Tampere
28 Mar, Thursday
6° C

Proakatemian esseepankki

Miten sinusta puhutaan, kun et ole paikalla?



Kirjoittanut: Sade Elo - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Osallistuin HUBSin Self Branding- kurssille, jossa avattiin pintapuolisesti itsensä kaupallistamista/ influencerin toiminnan alkuvaiheita. Kurssiin liittyi valmentajan, Miina Kivelän, materiaalia sekä Youtubesta vapaasti valittavia Ted talkeja. Katsoin Rob Brownin ”The personal brand of you” – videon, sekä Mariana Atencion “What makes you special” – Ted talkin. Päällimmäisenä kurssista ja Ted talkeista jäi mieleeni, miten suuressa osassa Reputation- maine, on elämäämme ja uraamme. Avaankin tulevassa hieman, mitä maine merkitsee ja kuinka paljon sillä onkaan merkitystä.

People buy people

Self branding on yksinkertaisuudessaan oman itsensä myyntiä ja kaupallistamista. Ihmiset eivät välttämättä ole osanneet ajatella, että meidän jokapäiväinen elämämme on itsemme myyntiä muille. Haluamme tehdä vaikutuksen ihmisiin, jotta he olisivat ystäviämme ja olisimme mielenkiintoista seuraa. Puolison löytäminen ja työpaikan saaminen on itsensä myyntiä – haluamme tuoda parhaita puoliamme esiin, jotta löytäisimme kumppanin ja pääsisimme naimisiin, tai että meidät palkattaisiin töihin ja joku maksaisi meille palkkaa. Kaikki edellä mainittu nivoutuu tiukasti myös siihen, että miten muut meidät näkevät tai miten meistä puhutaan, kun emme ole paikalla, maineeseemme. Meidän tulee olla vakuuttavia ja innostavia saadaksemme muut innostumaan ja uskomaan meihin. Maine kirii myös usein edellemme ja huono maine voikin pilata alkuunsa jo monta tilaisuutta meidän tietämättämme niistä.

Mikään edellä mainittu ei tarkoita, että meidän tulisi muuttaa itseämme sen vuoksi, mitä ihmiset kenties ajattelevat meistä tai meidän tulisi mielistellä muita, vaan se toimii enemmänkin hyvänä muistutuksena, että omana itsenämme luomme meidän henkilöbrändimme.

Samanlaisuus on tylsää

Rob Brown (2014) kertoi Ted talkissaan esimerkin, kuinka hän vaihtoi opettajan työstä myyntityöhön ja uskoi uranvaihdoksessa menestyksen liittyvän siihen, kuinka monessa tapaamisessa, konferenssissa tai muussa kissanristiäisessä hän kävi tekemässä itseään tutuksi ihmisille. Kuitenkin kahden vuoden aikana hänelle oli kertynyt läjä business kortteja, laskuja aamiaisista, illallisista ja lounaista sekä iso määrä käteltyjä ihmisiä, mutta ei yhtään viimeisteltyä kauppaa. Miksi? Vastaus on niinkin yksinkertainen, että hän ei ollut erottautunut joukosta eikä jäänyt ihmisten mieleen, kellä on rahaa. Hän ei siis ollut noiden kahden vuoden aikana saanut rakennettua itselleen hyvää mainetta tai riittävää tunnettavuutta. Tilanteen tajuttuaan hän tietoisesti muutti toimintaansa ja käyttäytymistään ihmisten seurassa erottuakseen edukseen.

Maineen merkitys

Oletko ikinä miettinyt omaa mainettasi? Puhuvatko ihmiset sinusta silloin kun et ole paikalla? Jos he puhuvat, miten he puhuvat? Ja olisiko kenties parempi, jos sinusta ei puhuttaisi?

”Reputation is what people see, feel, think, do and say when they come to contact with your name”

Maine on jotain, joka rakentuu läpi elämämme, mutta voi tuhoutua sekunneissa.
Maine on pitkälti, miten kohtelemme muita, miten arvomme heijastuvat käytöksessämme, mitä me olemme. Kun saamme tunnettavuutta nimestämme (mainetta), se tuo meille myös kunnioitusta. Kunnioitus taas tuo rahaa. Yritysmaailmassa maine ja kunnioitus ovatkin varmaan yhdet tärkeimmistä ominaisuuksista mitä sinulta tulisi löytyä.

Brown (2014) antaa Ted talkissaan 4. vinkkiä, joilla voimme erottua joukosta ja saamme luotua itsellemme hyvän tunnettavuuden ja maineen:

Work your red box. Ajatellaan, että kaikki ihmiset ovat harmaan laatikon sisällä. Olemme kaikki tylsiä, mitään sanomattomia, yhtä isoa harmaata massaa. Miten saat itsesi tuosta joukosta esiin, on kyse sitten puolison, työpaikan tai ystäväporukan löytämisestä? Miten olet muita parempi?

• Character (values) / Luonne (arvot)
Luonne ja arvot muokkautuvat pitkälti läpi elämämme, mutta näitä voi kehittää ollakseen hyvä ihmisten parissa. Karisma ja luonne ovat millainen sinä olet, miten sinä kävelet ja näyttäydyt ihmisille, millainen äänesi on ja miten otat tilan haltuun.

• Build your network
Ketä sinä tunnet, ketkä tuntevat sinut? Yritysmaailmassa päätöksiä tehdään suurella määrin lounas- ja illallispöydän ääressä sekä golfkierroksen tai saunomisen lomassa. Uuden tutkimuksen mukaan 85% työvoimasta palkataan suhteiden kautta. (Adler, 2016). Laajan verkoston rakentaminen antaa sinulle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia ja työkaluja itsesi ja tulevaisuutesi kehittämiseen.

• Raise your profile
Tuo osaamistasi ja itseäsi reippaasti esille. Ole kontaktissa ihmisiin ja aktiviinen mm. LinkedInissa ja muissa yrityksille suunnatuissa sosiaalisen median kanavissa. Voit myös rakentaa omaa sosiaalisen median kanavaasi CV- tyylisesti ja käyttää oikeanlaisia hashtageja ja avainsanoja paremman näkyvyyden saamiseksi oikeanlaisille yrityksille.

• Be authentic
Tärkein nosto Brownilta oli, että ihmisten tulisi muistaa olla omia itsejään ja tuoda omaa persoonaansa esille. Muita kopioimalla ja ideoita varastamalla, et tuo omaa osaamistasi esille. Kliseinen sanonta kuuluukin, että ole oma itsesi, kaikki muut ovat otettuja.

Lähteet:

Adler, L. 2016. Blogi- tutkielma. New Survey Reveals 85% of All Jobs are Filled Via Networking. Viitattu 7.9.2022. https://www.linkedin.com/pulse/new-survey-reveals-85-all-jobs-filled-via-networking-lou-adler

Atencio, M. 2017. Ted talk. What makes you special. Viitattu 7.9.2022. https://www.youtube.com/watch?v=MY5SatbZMAo

Bronw, R. 2014. Ted talk. The personal brand of you. Viitattu 7.9.2022. https://www.youtube.com/watch?v=rGbsb6aXbzc

Kommentit
  • Roosa Haaka

    Erittäin hyvä essee! 👏🏻 Tämä essee avasi minulle laajemmin maineen käsitteenä sekä sai pohtimaan oman maineen merkitystä. 🧐

    16.9.2022
  • Milana Itäpää

    Oikein antoisaa luettavaa. Herätteli ajattelemaan maineen merkitystä todella aivan uudella tavalla ja erilaisesta näkökulmasta. Kiitän oivalluksista, mitä heräsi esseen myötä.

    16.9.2022
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close