Tampere
24 Nov, Tuesday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Motorola vuodesta 2019



Kirjoittanut: Auri Saarelainen - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

“Ja niin joulu joutui jos taas Pohjolaan”..

Vuosi takana tiimiyrittäjänä Evisionissa. Yritin miettiä keinoa, miten saisin itsestäni irti kaiken sen, mitä olen oppinut, koska olin varma siitä, että oppia on tapahtunut. On täytynyt tapahtua. Todennäköisesti sitä on paljon, koska pikaisesti en osannut vastata kysymykseen siitä, mitä olen oppinut. Onneksi on motorola.

Mitä hyvää vuodessa 2019?

Vuosi alkoi hämmennyksessä. Olin hämmentynyt siitä, missä olin, miten sinne päädyin, mihin olen menossa, mitä minun kuuluu tehdä ja keitä ihmiset ympärilläni ovat. Vuoden kuluessa nämä asiat selvenivät, ainakin osittain. Ehkä yksi parhaista asioista Evisionin vuodessa kohdallani on ollut se, miten valtavan upeita ihmisiä olen saanut ympärilleni.

Vuonna 2019 pääsin käyttämään omia vahvuuksiani ja esimerkiksi kokemuksen kautta tullutta tietoutta juridiikassa. Taustastani oli varmasti apua tiimille erityisesti sen alkumetreillä, kun kävimme läpi osuuskunnan sääntöjä ja muita virallisia asioita.

Kysymykseen siitä, mitä hyvää vuodessa on ollut, on hyvin hankala vastata. Valtaosa kaikesta hyvästä liittyy oppiin, mitä avaan myöhemmin esseessä, mutta yksi suurin ylpeydenaihe minulle henkilökohtaisesti on ollut tänä vuonna se, miten olen uskaltanut päästää uudet ihmiset elämääni ja olla heille sellainen Auri kuin olen. Luottamuksemme on siis kehittynyt hurjasti, vaikka paljon onkin töitä jäljellä.

Pysyin opintojen tahdissa kahdesta jalkaleikkauksesta, eduskuntavaaleista ja erittäin vaikeasta masennuksesta huolimatta. En voisi olla suoriutumisestani tyytyväisempi. Täytyy kuitenkin myöntää, että tiimiytymisestä olen hieman muita jäljessä, mutta siitä en ole huolissani. Kaikki ajallaan.

Mitä kehitettävää?

Ensi vuodelle aion kehittää ihan ensimmäisenä omaa läsnäolon tasoani. Olen osa 22 hengen tiimiyritystä, jossa jokaisella henkilöllä on paikkansa ja roolinsa, joten poissaoloni ei vaikuta vain minuun vaan se vaikuttaa koko tiimiin. Ensi vuonna aion olla paras mahdollinen tiimikaveri tässä suhteessa ja huolehtia itsestäni niin, ettei esimerkiksi masennuksen takia tarvitse jäädä sairaslomalle.

Ensi vuoden yksi haasteista tulee olemaan delegointi. Olen pitkään ollut ihminen, joka tekee mieluummin kaiken itse kuin katsoo jonkun toisen tekevän. Tästä on päästävä eroon, olemmehan kuitenkin tiimi. Minun täytyy oppia, että vaikka toinen ihminen tekisikin asian eri tavalla, ei se välttämättä ole huono ratkaisu. Minä en ole aina oikeassa. Jos joku tietää, miten tällaista mindsettiä lähdetään korjaamaan, saa tulla vinkkaamaan, koska tässä haluan kehittyä.

Ostin juuri ensi vuoden kalenterin ja päätin, että kehitän aikataulutustani edelleen ja varaan kalenteriin myös lomaa ja vapaita viikonloppuja. Nämä jäivät uupumaan tältä vuodelta, jos emme ota huomioon viikkoja kun olin sairaslomilla.

Tullessani Akatemialle sain kylmiä väreitä lauseesta “Luota prosessiin”. Edelleen saan, koska olen ihminen, jonka on helpompi hengittää, kun tietää mitä tapahtuu. Proakatemialla tämä harvemmin vain on mahdollista, joten ymmärrän sen, miksi siitä puhutaan niin paljon. Ensi vuonna aion kuitenkin prosessiin luottamisen sijasta opetella rakastamaan prosessia. Aion nauttia joka askeleesta enkä välttämättä murehtia lopputulosta. Käsittelimme tätä Toni Lehtimäen “positiivinen psykologia” pajassa ja ymmärsin, että kun rakastan prosessia, ei juurikaan lopputuloksella ole väliä, jolloin ei tarvitse vain sokeasti luottaa siihen, mitä on tulossa. Jos rakastaa joka päivää, on helpompi hengittää.

Toimin tammikuusta eteenpäin yhden isomman projektin projektipäällikkönä, joten johtamistaitoja tulee kehittää. Haluan oppia siitä, miten talous otetaan johtamisen välineeksi ja siitä, miten olen mahdollisimman tasapuolinen, lempeä, mutta suorapuheinen johtaja. Suorapuheisuus on minussa asia, mistä pidän, mutta tiedän, että se on piirre, joka monesti vaikeuttaa yhteistyötä. Aion ensi vuonna kehittyä siis myös siinä, miten tuon asiat ilmi. Vähemmän hyökkäävä, enemmän rakentava.

Tuotan projektissamme myös sisältöä, mikä on minulle ennenkaikkea mieluisa tehtävä, mutta silti haastava. Vaikka kirjoittaminen on minulle suhteellisen helppoa, ovat kielioppikiemurat minulle välillä haastavia. Täytyy siis kirjoitella enemmän, pyytää palautetta kirjoituksista, oikoluetuttaa ja pyrkiä sitä kautta kehittymään. Tahdon valmistuessani kirjoittaa sujuvaa ja helposti luettavaa tekstiä sekä timanttisen opinnäytetyön.

Mitä toin tiimille?

Tätä kysymystä täytyi miettiä pidempään ja kysyä vähän tiimikavereiltakin asiaa, koska aluksi olin sitä mieltä, että poissaolojeni takia en ehtinyt tuoda tiimille ainakaan niin paljoa kuin olisin halunnut.

Aikani pohdittua asiaa huomasin, että toin tiimille kriittistä ajattelua enkä pelännyt sanoa olevani eri mieltä. Tämä kehitti tiimiläisiä ennenkaikkea argumentoinnissa, mutta myös auttoi tiimiä eteenpäin tilanteissa, joissa saatettiin “mähmiä” paikoillaan. Dialogeissa pyrin koko vuoden tuomaan keskusteluun asioita, jotka haastavat keskustelua sekä esitettyä asiaa. Luulen, että tämä kriittisyys on ollut yksi tärkeimmistä asioista, joita olen tuonut kuluneena vuonna tiimille. Olen ollut käytännössä koko ikäni ihminen, joka ei uskalla kertoa mielipiteitään, koska pelkää, että ne vaikuttavat siihen, miten minut nähdään. On ilo huomata, miten olen aikuisiällä kehittynyt tässä ja ymmärtänyt sen, että myös minulla on oikeus eri mielipiteisiin. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä.

Masennukseni takia (tai jopa ansiosta) luulen, että koko tiimi heräsi omaan henkilökohtaiseen hyvinvointiin ja siihen, miten siitä tulee pitää huolta. Tiimiläiset heräsivät siihen, ettei täysi kalenteri ole hyvä ratkaisu tai varsinkaan tavoittelemisen arvoista ja luulen, että minun kevään täysi kalenterini oli hyvä esimerkki tiimiläisille siitä, miten ei kannata toimia. Kevään kiireistäni siis oppi koko tiimi.

Mitä opin?

Melkein lempikysymykseni motorolassa, koska oppia tapahtuu Akatemialla niin hirveästi. Aloitetaan kirjoista.

Keväällä opiskelin paljon markkinointia ja brändäystä, joista oli hyötyä minulle myös siviilielämässä. Opin lisää brändin luomisesta ja värien käytöstä, visuaalisesta ilmeestä ja niin edelleen. Nämä opit toimivat hyvänä pohjana tulevaisuuden haaveammatilleni, mikä liittyy vahvasti brändiin ja sen eteenpäin viemiseen sekä kehitykseen.

Syksyn teemaksi valitsin itselleni johtajuuden, erityisesti itsensä johtamisen. Tämä valinta oli avainasemassa oman toipumiseni kannalta ja vaikken vieläkään ole ihminen, joka osaisi olla (kirjan mukaan) piittaamatta paskaakaan, olen saanut ajatuksiani muutettua niin, ettei kaikesta tarvitse menettää yöunia tai stressata päiväkausia. Tällä saralla on vielä valtavasti työtä, mutta suunta on oikea ja tällä hetkellä voin paremmin kuin vuosikausiin.

Tein periaatepäätöksen siitä, että en sekoita toista elämässäni vahvasti vaikuttavaa suuntaa, politiikkaa, opintoihin tai esseisiin. Tässä oli kieltämättä opettelemista, koska varsinkin eduskuntavaalien aikaan politiikka sattuneesta syystä hallitsi mieltäni. Kombo on haastava, koska haluan olla näissä paikoissa jollain tavalla eri ihminen. Heräsin tähän, kun tiimikaverini sanoi, että välillä tuntuu, että keskustellessani otan asenteen “nuo ovat minua vastaan ja vastustajiani, jotka pitää argumentoida kumoon”, tai jotain vastaavaa. Opin kuitenkin pikkuhiljaa laittamaan niin sanotusti muut asiat syrjään ja keskittymään Auriin opiskelijana ja tiimiyrittäjänä, jolloin pystyn antamaan tiimille paljon enemmänkin.

Kirjojen teemat olivat koko vuoden koulun ulkopuolista elämää tukevia ja luulen, että sen takia koen oppineeni niin valtavasti. Pääsin viemään opit käytäntöön niin Akatemialla kuin siviilielämässäkin. En ole muuten nukkunut näin hyvin sitten vuoden 2015, jolloin valmistuin matkailupalvelujen tuottajaksi.

Se kirjoista ja niistä tulleista opeista, jatketaan siitä, mitä olen oppinut tiimistä ja tiimiyrittämisestä.

Paljon. Ensinnäkin, tiimiyrittäminen ei ole helppoa. Vaikka Proakatemialla yrittäminen on “turvallista”, ei se tee siitä helpompaa. Ehkä jollain tavalla jopa vaikeampaa, kun meille annetaan täysin vapaat kädet ja mahdollisuudet unelmoida. Tiimimme ei keväällä saanut riittävästi rahaa tehtyä emmekä päässeet rahallisiin tavotteisiin, aika meni keskittyessä omiin unelmiin. Sanasta “tiimiyrittäjä” jäi liian monesti puuttumaan sana “tiimi”. Luulen, että koko tiimi oppi tänä vuonna sen, mitä todellisuudessa tarkoittaa tiimiyrittäjä ja mitä se vaatii, että siinä menestyy. Tästä merkkinä on muuttunut strategiamme, jota toteutamme tiiminä. Yhteinen suunta, jonka eteen jokainen antaa panoksensa.

Tiimissämme on lisäkseni 21 mieletöntä yksilöä, valmentajasta puhumattakaan. Olemme kaikki kovin erilaisia ja tässä tulikin minulle kasvamisen paikka. Opin, että vaikka ihmiset käyttäytyvät esimerkiksi dialogeissa eri tavalla, on jokaisella oma tapa oppia, kehittyä ja ajatella. Luonnehdin itseni jokseenkin ekstrovertiksi (vaikka palaudunkin parhaiten yksin), enkä ole aiemmin työskennellyt näin tiiviissä yhteisössä, missä on niin introverttejä, ekstoverttejä ja kaikkea siitä väliltä. Olen sen ansiosta oppinut esimerkiksi siitä, miten introvertit otetaan huomioon, miten heitä lähestytään tai miten heidän kanssa ylipäätään viestitään. Kaikkien kohdalla hiljaisuus ei aina ole huono merkki. Nämä tiimimme hiljaisemmat jäsenet ovat opettaneet minulle rauhoittumisen taidon dialogeissa ja projekteissa. Olen oppinut heiltä myös sen, että rauhoittuminen ei ole laiskuutta vaan itsensä arvostamista. He ovat olleet esimerkillään avainasemassa matkallani ehjemmäksi, tasapainoiseksi ja levänneeksi Auriksi.

Itsestäni opin sen, etten ole niin heikko kuin luulen. Olen itseasiassa todella vahva ja kasvan siinä asiassa jatkuvasti. Olen oppinut kaiken edellämainitun lisäksi myös sen, että minun ei tarvitse miellyttää läheisiäni itseni kustannuksella eikä toisen mielen pahoittamista tule pelätä. Ei siihen tietenkään pidä pyrkiä, mutta oman itsensä kustannuksella ei saa antaa periksi, varsinkaan jos ajatus on jotakuinkin sellainen, ettei itse ansaitse. Minä ansaitsen ja olen sen arvoinen. Vaikka tämä kuulostaakin jonkun self-help kirjan sloganilta, on se totta. Jokaisen tulisi muistaa se.

Luonnehdin itseni jollain tapaa myös perfektionistiksi, varsinkin tietyissä asioissa. Ehkä se oli syy, miksi uuvuin tai sairastuin masennukseen, tai osasyy ainakin. Siksi vuoden suurin oppi henkilökohtaisesti varmasti tuli kiteytettyä tiimikaverini lauseeseen “Joko täällä onnistutaan tai opitaan.”. Sehän on juurikin näin. Olen oppimassa, että virheitä ei pidä pelätä, vaan ne on jopa suotavia. Sen huomaa jo siitä, kun tarkastelee kuluneen vuoden oppeja, valtaosa niistä on tullut virheiden kautta. Otan henkilökohtaisesti virheet tai epäonnistuneet projektit todella henkilökohtaisesti, tai ainakin otin. Olen kuitenkin saanut korjattua mindsettiäni niin, että virheitä tapahtuu, eikä ne tee minusta yhtään huonompaa ihmistä. Kyse on vain siitä, miten ne virheet ottaa, oppiiko niistä ja voisiko niistä jopa jakaa oppia eteenpäin.

Loppusanat

Aika mieletön vuosi, enkä saanut motorolaan mahdutettua edes puolia siitä kaikesta, mitä on tapahtunut. Haluan kiittää Evisionin porukkaa, meidän molempia businessleadereita ja jokaista tiimiläistä panoksesta ja siitä, miten jokainen heistä on vienyt minua eteenpäin. Proakatemia on mieletön ympäristö, jos siihen vain suhtautuu avoimin mielin ja “luottaa prosessiin”.

Hyvää joulua Proakatemia!

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close