yhtiölle, kuin artistille. Töitä täytyy tehdä paljon monella saralla ja tulojen saaminen ei ole koskaan varmaa. Omasta kokemuksesta Proakatemialla olen huomannut, että myymällä sukkia, karkkia tai kahvia voi tienata huomattavasti nopeammin saman määrän rahaa, kuin tekemällä biisin tai soittamalla keikoilla. Liiketoimintana musiikki on todella monimutkainen ja vaatii aikaa ja onnea yhtälailla niin kuin yrittäjyys yleensä. Jokaista menestynyttä artistia kohden on 100 artistia, jotka tekevät kaikkensa lyödäkseen läpi Suomen musiikkimarkkinoilla.