Tampere
05 Dec, Monday
-7° C

Proakatemian esseepankki

Mokasitko? Mahtavaa!



Kirjoittanut: Petra Kokko - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Mahtava moka
Mika Sutinen
Mikko Kuitunen
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

 

Epäonnistumisen tunne ei lukeudu omiin lempitunteisiini, mutta koen sen jollain määrin olevan välttämätöntä, jotta uutta olisi mahdollista oppia. Tai näin ajattelen ainakin luettuani Mika Sutisen ja Mikko Kuitusen kirjoittaman kirjan Mahtava moka: uskalla, opi ja menesty (2018).

Akatemialla opiskelun aikana olen enemmän ja vähemmän miettinyt epäonnistumista, siihen liittyvää pelkoa, sekä sitä, miten siihen yleensä reagoidaan. Koen, että tiimin jäsenenä kaipaan ymmärrystä mistä epäonnistumisen pelko syntyy, miten sitä voi hallita ja miten epäonnistumisista voidaan systemaattisesti oppia niin organisaatio- kuin yksilötasoilla.

Mokien jakaminen

Jaettu moka on usein korvaamaton ja toivon, että tiimissämme saataisiin luotua sellainen ilmapiiri, jossa mokien jakamisesta tulisi enemmän sääntö kuin poikkeus. On hyvä tunnistaa, että epäonnistuneilla esim. projekteilla on arvonsa. Erityisen merkityksen se saa, kun epäonnistunut projekti hyödyttää yksilöä ja tiimiä oppimismielessä. Voisimme tiiminä pyrkiä sellaiseen toimintamalliin, jossa mokia koskeva tieto jaettaisiin koko tiimin kesken ja tiedon jakajaa arvostettaisiin, koska hän on näin auttanut muita välttämään saman virheen jatkossa? (Sutinen & Kuitunen 2018, 18–20). Oma mielipiteeni asiasta on, että omien mokien kautta opastetaan muita.

Luin blogitekstin, jossa Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio, kuvailee hyvin, kuinka oppiminen ei ole taikuutta, vaan se on väännetty epäonnistumisten rautalangasta. Sama artikkeli toi mieleeni sellaisen asian kuin psykologinen turvallisuus, jonka tiedetään vahvistavan oppimisen kulttuuria. Amy Edmondson (1999) määrittelee psykologisen turvallisuuden olevan ”tiimin jäsenten yhteinen usko siihen, että joukkue on turvallinen ihmisten väliseen riskinottoon”.

Tiedän, että omalla kohdalla epäonnistumisen jakaminen tiimin kesken on vielä hieman hankalaa. Se vaatisi itseltäni aivan järjetöntä henkilökohtaista itsetuntoa olla rehellinen ja kertoa esimerkiksi: ”Tällä kertaa minä mokasin ja ensi kerralla tarvitsisin jonkun apua kyseisen asian toteuttamiseen. Jaan tämän teidän opiksenne, jotta teidän ei tarvitsisi tehdä samaa virhettä.” Toivonkin, että tämä piirre itsessäni ja tiimissämme kehittyisi, ja joku päivä tällainen asia olisi mahdollista sanoa ääneen.

Tiimiyrityksemme viettää virallisesti puolivuotispäiväänsä nyt loppuvuodesta ja koen erityisen arvokkaaksi tällä hetkellä epäonnistua ja ymmärtää miksi niin tapahtui, kuin onnistua ja olla tietämättä syytä sille. Muista lukeneeni jostain, että kaikista menestyneimmät yritykset ja yksilöt ovat epäonnistuneet eniten, koska ne ovat yrittäneet eniten. Vahva onnistumisen kulttuuri tiimissä tai yrityksessä, juurtaa juurensa sieltä, kun on oivallettu, että jokainen epäonnistuminen lisää sitä osaamista, jota tarvitaan ennen seuraavaa onnistumista.

Epäonnistumisen pelko

Kirjassa oli esitelty tiivistetyssä muodossa syitä epäonnistumisen pelolle:

  1. Hyväksytyksi tulemisen tarve
  2. Minäkuva
  3. Negatiivisuusvääristymä
  4. Perimä
  5. Persoona ja temperamenttierot
  6. Aikaisemmat kokemukset

Itselleni näistä helpoiten tunnistettavissa oli ensimmäinen kohta. Halu miellyttää muita on toki yksilöllinen ominaisuus, mutta koen, että se on ihmisille ihan luontainen miellyttämisen tarve, jonka myötä haluamme antaa muille ihmisille mahdollisimman hyvän kuvan itsestämme. Omalla kohdalla koen, että miellyttämisen halu on suhteellisen vahva. Lukiessani tunnistin myös, että rehellinen itsearviointi voi olla tietyissä tilanteissa itselleni vaikeaa. Ajattelen, että myös tiimissä tähän toimintamalliin voi ”sortua” helposti, varsinkin kun työnteko aloitetaan uudessa ympäristössä uusien ihmisten kanssa. Olen myös huomannut, että mieli tehostaa pettymyksen kokemusta entisestään. Negatiiviset asiat tuntuvat paljon negatiivisemmilta, kuin ne oikeasti ovat ja tästä syntyvä tunnereaktio on entistä vahvempi. Toivon, että oman ajatusmaailman tällaisesta jonkinlaisesta negatiivisuusvääristymästä saisi käännettyä parempaan suuntaan. Palautteen antaminen ja vastaanotto voisi olla oikeanlaisia harjoituksia tähän liittyen. Olenkin iloinen siitä, että pääsimme tänä syksynä käymään tiimin kesken palautekeskustelun. Omalle kohdalle palaute osui joko rakentavana tai positiivisena, eikä kumpikaan sulkenut toisiaan pois. Positiiviset palautteet tuntuivat vilpittömiltä ja rakentavat palautteet ajankohtaisilta ja kehitysideat niihin aidoilta. (Sutinen & Kuitunen 2018, 56).

Yhteenvetona palaisin vielä psykologiseen turvallisuuteen ja sen myötä luottamukseen. En usko, että luottamus pitää paalupaikkaa Proakatemian arvoissa, ihan turhaan. Koska onhan luottamus oppivan organisaation perusedellytys. “Luottamus on osapuolien halukkuutta asettua haavoittuvaiseksi toisiinsa nähden” (Sutinen & Kuitunen 2018, 154.) En tiedä voisiko luottamusta paremmin kuvailla, kuin edellä mainitussa lauseessa. Tähän kiteytyy se mistä mokan hyväksymisessä on kyse.

 

 

Sutinen, M., Kuitunen, M. 2018. Mahtava moka – uskalla, opi ja menesty. E-kirja. Helsinki: Alma Talent. Viitattu 29.11.2021. Vaatii käyttöoikeuden. https://www.storytel.com/fi/fi/books/mahtava-moka-uskalla-opi-ja-menesty-840002

Vainio, Harri 2012. Epäonnistuminen kuuluu elämään. Työterveyslaitos – blogi. 12.10.2012. https://www.ttl.fi/blogi/epaonnistuminen-kuuluu-elamaan/. Viitattu 12.12.2021

Öller, Christian 2021. Psykologinen turvallisuus on mahdotonta saavuttaa ilman tunneälyä. Adeptus – blogi. 12.12.2021. https://www.adeptus.fi/tunnealy/psykologinen-turvallisuus-on-mahdotonta-ilman-tunne%C3%A4ly%C3%A4 . Viitattu 12.12.2021

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close