Tampere
18 Apr, Thursday
2° C

Proakatemian esseepankki

Mökkipajan merkitys tiimiytymiseen



Kirjoittanut: Aake Kuoppala - tiimistä Flyyna.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Olen nyt viime elokuusta saakka opiskellut Proakatemialla Yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tutkinto-ohjelmassa. Nyt vuoden vaihteessa pääsimme perustamaan osuuskunnat. Olen huomannut, että juridisten sekä käytännön asioiden käsittely 22 hengen tiimissä ei aina ole helppoa, joten matkaan on mahtunut paljon onnistumisen tunteita, mutta myöskin vastoinkäymisiä. Proakatemialla korostetaan paljon yhteisön sekä tiimin merkitystä ja sen vaikutuksia liiketoimintaan. Juuri viime viikolla olimmekin “mökkipajassa” koko tiimin voimin pari vuorokautta. Ajattelinkin nyt avata teille omia fiiliksiäni tiimiytymisestä ja mökkipajasta sen apuvälineenä. 

Mökkipajan ideana on koota koko tiimi yhteen esimerkiksi nimensä mukaisesti jollekin mökille ja viettää siten tiiminä aikaa. Jokaisessa mökkipajassa on aina mukana henkilökunnan edustaja, meidän oma tiimivalmentajamme. Jokaisessa mökkipajassa on oltava myöskin jokin agenda. Viime viikolla käydyssä mökkipajassa, meillä agendana oli kuulla ,jokaiselta mistä on tullut ja millaiset taustat kullakin on. Ideana oppia ymmärtämään toisia tiiminjäseniä sekä heidän toimintatapojansa paremmin.  

Mitä fiiliksiä minulle heräsi tiimiytymisen näkökulmasta ensimmäiseen mökkipajaamme liittyen? Täytyy todeta, että aluksi olin hieman skeptinen mökkipajan toimivuudesta. Erityisesti siitä, että mitä se auttaa toimintaamme kuulla jokaisen tiimin jäsenen ns. Synkimmätkin kokemukset. Katsoin asiaa ehkä liikaa ammatillisten lasien läpi. Eihän toimivassa työyhteisössäkään välttämättä käydä läpi koko yhteisön voimin, mitä kukakin on kokenut. Kertomukset käytyämme kuitenkin vaihdoin mielipidettäni täysin, näiden asioiden kuuleminen kaikilta todellakin antoi syyt sille, miksi kukin käyttäytyy tai reagoi asioihin tietyllä tapaa. Lisäksi jokaisen kertomuksen kuuleminen älylaite vapaassa tilanteessa todellakin lähensi meitä tiiminä paljon. Ylipäätään mökkipaja ideana, se että olet vaikka sen 48h kokoajan muiden tiimiläisten kanssa samassa tilassa tuo tiimiä todella hyvin yhteen. 

Toki tiimiyrittäjyydessä on kyse liiketoiminnasta, siinä missä muukin liiketoiminta, mutta siitä huolimatta minusta tuntuu, että tiimiytymisen merkitys varsinkin tässä alkuvaiheessa on tiimiyrityksessä erityisen tärkeää. Tärkeää se on nimenomaan asioiden päättämisen sujuvuuden kannalta sekä se auttaa toisen ymmärtämisessä. Toisaalta, mikä olisikaan parempi työväline tiimiytymiseen, kuin laittaa kaikki tiiminjäsenet useammaksi kymmeneksi tunniksi samaan tilaan.  

Lopuksi tähän lisään vielä mietteitäni tiimityöskentelystä yleisellä tasolla. Tiimityöskentelyllä on mielestäni tärkeä merkitys liiketoiminnassa, sillä se mahdollistaa monimutkaistenkin tehtävien ratkaisemisen mahdolisimman tehokkaasti sekä tulosten saavuttamisen nopeammin ja tehokkaammin kuin yksilönä työskennellessä. 

Hyvä tiimi on usein monipuolinen, joka tarkoittaa, että siinä on erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia taitoja, kokemuksia ja taustoja. Tämä mahdollistaa monimutkaistenkin ongelmien tarkastelun useasta eri näkökulmasta ja tiimi saa tuotua esiin erilaisia ideoita ja näkökulmia, mikä usein johtaa parempiin päätöksiin ja tehokkaampiin ratkaisuihin. 

Tiimityöskentely myöskin yleensä parantaa työpaikan ilmapiiriä ja tiimiläisten keskinäistä yhteistyötä, mikä sitten lisää motivaatiota ja sitoutumista. Hyvin organisoitu tiimi auttaa jäseniään oppimaan uusia taitoja sekä kehittämään jo olemassa olevia taitoja, mikä voi auttaa parantamaan yrityksen tuottavuutta ja tuloksia. 

Lisäksi tiimityöskentelyssä on myös hyvinvoinnillinenkin näkökulma, sillä uskon tiiminä toimimisen auttavan jakamaan vastuuta ja vähentämään siten yksilön stressiä. Yksilö voi turvautua tiimin muihin jäseniin, kun hän on itse liian kiireinen, mikä sitten taas vähentää esimerkiksi burnoutin riskiä ja parantaa siten tiimiläisten hyvinvointia. 

Kaiken kaikkiaan tiimityöskentely on erittäin tärkeää liiketoiminnassa, ja sen merkitys vain kasvaa, kun yritykset pyrkivät nykymaailmassa ratkaisemaan yhä monimutkaisempia ongelmia ja kehittämään uusia innovaatioita. Samaan aikaan, kun jatkuvasti muuttuva teknologian ja sen tuomat mahdollisuudet haastavat meitä. 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close