Tampere
11 Dec, Monday
-8° C

Proakatemian esseepankki

Motiven myyntipäivät – henkinen voitto



Kirjoittanut: Olga Penttinen - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Myyntipäivät 2020 olivat vielä muutama kuukausia sitten täysin mysteeri. Lupauduin projektipäälliköksi ilman minkäänlaista hajua mitä eteeni vielä tulee. Päätin ottaa asioista selvää ja illat kohti myyntipäiviä menikin esseepankin esseitä lueskellessa, sekä muiden tiimien konkareiden häiritsemisessä. Miten meidän kahdeksan hengen tiimimme, jotka eivät ole päivääkään opiskelleet myyntiä voisivat pystyä myymään tuhansia euroja kolmessa päivässä ja pärjätä parinkymmenen hengen tradenomitiimejä vastaan?!? Kauhukuvat ja epätoivo maalautuivat päähäni. Halusin kuitenkin valaa uskoa koko tiimiimme ja siihen, että kisaan lähdetään vain voittamaan.

 

Helpotukseksemme saimme tietää, että saamme 21 esipinkkua tiimiimme avuksi. Tämä toi itsellenikin lisää luottoa siihen, että mikään ei estä meitä. Tiimimme on täynnä voitontahtoisia ja työtä pelkäämättömiä ihmisiä. Pinkuista muutamat pääsivät kolmen päivän aikana auttamaan ja painamaan töitä samalla intohimolla kuin me Motivessa. Valitettavasti kaikki ei pystyneet omien koulukiireiden takia osallistumaan projektiin. Järjestimme pajoja ja palavereita niin oman tiimin kesken, kuin muiden tiimien ja alumnien avustuksella. Näistä saimme paljon irti ja luotto omaan ja tiimin tekemiseen vaan kasvoi. Pajoista opimme tavoitteiden asettamisesta, kontaktoinnista, sekä itse myynnistä. Näitä taitoja tulemme tiiminä varmasti hyödyntämään myös jatkossa.

 

Valmistelu kohti myyntipäiviä oli omalta osaltani erittäin intensiivistä. Luin artikkeleita myynnistä, tutkin tuotteita, tein taulukoita. Olin erittäin jännittynyt, sillä en tiennyt mitä odottaa. Itse en ollut ikinä myynyt puhelimessa yhtään mitään, eikä suurin osa meidän tiimistämme ja nyt olimme asettaneet koko tiimillemme tavoitteeksi kymmeniä tuhansia euroja. Ilmoitin jännityksestäni myös muille ja tsemppasimme toinen toisiamme. Koko tiimimme toimi hyvin yhteen ja saimme luotua myös hyvän suhteen esipinkkuihimme. Olimme koko ajan yhdessä.

 

Ensimmäisen myyntipäivän aamu valkeni ja lähdimme hakemaan tuotteita Akatemialta. Oloni oli pieni ja olin itse hieman hämilläni, sillä en tiennyt yhtään miten tässä tilanteessa nyt toimitaan. Heitin lukuja Herkän pojille laatikoiden määristä summanmutikassa, sillä emme olleet laskeneet paljonko haluamme tuotteita kerralla kyseisenä keskiviikkoaamuna. Pakkasimme auton tupaten täyteen ja lähdimme kohti meille arvottua paikkaa, jossa osa porukkaamme jo odotti sisälle pääsyä. Paikka ei ollutkaan meille täysin toimiva ja saimme tilan vaihdettua kesken päivää. Tämä toi meille kaikille lisäboostia ja tässä vaiheessa saimme myös enemmän pinkkuja mukaamme. Alkukankeuksien ja paikan vaihdon jälkeen aloimme saamaan kiinni koko jutusta ja hommat alkoivat rullaamaan pikkuhiljaa. Päivä oli pitkä, mutta olimme jo saaneet tulosta ja mikä tärkeintä ensimmäinen tavoitteemme eli Motive 5.0 voitto oli tehty jo ensimmäisen päivän aikana. Illalla olin innoissani, jännittynyt ja valmiina kohti seuraavaa päivää.

 

Toinen päivä alkoi sarastaa ja innokkaina lähdimme soittelemaan uusia ja edellisen päivän asiakkaita. Päivä oli hiljainen ja luureja lyötiin kovaa tahtia. Puheluihin ei vastattu ja tunnelma alkoi hieman latistua. Kokosimme tavoitteemme taululle ja kävimme läpi, kuinka paljon olimme saaneet jo aikaan, sekä juhlistimme jokaista yksittäistäkin myyntiä. Tämä valoi uskoa koko porukkaan ja tsemppi jatkui kokopäivän. Saimme isoja kauppoja aluille ja vaikka muutamat isot kaupat jäivätkin edelliseltä päivältä klousaamatta, niin tunnelma oli hyvä, tsemppaava ja erittäin innostunut.

 

Viimeinen päivä oli kutkuttava ja jännitys säilyi viimeisille minuuteille saakka. Meillä oli muutamia isoja kauppoja auki ja näitä jännitimme koko päivän yhdessä. Jokaista pientäkin kauppaa taas tuuletimme ja tunnelma tilassa oli erittäin innostava ja kannustava. Viimeisimmät isot kaupat saimmekin viimeisten tuntien aikana ja viimeinen kauppa tehtiin yhteistyöllä viimeisen minuutin aikana. Fiilis oli kaikilla mahtava ja onnen- sekä ilonkyyneleet valuivat poskilla. Olin niin ylpeä tiimistäni ja koko kolmen päivän työurakasta. Me fysioterapeuttiopiskelijat teimme isoja kauppoja ja karistimme niin omat kuin muidenkin ennakkoluulot. Iso kiitos tulee myös nostaa meidän mukana olleille pinkuille. Toivon, että heille jäi käteen innostusta ja ajatusta kohti seuraavia heidän omia myyntipäiviään.

 

Tavoitteet asetimme korkealle ja tärkein tavoite meille oli edellisen Motive – tiimin voitto, sekä oman itsensä ylittäminen. Tähän pääsimme heti ensimmäisenä päivänä ja se valoi meihin uskoa. En osannut arvioida lopullista tulosta, mutta itsemme olimme voittaneet moneen otteeseen. Saimme myytyä enemmän kuin mikään Motive aikaisemmin! Fiilis oli huikea ja vaikka koko kisan voittoa ei tullutkaan, niin olimme kaikki henkisiä voittajia.

 

Myyntipäivien alla tiimimme hioutui yhteen ja tsemppi oli huikea. Ilman huippu porukkaa, emme olisi tähän pystyneet. Korkealle asetetut tavoitteet, hyvät suunnitelmat, avun pyytäminen sekä rohkea asenne johdatti meitä hyviin tuloksiin. Ylpeys koko tiimistä on suunnaton ja luotto Motiveen aukoton! Nautin koko matkasta ja odotan innolla tiimimme uusia haastavia projekteja.

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close