


Mölyn pitäminen kannattaa
Esseen tyyppi: / esseepistettä.
KIRJALÄHTEET
KIRJA | KIRJAILIJA |
---|---|
Historia on näyttänyt monta kertaa, että he pärjäävät ketkä tuovat asiansa esille koko kansalle. Heitä arvostetaan ja heihin on helppo samaistua. He jäävät historian kirjoihin ja heistä puhutaan edelläkävijöinä.
Martin Luther King Jr:lla oli unelma, mikä oli varmasti monen muunkin unelma. Hän uskalsi kertoa asiasta, häntä kunnioitettiin ja hänen aatettaan seurattiin. Nykypäivän Amerikassa moni ihminen, sukupuolesta tai rodustaan huolimatta, tietää tämän kuuluisan puheen merkityksen ja mitä meteli on saanut aikaan.
Elon Musk, 46 vuotias sarjayrittäjä. Hän rakensi Paypalin, Solarcityn, Tesla Motorsin, The Boring Companyn ja SpaceX. Melkoinen lista, etten sanoisi. Elon kertoi haastattelussaan esikuvistaan ja nosti esille amerikkalaisen keksijän Thomas Edisonin. Nykyään saatetaan pohtia, minkä takia juuri Edison. Thomas Edisonin tutkimusala oli sähköoppi ja fysiikka, ja hän kehitti sähkön tasavirran (DC). Nikolai Tesla oli taas vaihtovirran keksijä (AC). Tesla Motors on saanut nimensä Teslan mukaan, koska Autot käyttävät vaihtovirta tekniikkaa.
Selkein eron näillä kahdella keksijällä oli, että Edison toi sähköopin markkinoille ja alkoi rakentamaan tulevaisuutta, missä kaikilla on mahdollisuus käyttää sähköä. Edison aloitti massatuotannon sekä pantentoi tuotteensa. N. Tesla ei osannut markkinoida tai edes halunnut kehittämistyöstä rahaa. Sähkönopin kehittäminen oli Teslalle intohimo, minkä hän piti itsellään. Hän ei halunnut markkinoida sitä ja jäi tämän takia pimentoon useaksi vuodeksi. Vasta 80-luvulla Tesla sai julkisuutta, koska hänen tekniikkansa oli huomattavasti paremmin soveltuva nykyiseen tekniikkaan, kuin Edisonin tasavirta.
Elon Musk pitää Edisonia juuri tämän takia esikuvanaan. Hän haluaa noudattaa samaa periaatetta itsekin. Miksi kehittää uusia ideoita maailmaa, jos mahdollisimman moni ei niistä pääsisi nauttimaan?
Valuessa on meneillään hetki, missä ihmiset pohtivat todella paljon omaa tulevaisuutta ja omia unelmia. Intohimoprojekteja on useita meneillään. On hyvä pitää mielessä, että ansioitumiseen ja onnistumiseen tarvitaan ripaus kukkomaisuutta. Myydessäsi tuotetta, sinun on luotettava itseesi ja tuotteeseesi niin hyvin, että tuntuu leikkisästi ylimieliseltä. Asioiden esittämisessäkin kannattaa huomioida, että innostus on tarttuvaa. Muista pitää itsestäsi meteliä, markkinoi paremmin ja halua huomiota. Huomion haluaminen suomalaisessa yhteiskunnassa saattaa olla vierasta, mutta aina voit maltillisesti kertoa asioista muille. On hyvin todennäköistä, että jos sinä pidät siitä mitä teet, todennäköisesti joku muukin pitää, ja jos ei pidä niin omalla innostumisella saat muut innostumaan.
Voit aloittaa kertomisen siitä, minkä takia olet intohimoprojektin pariin ajatunut. Kerro siitä riittävän tarkasti ja kiinnitä huomiota sinua motivoiviin asioihin. Käytä paljon superlatiiveja, kun kirjoitat aiheestasi ja mielenkiinnoistasi.