Jokainen meistä on jossain kohtaa elämässä joutunut tilanteeseen, jossa on joutunut kinastelemaan esimerkiksi puolison tai työkaverin kanssa. Olet voinut saada esim. kollegalta tai kaverilta tylyn tekstiviestin tai olet yrittänyt kertoa kokouksessa omaa mielipidettäsi ja sinulle on jäänyt tunne, ettei kukaan tunnu ymmärtävän mistä todella puhut. Omasta mielestäsi puhut asian kuitenkin kirkkaan selvästi ja tuntuu kuin ympärilläsi eläisi välillä pelkkiä idiootteja. Thomas Eriksonin ”Idiootit ympärilläni” kirja paneutuu siihen miksi juuri näin tapahtuu.

Yleisin syy joutua sosiaalinen konflikteihin on ihmisten erilaiset tavat viestiä. Kirjassa kerrotaan, että ensin pitää ymmärtää itseään, jotta voisi käsittää muita. Erikson avaa kirjassaan mielestäni viihdyttävästi, millaisia erilaisia sosiaalisia tyyppejä on olemassa sekä miten heidän kanssaan päästään samalle aaltopituudelle. Lähtökohta kuitenkin on, että idiootteja ympärillämme on paljon vähemmän mitä ajoittain kuvittelemme. Vaikka et itse ymmärtäisi toista ei tarkoita, että toinen olisi idiootti. Mielestäni kirjassa käydään mielekkäillä esimerkeillä lävitse erilaisia tilanteita eri persoonallisuustyyppien kanssa.

Neljä Käyttäytymismallia

Idiootit ympärilläni -teos perustuu IPU-instituutin (Institutet för Personlig Utveckling) profiilianalyysiin, jossa ihmiset jaetaan karkeasti neljään eri personallisuustyyppiin. Eri persoonallisuustyypit kuvataan neljällä eri värillä, jotka ovat punainen, keltainen, vihreä ja sininen. Kirjassa jokaisella värityypillä on omat käyttäytymismallit, joita jokainen ihminen toteuttaa elämässään omalla tavallaan. Kirjassa sanotaan, että tyypillisimmin ihminen käyttäytyy selvästi noin yhdellä tai kahdella eri värillä persoonasta riippuen.  Kirjassa tarkoituksena on avata eri värien persoonallisuuspiirteitä, jotka auttaisivat hyödyntämään ihmisten kohtaamista jokapäiväisessä elämässä.

Väreistä ensimmäinen, punainen, on ihmistyyppi, kenet voimme nähdä usein johtavassa asemassa. Punaista kuvataan kirjan mukaan mm. suorittajana, äkkipikaisena, erittäin kilpailuhenkisenä, ajoittain töykeänä, äärimmäisen kunnianhimoisena ja siten, että punainen tyyppi sanoo asiat mielellään suoraan. Mielestäni punainen on eniten mielipiteitä jakava väri. Punaisessa värissä positiivista on se, että johtajuutensa ja kilpailuhenkisyytensä vuoksi asiat tulee hoidettua ajallaan ja punainen tyyppi ei jätä asioita puolitiehen. Kolikon kääntöpuolena on usein se, että punainen henkilö on valmis tekemään mitä vaan voittaakseen ja tavoitteeseen pääsemiseksi. Usein punainen henkilö ei myöskään ole se, joka osaa parhaiten puhua tunteistaan ja ottaa toiset huomioon. Kirjassa kerrotaan, että mikäli henkilö on oikein punainen, niin häntä ei kiinnosta esimerkiksi kokouksessa kuulumisesi, hän haluaa vain saada homman hoidettua ajallaan. Hän myös kertoo mielellään asiat suoraan niin kuin ne hänen mielestään on.

Keltaisina väreinä pidetään henkilöitä, jotka ovat optimisteja, erittäin puheliaita, avoimia ja henkilöitä, ketkä tykkäävät mielellään olla parrasvaloissa viihdyttämässä muita. Kirjassa sanotaan, että keltaiset rakastavat hauskanpitoa ja tuovat porukkaan usein positiivista energiaa. Keltainen kuulostaa aluksi väreistä parhaimmalta, mutta onko näin sittenkään? Keltaisen persoonallisuustyypin heikkoutena pidetään sitä, että asiat jäävät valitettavan usein kesken. Keltaiset ovat erittäin luovia ja keksivät mielellään uusia keinoja ja lähestymistapoja ja keltaisen on täten helppo kiinnostua mielekkäistä aiheista, mutta kun asia vaatii toden teolla paneutumista ja työtä, ei keltaista enää kiinnosta. Muiden kanssa henkilöiden kuunteleminen ei myöskään ole keltaisen vahvuuksia, koska he kertovat mielellään tarinoita itsestään. Monet ihmiset pitävät kuitenkin keltaisista, koska he saavat muita hyvälle tuulelle omilla jutuillaan ja luovat täten positiivista ilmapiiriä ympärillensä.

Kirjan mukaan yleisin persoonallisuustyyppi, vihreä, on väri, jota kuvaa parhaiten sana passiivinen. Vihreät nauttivat tasaisuudesta ja rauhallisuudesta eivätkä tykkää olla parrasvaloissa, niin kuin aiemmin mainitsemani keltainen ja punainen. Vihreiden hieno puoli on se, että he ovat erittäin ystävällisiä ja he ovat kiinnostuneita muiden kuulumisista ja mikäli tarvitset apua, voit aina kääntyä vihreän henkilön puoleen. Vihreän väriset ovat työntekijöinä luotettavia, mikäli työ ei sisällä jatkuvia muutoksia, jolloin he saavat toteuttaa työtänsä tuttuun, turvalliseen ja hyväksi todettuun tapaan. Vihreiden heikkoutena sanotaan olevan liiallinen passiivisuus ja muutosvastaisuus. Vihreälle on myös vaikeaa tulla sanomaan asioista kasvotusten, koska vihreät karttavat konflikteja viimeiseen asti. Tämän vuoksi vihreän tyypin on monesti helpompi puhua asioista vain selän takana, kuin että tulisi sanomaan asioista suoraan.

Sininen, tuo tarkka analyytikko, on väri joka tarkastaa kaikki luvut vähintään kahteen kertaan. Sinistä kuvaillaan kirjassa analyyttiseksi ja järjestelmälliseksi. He haluavat tietää kaikesta kaiken ja sininen tyyppi on vaikea saada innostumaan asioista, missä piilee pienikin epäonnistumisen riski. Sinisen vahvuus onkin äärimmäinen tarkkuus ja riskien kartoittaminen. Sinistä voidaan pitää siis tietynlaisena perfektionistina. Siniseen voi luottaa siinä, että virheitä ei juurikaan synny. No mikä on sinisen värin heikkous? Heikkous piilee siinä, että usein tarkka tulos vaatii paljon aikaa. Siinä missä punainen suorittaa tehtävää toisen perään, on sininen vasta kartoittamassa epäkohtia. Mikäli jotain pitää hoitaa nopeasti, ei sininen ole oikea tyyppi siihen hommaan. Kirjassa sanotaan, että usein insinööriksi hakeutuu paljon sinisiä värejä.

Mielestäni kirja kuvaa viihdyttävästi erilaisin esimerkein neljää persoonallisuustyyppiä. Kirjaa lukiessa voi jokainen lukija heijastaa omia tuttaviaan eri väreihin. Usein ihmisissä sekoittuvat eri värit, mutta tietyt tilanteet voivat tuoda esiin selkeitäkin persoonallisuuspiirteitä. Itsekin kirjaa lukiessani koin monta silmien avautumista siitä, miksi jotkut ympärilläni elävät ihmiset käyttäytyvät juuri niin kuin käyttäytyvät. Itsekin tunnistin kavereista, tuttavista ja jopa nykyisistä akatemian kanssa tovereista eri värejä kuvaavat persoonallisuuspiirteet. Kirja pisti myös miettimään mikä on oma käyttäytymiseni eri tilanteissa ja kuinka voin omalla käyttäytymiselläni vaikuttaa siihen, miten minua kohdeltaisiin.

Miten toimia eri persoonallisuustyyppien kanssa?

Jos vaikkapa työyhteisössä on vähintään yksi jokaista väriä, voi oma käyttäytymisesi vaatia välillä suuriakin joustoja. Jos ajatellaan, että punainen henkilö suorittaa ja tekee mitä vaan asioiden hoitamiseksi ja turhautuu muiden hitaudesta, niin vihreä saattaa närkästyä, karttaa punaista ja voi syyllistyäkin usein puhumaan selän takana punaisesta, koska kokee tämän käytöksen jopa aggressiivisena. Keltainen taas keksii mielellään uusia toimintatapoja ja innostuu helposti uusista tehtävistä ja sinisellä persoonalla kestää työssä tosi kauan, koska kaikkihan on tarkastettava useampaan otteeseen. Käsissämme on siis erittäin erilaiset persoonallisuustyypit, joiden käsitteleminen vaatii itseltä paljon erilaisia toimintatapoja.

Kirjassa eri persoonallisuudet käydään lävitse, jotta olisi helpompi ymmärtää käyttäytymistä. On selvää, vaikka ymmärtäisimmekin kuinka hyvin tahansa muiden ihmisten käyttäytymistä, niin voimme silti ajautua näkemyseroihin ja konflikteihin. Kirjan mukaan ongelma onkin siinä, ettei kukaan ajattele toisen kanssa ns. samalla kielellä. Jokainen ihminen on yksilö ja aivotoimintamme on tilannekohtaista. Ei ole olemassa selvää käyttäytymismallia tilanteisiin mitä käyttämällä asiat selviävät. Kirjan luettuamme voimme kuitenkin ymmärtää eri värien erot ja ymmärtää täten toisia ihmisiä paremmin. Oma käytös on kuitenkin juuri se, joka heijastuu toisen käytöksestä usein takaisin.

Mielestäni olisi tärkeää, että emme pelkää konflikteja. Eriksonin kirjassa esittelemien ihmistyyppien tunnistamisen ideana onkin auttaa lukijaa ymmärtämään, miten niitä kuitenkin onnistuttaisiin välttämään. Konfliktit eivät kuitenkaan ole mielestäni aina turhia, nämä tilanteet auttavat asioita kehittymään sekä muovautumaan ja itse ajattelen, että kehitystä ei syntyisi usein ilman erimielisyyksiä. Koska kun erimielisyydet ja konfliktit opitaan käymään lävitse rakentavasti, on käsissä jopa erittäin hyvä työkalu. Kirja antoi minulle itselleni valtavan paljon tietoa, jota voi soveltaa esimerkiksi työyhteisössä toimimiseen. Koen, että kirjan eri persoonalisuustyyppien kuvaileminen ja tunnistaminen auttaa minua akatemia urallani eri projekteissa toimimisessa, koska tulen nyt sekä jatkossakin elämäni aikana toimimaan monien eri ihmistyyppien kanssa. Mielestäni “idiootit ympärilläni” kirja on antoisa lukuelämys, joka antaa tiimillemme varmasti hyviä työkaluja, jotta pääsisimme kohti menestyvää huipputiimiä!