1 JOHDANTO 

Myönnetään: taloushallinto ei ole järin seksikäs aihe. Se ei kiinnosta. Se on tylsää. Se on vakava aihe, joka vaikuttaa vaikealta. Se pelottaa. Se muistuttaa peruskoulun matikan tunneista. Se on teoreettista. Se ei ole hauskaa. Siinä ei ole liikkumavaraa: monet asiat ovat joko oikein tai väärin. Se on aihe, jota voi vältellä. “Toistaiseksi on pärjännyt ilmankin”, joku voisi sanoa.  

Olen kirjoittanut jo aiemminkin esseissäni siitä, että ennen Proakatemiaa pidin itseäni humanistina, jolta matemaattinen päättely ei vain luonnistu. Ajattelin näin, koska olen aina ollut kiinnostunut kielistä, psykologiasta, filosofiasta ja pedagogiikasta. Näin jälkeenpäin olen huomannut, että eivät ne humanistiset alat itsessään ole minua vieneet vaan logiikka ja järjestelmällisyys siellä taustalla. 

Psykologian ja filosofian suhteen nautin siitä, että sain oppia uusia käsitteitä ja ymmärtää, miten erilaiset suuntaukset eroavat toisistaan. Mitään psykologia tai filosofia minusta ei voisi koskaan tulla, sillä ei minua kiinnosta pohdiskella niihin liittyviä asioita sen syvällisemmin. Kieliä opiskellessani olen huomannut, että esimerkiksi ruotsi on minulle paljon helpompaa kuin englanti, koska ruotsin kielessä sääntöjä noudatetaan johdonmukaisemmin kuin englannissa. Englannin kielessä on monia ilmaisuja, joiden käyttö riippuu tilanteesta ja joita ei voi niputtaa välttämättä tiettyjen sääntöjen alle. Se on raivostuttavaa! 

Se että aloin Proakatemialla kiinnostua taloushallinnosta ja kirjanpidosta ei siis ollut sattumaa. Kukaan ei tyrkkinyt minua siihen suuntaan, vaikka tiesin jo TAMKiin hakiessani, että kirjanpitäjä voisi kyllä olla yksi minulle sopiva ammatti. Taloushallintoon liittyvät asiat ovat loogisia. Ne joko ovat tai eivät ole. Ne noudattavat sääntöjä. Tavallaan voisi ajatella, että minuun oli rakennettu jonkinlainen valmius kiinnostua taloushallinnosta.  

Olen opettanut talouteen liittyviä asioita omassa tiimissäni Promisiassa ja olen käynyt opettamassa niitä myös Proakatemian ulkopuolella. Ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan tätä esseetä, pohdin pitkään, miten ihmeessä voisin saada myös muut kiinnostumaan ja jonkun jopa innostumaan taloushallinnosta. Luin Leena Kurjen (2000) teoksen Sosiokulttuurinen innostaminen, ja jonain iltana minulle valkeni yllättäen: ei tässä ole mitään uutta! 

Olen opettanut ruotsia ja englantia suomalaisessa peruskoulussa ja lukiossa. Olen tunkenut kielioppisääntöjä sellaisten kurkuista sisään, jotka eivät todellakaan olleet millään muotoa aiheesta kiinnostuneita, saati innostuneita. Olen tehnyt siis työkseni sitä, että olen yrittänyt keksiä keinoja, joilla saisin muut innostumaan. Eikä talouteen innostaminen eroa tästä juurikaan. Aihe on kyllä eri, mutta samat lainalaisuudet pätevät oli kyse sitten katetuottolaskelmasta tai kielioppisäännöistä.  

Tässä esseessä esittelen erilaisia keinoja, joita voi hyödyntää silloin, kun haluaa saada muut kiinnostumaan jostain aiheesta. Keinot perustuvat omiin kokemuksiini, mutta ne löytyvät varmasti myös monesta kirjasta, jossa opastetaan muiden ihmisten motivointiin. 

2 INNOSTAMINEN 

Leena Kurki (2000, 23) lainaa professori J. V. Merinoa huomauttaessaan, että innostamisella on kaksi päätavoitetta: 

1. herätetään henkiin elämää siellä, missä sitä ei ole 
2. tuetaan ja saadaan liikkeelle niitä kykyjä, jotka ovat jo olemassa 

Halutaan kenties, että joku löytää ylipäätään oppimisen ilon (tavoite 1) tai että joku löytää uudelleen jo unohtuneet kykynsä tai oppii käyttämään niitä uudessa yhteydessä (tavoite 2). Vaikka minua ei kukaan aktiivisesti (tietääkseni) innostanutkaan kohti talousasioita, tavoite 2 toteutui omalla kohdallani. Taipumukseni loogiseen ajatteluun on hyödyksi kirjanpitoon liittyvissä asioissa ja innostaa edelleen oppimaan aiheesta lisää. 

Kurjen (2000, 89) mukaan innostaminen on aina ryhmien ja niihin kuuluvien ihmisten liikkeelle saattamista. Partioryhmän ollessa vaelluksella joukon johtaja haluaa kirjaimellisesti saada ryhmänsä liikkeelle evästauon jälkeen ja pyrkii innostamaan ryhmää, jotta koko porukka pääsisi joskus perille. Kieltenopettaja haluaa saada opiskelijoiden ajatukset liikkeelle, vaikka toki opiskelussakin voi olla kyse siitä, että saadaan opiskelijat myös kirjaimellisesti nousemaan penkeistään.  

Seuraavaksi esittelen erilaisia keinoja, joiden avulla voi innostaa muita. Jaottelen keinot kahteen eri kategoriaan riippuen siitä, vedotaanko järkeen vai tunteeseen. Usein varsinkin myyntipsykologiaan liittyvissä teksteissä huomautetaan, että kaikki ihmisen päätökset perustuvat pohjimmiltaan tunteeseen. Tässä en kuitenkaan ota kantaa siihen, sillä käytän järkeen ja tunteeseen perustuvaa jaottelua tässä ainoastaan esittämisen ja kategorisoinnin apuna.  

2.1 Vetoa järkeen 

Ne, joilla on taipumusta ajatella loogisesti (kuten minä), punnitsevat erilaisia vaihtoehtoja pohtien niiden haittoja tai hyötyjä. Tällaisilla ihmisillä on usein myös kova itsekuri. Olen törmännyt esimerkiksi peruskoulun oppilaisiin, jotka laskelmoivat hyvin tarkkaan, millainen arvosana mistäkin oppiaineesta kannattaa saada, jotta keskiarvo riittää lukioon pääsyyn. Tällaiset oppilaat saattavat priorisoida vaikkapa jonkin aineen opiskelun jonkun toisen kustannuksella, koska siitä on keskiarvon suhteen enemmän hyötyä – riippumatta siitä kiinnostaako aine vai ei. Joillain itsekuri voi olla niin vahva, että se ajaa omien kiinnostusten edelle. 

Kun tällaisia ihmisiä halutaan innostaa johonkin, on tärkeää osoittaa heille asian tarjoamat hyödyt. Tällaiset innostettavat saattavat haluta paljon konkreettisia esimerkkejä. Varoittavat esimerkit voivat toimia jopa pelotteena, vaikka niiden käyttäminen innostamiseen ei ehkä ole kovin eettistä. Kun loogisesti ajatteleva punnitsee erilaisia vaihtoehtoja, hän saattaa vaatia kattavia perusteluja. Tuolloin pitää varautua siihen, että hän voi laittaa sinut koville ja vaatia sinua perustelemaan omia näkemyksiäsi. Ei riitä, että aihe kiinnostaa sinua itseäsi. Ole valmis perustelemaan, mitä muut aiheesta hyötyvät.  

“On hyvä osata perusasiat taloudesta, koska kaikki törmäävät niihin elämänsä aikana” ei riitä perusteeksi. Konkreettinen esimerkki tarkoittaa oikeaa tilannetta elävästä elämästä. “Jos et ymmärrä verotuksesta mitään tai tarkista säännöllisesti omaa veroprosenttiasi, saatat hävitä palkassasi silkkaa rahaa” on jo paljon tehokkaampi perustelu. Mitä tarkempi esimerkki on, sitä helpompi siihen on tarttua. Innostamisessa onkin tärkeää kiinnittää huomiota myös viestintään, ja siihen mitä sanoja käytetään. Pikkutarkoilla ihmisillä kuten itselläni, jotka ovat lisäksi vielä erityisen kiinnostuneita sanojen merkityksistä, voi olla tapana takertua vääriin asioihin, jos joku käyttää vääriä sanavalintoja. 

2.2 Vetoa tunteeseen 

Kaikki eivät tarvitse innostuakseen järkeviä perusteluja. Joillekin pelkästään inspiroiva tilanne, puhuja, hetki tai paikka voi riittää siihen, että kiinnostus johonkin uuteen asiaan herää! Kurjen (2000, 133) mukaan motivoinnilla tarkoitetaan sitä, että ihmisen huomio saadaan kiinnittymään toimintaan, jonka hän kokee subjektiivisesti, oman elämän kannalta arvokkaaksi tai merkitykselliseksi. Motivoinnista on kyse myös silloin, kun vedotaan järkeen, mutta merkityksellisyyden tunne korostuu silloin kun halutaan vedota tunteeseen. Aiheen täytyy tuntua merkitykselliseltä.  

Tunteet ovat aina subjektiivisia, ja siksi onkin mahdotonta saada kaikki innostumaan samasta aiheesta yhdellä kertaa. Kaikkia ei voi miellyttää, ja vaikka olisit niin innostava ja vakuuttava esiintyjä, että saisit koko yleisön ihastumaan, joukossa on aina vähintään se yksi, joka ei ole ihan täysillä mukana. Asia tuntuu useimmiten merkitykselliseltä silloin, kun se koskettaa jotenkin omaa itseä. Kurki (2000, 133) huomauttaa, että tällainen herkistäminen on tietoisuuden koskettamista ja se onkin yksi ammatillisen innostajan perusvalmiuksista. 

Oli kyse sitten ruotsin opettamisesta tai kirjanpidon käsitteiden avaamisesta, innostamista edesauttaa aiheen kytkeminen omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin. Kun innostettava kertoo omista kokemuksistaan kirjanpidosta tai vaikka niistä traumaattisista peruskoulun matikan tunneista, on tärkeää kuunnella ja pyrkiä ymmärtämään häntä. Innostettavan aikaisempia kokemuksia ymmärtämällä aiheen voi kytkeä siihen, mitä hän jo entuudestaan osaa. Kun aihe kytketään omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin, sitä on helpompi ymmärtää. On helpompi tarttua johonkin asiaan, kun ymmärtää, mitä se tarkoittaa juuri minulle.  

Opettajan työstä minulle on jäänyt käteen erityisesti se, että jotta voi kiinnostua uudesta aiheesta, sen täytyy tarjota sopivasti onnistumisen kokemuksia mutta myös sopivasti haasteita. Jos jatkuvasti kampitetaan, ja aihe tarjoaa pelkästään haasteita, täytyy olla aika sinnikäs, jotta aiheen kanssa jaksaa painiskella pidempään. Kun mikään ei tunnu onnistuvan, ihminen toteaa, että tämä ei sovi minulle ja luovuttaa. Jos aihe taas tarjoaa jatkuvasti pelkkiä onnistumisen kokemuksia, se tuntuu liian helpolta. Miksi opiskella aiheesta lisää, jos tuntuu siltä, ettei mitään opittavaa enää ole? 

3 POHDINTA 

Jokaisella meistä on inhokkiaiheita, joista ei löydy mitään innostavaa. Innostaja voi tehdä kaiken oikein, mutta kaikkia kaikki ei vain kiinnosta – eikä pidäkään kiinnostaa. Toisaalta on myös niitä, jotka kiinnostuvat, mutta joille itse aihe ei vain tunnu soveltuvan. Itselleni historia on tällainen aihe. Se kiinnostaa, sen opiskelu on mielenkiintoista, mutta siihen liittyvät asiat eivät tartu päähäni ja seuraavana päivänä en enää muista eilen oppimaani. Joku tai jokin on selkeästi saanut innostumaan minut aiheesta, vaikka minulla ei välttämättä ole tarvittavia taitoja aiheessa menestymiseen.  

Kurjen (2000, 136) mukaan innostajan työn tarkoitus on pyrkiä tekemään itsensä tarpeettomaksi. Tämä pätee mielestäni hyvin myös opettajan työhön. Ihannetilanne on se, että innostajaa ei enää tarvita. Joku tosin voisi kyseenalaistaa, tarvitaanko innostajia ylipäätään? Se, että jollekin syntyy tarve innostaa muita johonkin aiheeseen, liittyy usein siihen, että hän itse kokee aiheen tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Tuskin minäkään olisin lähtenyt tällaisesta aiheesta kirjoittamaan, jos en kokisi, että taloushallinnon osaamisen levittäminen on tärkeää.  

Se, että kokeeko muu maailma aiheen tärkeäksi, on mielestäni toissijaista. Jos minä saan elämäni aikana edes yhden ihmisen innostumaan taloudesta tai edes ajattelemaan aiheesta eri tavalla, työ on ollut tärkeää ja sillä on merkitystä. Se, että edes se yksi ihminen löytää itselleen uuden intohimon tai oppii jotain uutta, on itsessään jo merkittävää. Me emme voi tietää, mitä siitä seuraa tai seuraako mitään, mutta sehän innostamisesta tekeekin niin innostavaa. 

LÄHTEET 

Kurki, L. 2000. Sosiokulttuurinen innostaminen. Tampere: Vastapaino.