Tampere
28 Nov, Saturday
0° C

Proakatemian esseepankki

Miten sinusta rakas tiimiläinen tuli sinä?



Kirjoittanut: Iida Oikarinen - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

Marko Gustafssonin kirjoittama kirja Miten minusta tuli minä sisälsi tarinoita kirjailijoista, muusikoista ja näyttelijöistä. Kirja perustuu YLE Radio Suomen ja YLE kulttuurin tuottamaan, sekä esittämään ohjelmaan ”Miten minusta tuli minä”. Tuota radiosarjaa on esitetty vuosina 1991-1995 ja nykyisessä muodossa sitä on esitetty 2003 vuodesta asti. Tässä esseessä olen nostanut kirjassa minuun kolahtaneita pointteja mm. Paula Koivuniemeltä, Leena Palotieltä ja Hannu-Pekka Björkmanilta. Peilaan kirjassa sanottuja asioita tiimiimme Hurmaan, sekä mahdollisia vaikutuksia yhteiseen projektiimme omasta näkökulmastani.

Miten minusta tuli minä?

”Jokaisella meistä on omat käänteemme ja tärkeät hetkemme, jotka vahvasti vaikuttavat siihen, millaiseksi olemme tulleet.” (Marko Gustafsson 2009, 7).

Koemme Hurmassa avoimuuden ehdottoman tärkeänä varsinkin tänä päivänä. Mielestäni se on alkanut toteutua äärimmäisen hyvin. Emme enää nyökyttele kaikelle ja miellytä toisiamme. Uskallamme olla ja kertoa, miksi jokin on hyvin tai huonosti. Vuosi sitten mökkipajassa avasimme kaikki toisillemme, keitä me olemme ja mistä tulemme. Ne olivat äärimmäisen upeat, intensiiviset, sekä tunteiden täyteiset kolme päivää. Helppoa se ei monellekaan ollut, mutta ehdottoman tärkeää. Vasta jälkeenpäin sen maagisen taian ymmärtää, miksi se täytyi tehdä. Normaalissa työsuhteessa omia lähtökohtia ei kerrota, en ole koskaan avautunut samalla tavalla lähes tuntemattomille. Se puhdisti vasta kokoon laitetussa tiimissämme paljon ilmaa. Se laittoi palasia kohdalleen, miksi hän tai minä olemme sellaisia, kuin olemme. Miksi työskentelemme juuri sillä tavalla, miksi jokin aihe on niin äärettömän tärkeä toiselle. Miksi joku on jostain asiasta täysin ehdoton, eikä se toiselle merkitse yhtään mitään. Ennen tuota mökkipajaa olin kertonut, että valitsen taisteluni. Se lause on jäänyt elämään, mutta ei minua ehkä siinä hetkessä ymmärretty. Ville joskus sanoi, että hänellä meni puoli vuotta ymmärtää, miten minä keskustelen. Petteri taas on kehunut paljon sitä, miten pajoissa esitän paljon avoimia kysymyksiä. En ollut ennen ajatellut ennen kumpaakaan asiaa. Sitä, ettei tapaani keskustella aina ymmärretä. Tai sitä, että tuon oman mielipiteeni usein esille yleisen kysymyksen muodossa. Miten minusta tuli minä ja miten sinusta tuli sinä? Siihen kysymykseen tarvittiin vastaus. Se tietoa, mitä toinen toisistamme saimme noina maagisina mökkipaja päivinä, vaikuttavat suuresti nykyhetkeemme. Ehdottomasti positiivisella tavalla. Ei sitä silloin ymmärtänyt, miten suuri merkitys sillä tuleekaan olemaan.

Jatkuvan avoimuuden kulttuurin ruokkimisella tiimissämme olemme herättäneet syvää luottamusta toisiimme. Pystymme puhumaan henkilökohtaisista asioista, nostamaan kissoja pöydille ja puhumalla asioista ääneen. Välillä pelkäämme leimautuvamme edelleen, mutta oma tulkintani vuoden ensimmäisestä check-out -kierroksesta on se, että kukaan ei tuomitse. Pelko saattaa ääneen sanomisessa olla edelleen, mutta puhumalla sekin lähtee. Jotta voimme työskennellä parhaalla mahdollisella tavalla, meidän täytyy tuntea toisemme. Tällä hetkellä pyrimme ymmärtämään aamu- sekä iltaihmisiä. Molempia tiimistämme löytyy. Introverttien ja ekstroverttien eroja. Sitä, miten kukin meistä saisi annettua parhaansa tiimissä, milloin jokainen pääsisi loistamaan. Pyrimme ottamaan erilaisuuden huomioon ja hyödyntämään sitä. Se on rikkaus, että tiimissämme on niin erilaisia ihmisiä. Emme mene samaan muotiin, vaikka miten päin survottaisiin. Olemme kai sitäkin yrittäneet.

Tällä hetkellä, kun olemme kirkastaneet ajatuksemme yhteisestä projektista, on äärimmäisen tärkeää, että osaamme hyödyntää jokaisen Hurmalaisen vahvuudet, sekä heikkoudet. Meillä jokaisella on eri kiinnostuksen kohteet, niitä hyödyntämällä pyrimme palvelemaan yhteistä projektiamme. Mikäli emme tuntisi toisiamme, tämän toteutuminen olisi huomattavasti hankalampaa.

Sisäinen ääni

”Jokainen ihminen tietää sisimmässään, mitkä ovat itselle hyviä ratkaisuja ja miten kannattaa elää. On sitten aivan eri juttu, missä vaiheessa ihminen alkaa kuunnella ja noudattaa sisäisen äänen ohjeita vai alkaako koskaan.” (Marko Gustafsson 2009, 126).

Mielestäni tämä pätee myös tiimityöhön. Ajoittain tiedämme, mikä tiimillemme olisi parasta. Mitä tiimimme tarvitsee, miten ruokimme toisiamme. Hurmassa on tiettyjä pelisääntöjä, sekä sanattomia sääntöjä, jotka toimivat mielestäni hyvin. Yksi niistä on toisen, sekä tiimin kunnioitus, joka tapahtuu arjessamme jatkuvasti huomaamattamme. Yhteinen projekti oli asia, mitä halusimme. Koemme suuria onnistumisen tunteita, kun teemme yhdessä. Tämän huomasin Juhon kanssa Hr -hommia tehdessä, kun katsoimme dataa tiimimme hyvinvoinnista. Mikä viikko oli kaikista ns. ”wörtein”. Ne olivat viikkoja, joille osui mökkipajat, innovoinnit ja myyntipäivät. Peilataksemme taaksepäin totesimme kuitenkin, ettemme lopulta ole tehneet niin paljon yhdessä, mitä olisimme voineet. Halusimme muuttaa sen. Näemme kyllä joka viikko, mutta yhteinen projekti oli jotain, mitä kaipasimme. Se, että siihen tartuttiin lopulta, oli mielestäni hienoa. Osa puhui siitä jo vuosi sitten. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Toinen asia, minkä huomasimme viime kevään motorolassa, oli se, että meidän tiimi haluaa ja halajaa yhteisiä hetkiä, sekä aikaa. Parmahulis, mitä pidimme viikottain muuttui tiimin yhteisestä ajasta toiseksi viikkopalaveriksi. Ensimmäinen viikko on tätä vuotta vasta taputeltu, mutta yhteinen aika näkyi heti kalenterissa. Niissä keskusteluissa nousee aina asioita esille, mitkä ei välttämättä sovi esimerkiksi pajan tai viikkopalaverin alkuun. Olemme oppineet, että sitä aikaa emme halua väheksyä, tai laittaa sivuun. Se on aivan todella arvokasta meille.

”Kysymys on siitä, uskallatko luvata itselleni onnistumisen vai ajatteletko jo etukäteen, että asia on niin vaikea, ettei siitä ehkä selviä? Jos annat itsellesi luvan epäonnistua, melkoisella varmuudella homma meneekin pieleen. Mutta jos lupaat itsellesi onnistumisen, huomaat olevasi jo matkalla” (Marko Gustafsson 2009, 54).

Yhteinen liiketoiminta tai pidempi projekti ei ole helppo juttu. Ei ollut itsestään selvää, että löydämme kaikkia kiinnostavan yhteisen linjan. Olimmehan tätä ennen ehtineet tekemään omia intohimoihimme liittyviä projekteja. Syksyn mökkipajan ideana oli mutustella aihetta, sekä innovoida Hurmalle yhteinen tuote. Onnistuimme siinä mielestäni erinomaisesti. Olemme puhuneet tiimimme kesken, että kuinka kovasti haluamme oikeasti onnistua ja kuinka paljon uskomme itseemme. Annammeko periksi ajoittain liian helposti? Joku tiimistämme nosti esille sen, että meidän sisäinen palo tai kunnianhimo täytyy nostaa esille. Se täytyy herättää nyt. Aina ei ole helppo uskoa ensimmäisenä hetkenä asioihin. Joidenkin asioiden kehkeytymiseen menee hieman enemmän aikaa. Osa uskoi yhteisen projektin toteutumiseen ensimmäisestä koulupäivästä asti. Joku toinen taas vasta siinä vaiheessa, kun asioita oikeasti alettiin tekemään.

Antaudu ja heittäydy

”Nuorempana peitin omat pelkoni ja epävarmuuteni yliaktiivisella yrittämisellä ja kovalla mesoamisella. Mutta itseluottamuksen karttuessa on ollut valtavan hienoa huomata, kuinka luottamus tarttuu myös työryhmään ja sieltä takaisin minuun. Antautuminen vuorovaikutukseen on äärimmäisen tärkeää! On muistettava, että jos suojelee itseään, ei voi edellyttää toisenkaan heittäytyvän.” (Marko Gustafsson 2009, 152).

Heittäytyminen on todella tärkeää. Emme käytä kyseistä sanaa kamalan usein, en ainakaan itse. Puhumme myötäinnosta, jota toivomme Hurmassa saavan, sekä antavan. Tällä hetkellä kuitenkin heittäydymme yhdessä yhteiseen projektiin. Heittäytyminen oli aluksi haastavaa monelle, sillä roolimme poistettiin. Heittäytymistä esti se, ettemme tienneet, mitä tulemme tekemään ja miten. Kuinka oikeasti rakennamme yhteisen projektimme valmiiksi. Epätietoisuus kaikesta pelotti. Oli vaikeaa heittäytyä tuntemaan täysin rinnoin, kun ei tiennyt mitä tuleman pitää. Syteen tai saveen, kävi, miten kävi, sinne mennään yhdessä. Se on ainoa varma asia!

Luottamus on äärimmäisen mielenkiintoista. Pohdimme arvojamme, sekä yhteisen projektimme ydintä. Nostin esille luottamuksen, minkä puolesta puhumme paljon. Kysyin, millainen luottamus meidän tiimissämme tulisi olla, kuinka paljon meidän tulisi luottaa toisiimme? Tuleeko sen olla samanlaista luottamusta, kuin poikaystävääni tai äitiäni kohtaan? Täytyykö jokaisessa asiassa olla 100% luotto? Täytyykö minun luottaa tiimiin niin paljon, että voin kertoa kaikki asiani? Tuleeko luottamuksen olla syvää ja henkilökohtaista, vai miten luottamus tiimissä määritellään? Tuleeko se työtehtävien kautta? Luotan sinuun, että taloustiimissä lähetät laskutukset. Riittää tuo luottamuksen määritelmäksi tiimissä?

Villen puheenvuorossa hän totesi, että luottaa jokaiseen tiimiläiseen eri asioissa. Jokainen meistä on saanut läheisempiä suhteita tiimissä tiettyjen henkilöiden kanssa joko vapaa-ajalla, tai yhdessä työskennellessä. Ville sanoi, että luottaa jokaiseen eri asioissa, eri tavalla. Minuun ei esimerkiksi kannata luottaa talousasioissa, koska valitettavasti, en ymmärrä niistä vielä kamalasti. Keskustelu jäi avoimeksi, ehkä palaamme siihen vielä. Ehkä luen siitä joskus ja kerron tiimille, mitä jossain kirjassa tiimin välisestä luottamuksesta sanotaan. Tiedän ainoastaan, että se on tärkeää. Tällä herättämälläni kysymyksellä halusin avata keskustelua siitä, tarkoittaako luottamus kaikille tiimissämme samaa asiaa. Halusin tietää, olenko minä ainoa, joka ei täysin ymmärrä, minkälaista luottamusta sen tulisi olla. Luotan tiimiini kokonaisuudessa todella paljon. Luotan siihen, että pystymme pääsemään asetettuihin tavoitteisiin. Luotan, että kaikki kirjoittavat kirjaesseitä, saapuvat paikalle ja tekevät kovasti töitä. Luotan, että voin kertoa arjestani tiimille, sekä vaikeimmista asioista, mikäli se hyvältä tuntuu. Onko se tarpeeksi paljon? Riittääkö se?

”Jos minun pitäisi valita yksi geeni tai ominaisuus, jonka voisin jättää perinnöksi lapsilleni, se olisi kyky syttyä intohimoisesti johonkin. Olen itse saanut nauttia innostuksen antamasta energiasta, mikä on äärimmäisen hienoa.” (Marko Gustafsson 2009, 208).

Mielestäni tämä Leena Palotien pätkä menee hyvin yhteen heittäytymisen kanssa. On ollut mahtava huomata, miten yhteisen projektin projektipäälliköstä huokuu innostus yhteistä asiaa kohtaan. Se ehdottomasti tarttuu meihin muihinkin. Myötäinnolla on ollut todella suuri vaikutus meihin muihin. Kaikki lämpenemme asioille hieman eri aikaan. Ja innostuneita on pompahdellut esille, kuin sieniä sateella. On helppo innostua, kun muutkin innostuvat, mikäli siihen uskaltaa heittäytyä.

Tunteet

”En tavoittele onnea. Mielestäni elämän tarkoitus ei ole olla onnellinen. Tiedän, että se on vahvasti sanottu, mutta jokaiseen päivään mahtuu niin vahva skaala erilaisia tunteita – heräämisestä siihen hetkeen, kun nukahtaa. Jos tunteita yrittää pakottaa johonkin suuntaan, niin ei se onnistu. Kokonaiseen ihmiseen kuuluu koko kirjo. Onnen hetki tulee, menee ja tulee taas. Ei sen perässä kannata juosta.” (Marko Gustafsson 2009, 33).

Halusin nostaa lopuksi esille kirjasta tämän tekstin. Olen itse tullut siihen tulokseen, että onnen perässä ei kuulu juosta. Se, mikä noissa lauseissa kuitenkin minut sytytti, oli tunteet. Hurmassa ei pelätä tunteita ja mielestäni se on todella hienoa alusta asti. Olen itse sellainen, joka tykkää käsitellä omat ikävämmät tunteet rauhassa yksin. Olen todella herkkä, ja sen näyttäminen Hr -tehtävissä oli yksi vahvuuksistani. Se toi tiimin mielestä minussa uuden puolen esille, oli mahtavaa kuulla se. En nimittäin tiennyt, että herkkyyteni ei ole näkynyt heille asti aikaisemmin. Ei ainakaan jokaiselle. En ole vielä kovin hyvä puhumaan omista tunteistani todella avoimesti. Ihailen tiimissämme niitä, jotka siinä hetkessä pystyvät näyttämään tunteensa juuri sellaisena kuin ne ovat. Hurmassa huutonauretaan ja huutoitketään välillä. Niin surusta, kuin ilostakin. Tunteet ovat mahtavia, eikä niitä kuulu pelätä. Ne auttavat meitä, se on mielestäni Hurman suola. Koskaan ei ole tylsää ja aina suru kääntyy iloksi. Niiden esille tuomisella ymmärrämme, miten sinusta tuli sinä ja minusta minä.

Pohdinta

Se, että olen päässyt tutustumaan pintaa syvemmälle jokaiseen tiimiläiseen, on opettanut aivan käsittämättömän paljon. Olen tainnut aikaisemminkin sanoa, että yksi suurimpia oppejani on ollut oikeasti hyväksyä ja tiedostaa se aidosti, että minun tapani toimia ei ole ainoa oikea. Tiedän, että se, miten minä toimin asioissa ei sovi kaikille. Olen aina tiennyt, että ihmiset tekevät ja oppivat eri tavalla. Kun mieltä on pystynyt avaamaan vielä lisää ja ottamaan tiedon vastaan muilta ilman omia ennakkoluuloja. Se on avartanut todella paljon. Se, että minä tekisin asioita joskus eri tavalla, kuin miten joku toinen haluaa tehdä, on vain mahdollisuus kokeilla uusia asioita. Olen myös monesti päässyt huomaamaan sen, miten toisen tapa toimia on järkyttävän paljon parempi, kuin omani. Se, että usein kysyn miksi on antanut minulle paljon. Sen kautta olen päässyt ymmärtämään todella, minkä takia joku haluaa tehdä asian juuri sillä tavalla. Sen kautta olen päässyt ymmärtämään, mistä tieto kumpuaa, mistä se on opittu. Miten sinusta rakas tiimiläinen tuli sinä? Anna minun ja muiden ymmärtää, sekä oppia sinulta.

Kommentit
  • Kiia Innanmaa

    Samaa mieltä! Olen samaa mieltä siitä, että meillä on hienoa avoimuuden kulttuuria sekä siitä, että meillä ei pelätä näyttää tunteita.
    Mökkipajat, oppimissopimukset, avoimuus ja se, että tunnemme toisemme (joka päivä paremmin ja paremmin), on merkittävää ja melko poikkeuksellistakin työpaikoilla. Kerroit esseessä, että et ole oppimissopimuksia vastaavalla tavalla koskaan avautunut lähes tuntemattomille. En minäkään, ja kerroinkin omassa oppimissopimuksessani hurmureille asioita, joita edes rakas ja läheinen äitini ei tiedä.
    Kuitenkin, juuri mökkipajat, oppimissopimukset, avoin kulttuuri ja työkaverin tunteminen olisi suhteellisen tärkeää ja eduksi varmasti monella muullakin työpaikalla. Viimeksi tänään sain kettuilevan kommentin vanhalta työkaverilta omien tunteiden näyttämiseen liittyen. Hän naureskeli sille, miten olin aiemmin hankalassa tilanteessa itkenyt, mutta jos olisi tiennyt syyn itkulleni, olisi tämän päiväinen kommentti voinut jäädä heittämättä.
    Onneksi on kuitenkin Hurma ja työpaikka, johon voi tulla vaikka itku kurkussa, jos siltä tuntuu!

    23.1.2019
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close