Tampere
02 Dec, Saturday
-13° C

Proakatemian esseepankki

Miten te teitte sen Spotify?



Kirjoittanut: Johannes Mäkinen - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Spotify - Miten maailma valloitettiin?
Jonas Leijonhufvud
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Yksi sovellus on kymmenessä vuodessa pelastanut levy-yhtiöt laittomilta kopioilta, mullistanut koko musiikkiteollisuuden ja yksinkertaisesti pakottanut Applen, yhden maailman suurimmista teknologian yrityksistä, vaihtamaan liiketoimintamalliaan. Yksi sovellus on muuttanut koko musiikin kuuntelun kulttuuriamme. Yhdelläkään ruotsalaisella yrityksellä ei ole ennen ollut populaarikulttuurissa yhtä suurta vaikutusvaltaa. Kysynpähän vain, että mitähän kehveliä Spotify? Miten te teitte sen?

 

Euroopan suurin teknologiayritys perustettiin vuonna 2006 Tukholman eteläpuolella. 13 vuotta myöhemmin se oli maailman suurin musiikin suoratoistopalvelu ja sillä oli yli 230 miljoonaa käyttäjää 79 maassa. Wall Streetillä yrityksen markkina-arvo oli lähes 270 miljardia kruunua eli suunnilleen yhtä paljon kuin vaatejätti H&M:n. Spotifysta on siis muodostunut yksi uusista maailmanluokan ruotsalaisyrityksistä. Se ei kuitenkaan tehnyt ensimmäisten kolmentoista toimintavuotensa aikana yhtään voittoa.

 

Musiikin kuluttaminen ja jakelu oli digitalisaation myötä murroksessa. Ihmiset latasivat tietokoneillaan ilmaiseksi musiikkia erilaisilta piraattisivustoilta. Spotifyn perustajalla Daniel Ekilllä oli idea. Ekin visio on nähdä uTorrentin tapaiset laittomat piraattisivut kilpailijoina. Hänelle muodostuu kuva palvelusta, jossa kuluttaja saisi toistaa musiikkia salamannopeasti ilmaiseksi ja lakia rikkomatta. Hinnoittelumallina tämä ilmainen laillinen vapaus oli kuitenkin siihen aikaan todella epäilty ja kyseenalaistetttu metodi mikä jarrutti rahoittajia. Hänellä oli kokemusta nettimainonnasta. Vuonna 2005 hän oli palkannut muutaman koodaarin kehittämään tuotteen, jonka nimeksi hän antoi Advertigo. Järjestelmä tunnistaa, mikä mainos sopii millekin mainospaikalle. Ilmoittajat voivat halutessaan maksaa ainoastaan siitä, että mainos johtaa puheluun mahdollisen asiakkaan kanssa. Tätä teknologiaa hyödynnetään vielä tänäkin päivänä Spotifyssa.

 

Daniel Ekiniltä Spotifyn menestyksen salaisuutta kysyttäessä hän vastaa kuitenkin näin: ”Ensimmäinen on se, että satsasimme ’freemiumiin’ jo silloin, kun kukaan muu ei tehnyt niin. Se oli todella kiistelty juttu.Toinen syy on se, että aloitimme Ruotsissa, todistimme, että mallimme toimii, laajensimme sitten muihin Euroopan maihin ja kasvoimme orgaanisesti maassa toisensa jälkeen. Se sai musiikkiteollisuuden lopulta ymmärtämään, että meidän mallissamme oli tulevaisuus.”

 

Ekin löysi sijoittajia, liikekumppaneita ja kyseenalaistajia. Hän kiersi keräämässä rahoituksia ovelta toiselle. Teki valtavan määrän esityksiä, perusteluita ja vastaväitteitä. Hän päätti todistaa kaikille olevansa oikeassa. Nään Applen ja Spotifyn kaltaisissa brändeissä usein paljon yhteistä. Nämä yritykset valtasivat oman alansa markkinat räjähdysmäisesti luottaen häikäilemättömästi omaan visioonsa. Kuvittele että sinulla olisi  yritys joka ei tekisi kolmeentoista vuoteen voittoa. Miltä sinusta tuntuisi? Tekisikö mieli jo luovuttaa? Ynnää tähän mielikuvaan jatkuva ulkopuolinen kyseenalaistaminen ja varauksellisuus. Jobs ja Ek eivät olleet kumpikaan kiinnostuneita siitä mitä muut olivat heidän ideoistaan mieltä. He vain päättivät todistaa muiden väitteet vääriksi.

Spotifyn menestystarina pitää sisällään monta elementtiä. Ek oli todella kunnianhimoinen, ja piti loppuun asti kylmäpäisesti kiinni visiostaan. Hän ei koittanut pärjätä yksin vaan vaali ympärilleen itseään fiksumpia ihmisiä. Hän teki töitä taukoamatta ja ei luovuttanut ennen kuin onnistui. Matkassa oli myös paljon tuuria, sekä digitalisaation murros.

 

Entä mitä me voimme tästä kaikesta oppia?

Yrittäjyys on riskien ottamista. Voi olla että hyvä idea vaatii 13 vuotta työtä ennen kuin se alkaa tuottamaan hedelmää. Jos haluamme yrittäjinä menestyä ja kasvattaa brändiämme, niin meidän on vaalittava omaa visiotamme. Parhaimmatkin ideat kyseenalaistetaan aina. Luovuttajat eivät ole menestyjiä. Daniel ek otti Spotifyta rakentaessaan lukuisia isoja riskejä, hän ei ollut tuolloin mikään suuri business moguli vaan lukiosta valmistunut 22-vuotias pojankloppi. Pyörää ei ole pakko aina keksiä uudestaan vastaukset saattavat löytyä välillä yllättävänkin läheltä. Joskus riittää vain se että asiakkaalle muodostetaan jo olemassa olevista palveluista toimivampi kokonaisuus. Jos sinä haluat olla tulevaisuudessa menestynyt, mitä askeleita otat nyt?

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close