Tampere
16 Apr, Tuesday
4° C

Proakatemian esseepankki

Moi pitkästä aikaa!



Kirjoittanut: Emilia Kovanen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Julkaistu 7.3.2021 @emiliamaalaa Instagram-tilillä.

 

Moi pitkästä aikaa! Mulla on asiaa sulle 💛

Puhelin aina muistuttaa mua vuoden takaisista kuvista. Reilu vuosi sitten maalasin ensimmäiset  isommat työni. Muistan kuinka oli ihanaa käydä ostamassa pohjia ja juuri sen värisiä maaleja jotka kutsuivat. Olin ensimmäistä kertaa koskaan potematta huonoa omaatuntoa rahamäärästä, mitä käytin itseni ilmaisuun. Uuteen harrastukseen. Tekemiseen joka lähti käsistä ja alkoi vaatimaan asiakkaita.

 

Halusin tulla kiittämään teitä jokaista. Kiitos tuesta, kannustuksesta, seuraamisesta, palautteesta, ilosta, naurusta ja jakamisesta- Se, mitä juuri sinä näet missäkin teoksessa.

 

Taide on hieno esimerkki siitä, miten erilaisia käsityksiä ja merkityksiä ihmisillä on termeistä, sanoista, tapahtumista, tunteista. Ihan mistä vain. Tulemme eri paikoista, ja olemme tulleet kokemaan ja oppimaan eri asioita. Siinä se möllöttää, mutta kertoo aivan erilaista tarinaa jokaiselle. Jokin kolahtaa kovempaa, pysäyttää, tai saa kiittämään. Tai sitten se ei tunnu missään. Mitä tunnetta sinä odotat taideteokselta kotisi seinältä? Mihin kohtaan se osuu, miltä se tuntuu? Se jos jokin on mielenkiintoista.

 

Olen saanut vuoden opetella paljon sitä, mikä musta tuntuu hyvältä. Opetella ottamaan vastaan kehua ja kiitosta. Opetella olemaan näkyvämpi. Huomata että maalaus on aaltomaista. Eilen löysin itseni etsimässä isompia asuntoja, joka mahdollistaisi tilan maalaukselle, ilman että tarvitsisi suuremmin siivota. Nyt on iso halu laittaa kytkintä isommalle, asettaa tavoitteita tasapainossa flown kanssa. 💋 Jos sulla on jotain yhteistyökuvioita mielessä, yhteisiä maalaushetkiä, tai kaipaat uutta taidetta kotiin itsellesi tai lahjaksi, tai jos haluat vain fiilistellä ja kehitellä jotain uutta yhdessä, niin laitathan viestiä! ❤️

 

Ihanaa kevään alkua 💛💛💛

20.3.
Tykkäyksiä 43, kattavuus 174, vierailuja profiilissa 12, kommentteja 1

Kommentit
  • Hanna Saraketo

    Ihana postaus. Lisää esseeseen seurantatiedot; poikiko postaus mihinkään?

    26.4.2021
Post a Reply to Hanna Saraketo cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Hanna Saraketo Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close