Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Miten teleoperaattorit markkinoivat etätyöllä?



Kirjoittanut: Jesse Pihkanen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Korona-virus on pakottanut yrityksiä sulkemaan ovensa ja etätyön merkitystä korostetaan. On totta, että kaikkia töitä ei pysty etänä tekemään, mutta monessa ammatissa etätyö on jo mahdollista. Ennen Koronaa ammatit, joissa ei etätyömahdollisuutta ollut, ovat nyt pakon saattelemana kehittyneet niin, että etätyöskentelylle on löydetty tilaa. Koska etätyöskentely koskettaa myös itseäni, lähdin selvittämään vinkkejä jaksamiseen sekä keinoja, miten säilyttää tehokkuus myös kotona työskennellessä. Keskustelimme tiimimme kanssa, miten etätyöskentely on vaikuttanut kunkin yksilön jaksamiseen ja tehokkuuteen. Myös omalla kohdallani huomaa, että jatkuva kotona istuminen on pidemmän päälle raskasta ja päivän kohokohta on lähteä kauppaan tai pienelle kävelylenkille. Etätyöskentelyn myötä myös tehokkuuteni on laskenut. Olen huomannut, että olen karsinut paljon turhia työvaiheita pitkin päivää, mutta en myöskään tartu uusiin tehtäviin yhtä tehokkaasti.

Lähin etsimään tietoa ja vinkkejä etätyöskentelyn tehostamiseen ja oli huomata, että Suomen suurimmat teleoperaattorit ovat juuri niitä tahoja, jotka nyt puskevat erilaisia artikkeleita ja blogeja liittyen etätyöskentelyyn. DNA:n, Elisan ja Telian merkitys etätyöskentelyssä onkin valtava, sillä periaatteessa kaikkien Suomen asukkaiden internetin tarjoaa jokin edellä mainittu yritys. Näin ollen siis teleoperaattorit ovat lähteneet ottamaan kaiken hyödyn vallitsevasta tilanteesta. Mikäli netti pätkii, on syytä vaihtaa operaattoria, jotta etätyöskentely taas sujuu. Usein julkaisujen lopussa on linkki laite- ja liittymätarjouksiin, joten myös vinkkejä lukiessa kannattaa olla kriittinen. Saattaa olla, että vinkkien tarkoituksen on ovelasti pyrkiä myymään yrityksen tuotteita ja palveluita, eikä niiden puhdas tarkoitus ole pelkästään edistää etätyöskentelyä.

Telia on listannut sivuilleen neljän kohdan listan, joiden mukaan etätyöskentelyä voidaan tehostaaa. Ensimmäisenä Telia on listannut, että on tärkeää huolehtia, että yrityksen palveluita voidaan käyttää myös etänä. Esimerkiksi yrityksen oma sisäinen intra tms, voi olla rakennettu niin, että sinne ei pääse kirjautumaan yrityksen sisäisen verkon ulkopuolelta. Tämä on hyvä huomio, mutta ei varsinaisesti kosketa juuri proakatemialaisia, mutta on varmasti varteenotettava seikka erityisesti suurten yritysten kohdalla. Toinen vinkki, jonka Telia listaa on Microsoft Teamsin käyttö. Telia ei oikeastaan anna muihin sovelluksiin vinkkejä, vaan kehottaa käyttämään Teamsia etätyöskentelyyn. Sovellus onkin onneksi kaikille proakatemialaisille jo tuttu ja nyt Koronan myötä myös ennalta tutumpi sovellus. Itse kuitenkin nostaisin Teamsin lisäksi myös Discordin sekä Zoomin merkityksen. Skype on myös toimiva ratkaisu, mutta omien kokemuksien pohjalta edellä mainitut toimivat paremmin. Kolmannessa vinkissä Telia korostaa yhteyden merkitystä. On tärkeää, että internetyhteys on toimiva ja optimoitu vaativaankin käyttöön. Tämä on selkein artikkelista huokuva myyntipointti. Lukijalle saattaa tulla tunne nostaa oman netin nopeutta tai vaihtaa jopa toiseen operaattoriin. Neljäntenä vinkkinä listalta löytyy digitaalinen allekirjoitus. Tämä on varmasti erinomainen ratkaisu, jotta turhalta tulostukselta ja skannailulta säästytään. Tämä tosin koskettaa varsin harvaa työntekijää, sillä harva joutuu päivittäin allekirjoittamaan sopimuksia.

Tarkastellaan seuraavaksi, mitä DNA kertoo etätyöskentelystä. DNA:n vinkkilista alkaa päivän rytmittämisen merkityksestä. Vinkissä korostetaan ryhdin ja työergonomian merkitystä. On myös järkevää kokeilla erilaisia asentoja ja paikkoja työskennellä. On mahdollista osallistua palaveriin samalla ulkoillen, mikäli se tilanteeseen sopii. Etätyöt onnistuvat mainiosti myös esimerkiksi parvekkeella, jossa raitis ilma piristää mieltä. Vinkin mukaan on myös tärkeää pitää säännöllisiä taukoja ja pientä taukojumppaa, sillä hyvinvoiva mieli ja keho ovat avain onnistuneeseen etätyöpäivään. Tämä on mielestäni tärkeä pointti meille jokaiselle. Etätyöskentely mahdollistaa entistä paremmin aikatauluttamisen. Jos työtehtävä sen sallii, voi olla järkevää työskennellä aamulla useampi tunti, jonka jälkeen pitää reilun tauon. Tässä välissä voi hoitaa ruokailun tai vaikkapa urheilla. Kun tämän jälkeen palaa töiden ääreen, on mieli entistä virkeämpi. DNA on puolestaan toisessa vinkissään nostanut Teamsin ohelle myös muita sovelluksia. Teams, Skype, Zoom ja Google Hangouts ovat sovelluksia, joihin kehotetaan tutustumaan, jotta viestintä olisi mahdollisimman monipuolista. Kolmas ja viimeinen DNA:n listaama vinkki on oikeastaan osoitettu IT-osastolle. Mutta myös tästä vinkistä huokuu tietoturvan ja toimivan yhteyden merkitys. Eli myös tästä artikkelista oli havaittavissa myynnillinen näkökulma.

Viimeisenä on vuorossa Elisan vinkit etätyöskentelyyn. Siinä missä Telia ja DNA lähestyivät tahoillaan etätyöskentelyä eri näkökulmista, on hauska huomata Elisan tehneen myös samoin. Ensimmäinen Elisan listan vinkki keskittyy etäkahvitteluun. Artikkelin mukaan työpaikan ilmapiiristä ja turvallisuudesta on pidettävä huolta myös etätyöskentelyaikoina. On tärkeää pitää kiinni yhteisöllisyydestä. Elisalla on huomattu, että yhteiset virtuaalikahvit sekä -lounaat ovat tehostaneet työskentelyä ja uusien ideoiden syntyä. Tämä on mielestäni myös tärkeä vinkki erityisesti uusille Proakatemian tiimeille, sillä tiimiytymisen merkitys ensimmäisenä keväänä on suuri. Tätä hankaloittaa vallitseva tilanne, joten keinoja yhdessäoloon on innovoitava jatkuvasti. Toinen Elisan vinkki liittyy palaverien rakenteeseen. On hyvä ymmärtää, että etäpalaveri on suunniteltava huolellisesti, jotta se on mahdollisimman onnistunut. Tämä koskettaa myös proakatemialaisia, sillä erityisesti etäpajoissa on vaara, että kaikki tiimiläiset eivät osallistu tarpeeksi dialogiin ja saattavat olla koko pajan hiljaa. Tällöin dialogi ei kehity yhtä tehokkaasti ja voi jäädä tunne, että kaikki eivät saaneet mahdollisuutta tuoda omia näkökulmiaan julki. Viimeinen Elisan vinkki sisältää oikeastaan useamman lyhyen vinkin sujuvaan etätyöskentelyyn. On tärkeää luoda etätyöskentelyyn toimiva kulttuuri, jotta Koronan jälkeen etätyöskentelylle jätetään mahdollisuus. On myös tärkeää, että jokainen osaa käyttää sovelluksia, jotta turhilta keskeytyksiltä tai viivästyksiltä vältytään. Viimeinen vinkki sisältää ohimennen myös maininnan toimivasta ja nopeasta nettiyhteydestä, joten myös tässä artikkelissa oli havaittavissa myynnillinen näkökulma, tosin ei niin voimakas kuin edellisissä.

Kolmen teleoperaattorin vinkeissä oli mielestäni tärkeitä pointteja, ja kaikkiaan yhdistettynä nämä vinkit auttavat jo pitkälle. Parhaimmat vinkit juuri tehokkuuteen olivat DNA:n ja Elisan vinkit, joissa korostettiin tauottamisen ja yhteisöllisyyden merkitystä. On hyvä muistaa pitää taukoja ja viettää aikaa yhdessä muutenkin kuin pelkästään palaverien muodossa. Virtuaalilounaat ja kahvihetket ovat varmasti tärkeitä jaksamisen kannalta. Ihminen on myös pääsääntöisesti muutosvastarintainen, joten on tärkeää muistaa, että sallii ja antaa tilaa erilaisille työskentelytavoille. Jollekin toiselle saattaa toimia palaveriin osallistuminen ulkoilun lomassa, kun taas toinen saa palaverista irti enemmän juuri perinteisesti kahvikupin ja työpöydän ääressä. Loppuun täytyy todeta, että esseen tarkoitus muuttui alkuperäisestä. Aluksi tarkoituksenani oli selvittää vinkkejä etätyöskentelyyn, minkä osittain teinkin, mutta minusta oli hauska huomata, kuinka juuri teleoperaattorien artikkelit loistivat Google-haun ensimmäisinä. Oli myös hauska vertailla, millaisia vinkkejä kukin operaattori on nostanut esille sekä kuinka kovasti tekstistä huokuu myynnillisyys. Teleoperaattorien tapoihin suhtautua etätyöhön ja artikkeleihin perehtyminen näytti, että vallitsevassa tilanteessa on tärkeä osata mukautua ja esimerkiksi suunnata markkinointi niin, että se koskettaa isoa ihmismäärää.

https://www.telia.fi/yrityksille/artikkelit/artikkeli//vinkit-etatyoskentelyn-tehostamiseen

https://www.dna.fi/yrityksille/blogi/-/blogs/toimiva-etatyo-on-yhteispelia-ota-vinkit-haltuun

https://hub.elisa.fi/etatyon-ja-videoneuvottelujen-parhaat-kaytannot/

Kommentoi