Tampere
27 Nov, Friday
-0° C

Proakatemian esseepankki

Mitenkä otettiin Chiileläiset mukaan?



Kirjoittanut: Jasmeet Saini - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Meillä Proakatemialla oli syyskuun loppupuolella vierailemassa 24 chileläistä opiskelijaa kahden viikon ajan. He tulivat meille tutustumaan mitä käytännössä on opiskelu meillä. Heidän mukanansa oli kaksi valmentajaa, jotka tulevat olemaan ensimmäiset valmentaja tutkintolinjalla mikä avataan sinne heille syksyllä. Opiskelijoiden joukossa oli myös tulevia valmentajia sekä tuki verkkostoa koululle.

 

Meille kerrottiin, että jokaiseen tiimiin tulee ihmisiä Chilestä. Ideana ei ollut järjestää mitään erikoista heille vaan ottaa päivittäiseen työhön mukaan. Minä ja Petteri oltiin koulussa valitsemassa ketä me halutaan meidän tiimiimme. Yritettiin miettiä ketä me halutaan sinne projektien kautta, jotta heistä olisi oikeasti apua meille sen kahden viikon ajan, kun he ovat täällä suomessa.

 

Koska olen kansainvälisessätiimissä ja olin päättämässä ketä me otetaan meidän tiimiimme minut, nimettiin yhteys henkilöksi heille meidän tiimistämme. Yhdessä päätimme mitä me teemme silloin kun he ovat paikalla. Laitoin whatsapp ryhmän pystyyn ja lisäsin Kiian mukaan sinne. Kiia kirjoitti minulle mahtavan tervehdys viestin, jonka laitoin heille ennen kuin he tulivat meidän kanssamme tekemään töitä ja kerroin meistä tiiminä sekä samalla kysyin heiltä, haluaako he tietävät jotain lisää. Siellä saatiin jo ensi kosketusta heihin ja pääsimme tutustumaan vähän paremmin.

 

Ensimmäisenä päivänä lähdin hakemaan heitä kv-tiimin kanssa hostellilta ja juttelin heidän kanssansa koko matkan. Pidimme heille Kv-tiimin voimin esittelyn Proakatemiasta, jolloin kävi sellainne juttu, että Alina kysyi, kuka haluaa esittää sen presentaation Chileläisille. Siellä sitten Opiskelijat yhteen ääneen sanoi Jasu esittää tämän meille. Enkä minä tunnetusti osaa sanoa ei niin menin vetämään sen presentaation heille, jonka jälkeen tapahtui jotain ihmeellistä. Sen esityksen jälkeen kaikki tulivat juttelemaan, sekä olivat kiinnostuneet minusta enemmän. Koska olen hyvin extrovertti ihminen ja haluan verkostoitua aina kun on mahdollisuus, tarjouduin viemään heidät ensimmäisenä päivänä after workille. He olivat sen verran väsyneitä, etteivät halunneet lähteä minnekään.

 

Olen tässä muutaman hostauksen aikana ymärtänyt sellainsen seikan, että ulkomailta tulevat ihmiset yleensä haluavat aktiviteettia yhdessä ja päästä tutustumaan ihmisiin, jotka ovat hostaamassa heitä. Eli kannattaa tehdä mahdollisimman paljon asioita heidän kanssansa työajan ulkopuolella sillä pystytään rakentamaan jonkin laista luottamusta. Se osoittaa heille, etten minä ole vaan heidän kanssansa sen takia koska on pakko, vaan haluan olla heidän kanssansa ja tutustua heihin. Ei nyt ihan aina tarvitse lähteä mukaan, jos pyydetään se kannattaa olla vain pyrkimys.

 

Järjestimme heille juhlat perjantaille, sillä meillä oli Proakatemian 20 v. syntymäpäivä, joita me juhlittiin isolla kädellä. Siinä minä tein sellaisen ratkaisun, että kysyin heiltä suoraan mitä he haluavat tehdä juhlissa ja suurin osa halusi mennä saunaan, joten järjestettiin heille sauna ilta siihen hostellin lähelle. En muista koska olisi ollut niin mukavaa saunassa. Siellä oli ihmisiä kokoaika seisomassa, siellä laulettiin ja tutustuttiin ihmisiin. Pisimmillään ihmiset olivat 3 tuntia saunassa. Jotkut ihmiset olivat niin innoissaan saunomisesta, että menivät uudestaan muinakin päivinä saunomaan.

 

Meillä hurmassa me päätimme ottaa heidät mukaan acceleraatorii ohjelmaan minkä Kiril oli käynyt Portugalissa. Miellä oli se vähän alle viikon käynnissä ja saimme heidät mukaan kaikkiin ryhmiin. Pääsimme tutustumaan yksitellen paremmin heihin. Perjantaina He olivat mukana järjestämässä HH- gaalaa meidän kanssamme ja olivat ihan innoissaan siitä sillä, pääsivät tekemään projektia meidän kanssamme. Päätimme tehdä muutoksen seuraavaan viikkoon ja lopettaa ohjelma kesken sillä meillä oli tulossa seuraavalla viikolla myös helvetin viikko. Päätimme ottaa normaalin viiko rytmin käyttöön ja päästää heidät mukaan siihen. Tietenkin se oli vähän eri tyyppiinen sillä meillä oli se helvetin viikko käynnissä. Pitchasimme heille meidän projektimme ja annoimme heidän päättää mihin he halusivat osallistua. He auttoivat minua Academic Adventuresin markkinoinnissa. Sitten he myös järjestivät meille seminaarin perjantaille.

 

Kävimme heidän kanssansa vielä Motorolan läpi ja keskustelimme:

  • mikä meni hyvin?
  • mikä meni huonosti?
  • mitä opimme?
  • mitä viedään käytäntöön?

 

Saimme hyvää palautetta, jonka päälle rakennamme sitten seuraavan kerran vierailun opiskelijoille, jos Proakatemialla tulee sellaisia. Itselle jäi paljon käteen minkä tyyppisiä ihmisiä siellä päin maailmaa asustaa, minkä tyyppisiä yrityksiä sielläpäin maailmaa on, mitenkä asioita hoidetaan ja kaikkien paras asia mitä sain oli paljon uusia ystäviä. Odotan innolla, milloin pääsen matkustamaan sinne.

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close