Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Mobiilimaksaminen



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Mobiilimaksaminen on yleistynyt Suomessa hyvin paljon viimevuosien aikana. Varsinkin 35-44 vuotiaiden keskuudessa on mobiili maksaminen kasvanut hurjasti, sillä heillä on ostovoimaa. 25–34-vuotiaat ostivat mobiililla vähemmän kuin 15–24-vuotiaat, vaikka nuoremmilla on todennäköisesti vähemmän ostovoimaa. Edelleenkin tietokoneella maksetaan eniten verkkokauppa ostoksia, mutta se on ollut koko ajan laskemaan päin. Mobiililaitteilla maksaminen on taasen kasvu suhdanteessa. Suurilta osiltaan siksi, että lähes jokaiselta verkkokaupalta löytyy jo mobiili sopivat nettisivut taikka oma sovellus, minkä kautta ostoksia pystyy tekemään helposti ja vaivattomasti, missä ja milloin vain. Paytrailin arvion mukaan mobiili voi ohittaa tietokoneella verkko-ostosten maksamisen jo vuonna 2019, mikäli vauhti pysyy samanlaisena kuin nyt.

Itsekoen mobiilimaksamisen helppona ja kätevänä tapana. Tosin jos menen ihan tarkoituksella shoppailemaan netistä, menen yleensä koneella, koska koen sen tavallaan mukavemmaksi ja helpommaksi. Sellaista vahinko shoppailua on helpompi harrastaa mobiilissa, koska yleensä silloin eksyt muun somen selailun yhteydessä jollekkin sivulle. Mistä sitten löydät, jotain tarpeellista tai ei niin tarpeellista.

 

Myös mobiilimaksaminen kavereille on uudistunut Mobilepayn myötä. Se on huomattavasti helpompaa ja tilinumeroilla puljaaminen on jäänyt historiaan. Mobilepay on puhelimeen ladattava sovellus, jonka avulla pystyt siirtämään rahaa kavereille. Sitä ei ole luotu laskujen maksamiseen vaan ns velkojen maksamiseen. Pystyt maksamaan kaverillesi haluamasi summan ja tarvitset siihen vain hänen puhelinnumeronsa.

Sovelluksessa on kolme ominaisuutta lähetä, pyydä ja maksa. Lähetä kohdasta pystyt lähettämään rahaa toiselle. Pyydä kohdassa pystyt lähettämään kaverille pyynnön, että maksaa x summan rahaa sinulle. Maksa kohdassa pystyt maksamaan sinulle lähetetyt raha pyynnöt.  Jotta pystyt siirtämään rahaa täytyy molemmilta löytyä Mobilepay sovellus.

Lisäksi tarvii olla Suomalainen pankkikortti ja tilinumero. Esimerkiksi ulkomaille siirto ei onnistu. Käyttäjän tarvii olla myös vähintään 15 vuotias. Mikäli kaupasta löytyy mobilepay maksutapa pystyt myös mksamaan ostoksesi sillä. Tällöin ei haittaa vaikka lompakko olisi unohtunut kotiin. Myös verkkokauppa ostokset onnistuvat maksaa Mobilepaylla, mikäli kauppa tarjoaa maksuominaisuuden.

Itse tutustuin Mobilepayhin pari kuukautta sitten. Olin kyllä aikaisemmin kuullut siitä, mutta en ollut vain jaksanut ladata sitä, koska ajattelin sen liian vaikeaksi ja koin pärjääväni ilman. Kumminkin Viron reissulla latasin sovelluksen, sillä siellä oli vaikea jakaa ravintolaskuja isolle porukalle ravintolan puolesta. LAtasin sovelluksen ja pyysin kaverilta nopean opetuksen sovellukseen. Ja noin 5 minuutin jälkeen mietin miten olen pystynyt elämään ilman tätä sovellusta.

Mobilepayn isoimmat plussa ja miinukset:

+ Helpoin tapaa jakaa vaikka ravintola laskut

+ Pyydä rahaa ominaisuus on kätevä, jos käyt vaikka hakemassa ruuat koko porukalle. Ei tarvitse alkaa jokaiselle erikseen ilmoittamaan velka summaa. Pystyt vain lähettämään raha pyynnön.

+ Ei tarvitse puljata tilinumeroiden ja tunnuslukujen kanssa. Pystyt myös helposti seuraamaan kuka on maksanut jo sinulle

-Ei toimi jos kaikkilla ei ole suomalaista pankkia. Jos on esimerkiksi kaveri porukka, jossa kaikki ovat erimaista ei tätä pysty hyödyntämään.

 

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/mobiilimaksaminen-kirii-kohta-poytakoneen-ohi/f6E52ZbU

http://mobilepay.fi/fi-fi/Pages/faq.aspx

https://riinamh.blogspot.fi/2017/11/mobiilimaksaminen-on-yleistynyt.html

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close