Tampere
15 Jun, Tuesday
11° C

Proakatemian esseepankki

Miten Samulin ja Akin Everesting -haaste lopulta onnistui?



Kirjoittanut: Fiia Ketonen - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Julkaistu Weekendbeen 6.5.2021 Bee Good -blogissa.

https://www.weekendbee.fi/blogs/bee-good-blogi/miten-samulin-ja-akin-everesting-haaste-lopulta-onnistui

Artikkelikuvan lähde: Fiia Ketonen

 

Kaksi ystävää, 8848 nousumetriä ja 22,5 tuntia

 

Weekendbeen TestBee Fiia täällä kirjoittaa. Tämä postaus on jatkoa edelliselle, missä esittelin itseni sekä Samulin ja Akin. Koko haaste lähti alun perin Samulin ajatuksesta haastaa itseään ja toteuttaa joku hullu haaste. Paikaksi valikoitui Samulin sen hetkinen kotipaikkakunta Pyhätunturi ja saipa hän haastettua vielä mukaansa ystävänsä Akin. Lyhyt tiivistys haasteen ideasta vielä. Everesting -haaste on siis maailmanlaajuinen haaste, jossa noustaan yhteensä Mount Everestin verran nousumetrejä eli kokonaisuudessaan siis huimat 8848 metriä! Haasteen saa suorittaa valitsemallaan tavalla, pyöräillen, juosten tai vaikkapa skinnaten. Jälkimmäinen valikoitui Samulin ja Akin suoritustyyliksi. Itse päädyin joukon jatkoksi kuvaajan rooliin. Pitihän tämä hyvinkin mahdollisesti Suomen ensimmäinen skinnaamalla suoritettu Everesting saada taltioitua!

 

Everesting -haastepäivästä on ehtinyt kulua nyt muutama viikko, mutta päivän fiilikset ovat vielä vahvasti läsnä. Oli aivan mahtavaa päästä seuraamaan Akin ja Samulin suoritusta aina haastepäivää edeltävistä fiiliksistä suorituksen jälkitunnelmiin saakka. Päivä oli myös allekirjoittaneelle kuvaajalle fyysisin kuvauspäivä koskaan, mutta sitäkin isompia tunteita sisältävä. Tässä tulee siis muistelmat Everesting -päivästä kuvaajan näkökulmasta!

 

Everestingiä edeltävänä päivänä otettiin suhteellisen rennosti, käytiin kevyesti yhdessä liikkumassa metsässä ja kuvattiin haastatteluja tulevaa Everesting -minidokumenttia varten. Päivä sisälsi paljon henkistä valmistautumista tulevaan koitokseen, erityisesti Akille ja Samulille, mutta yllättäen myös itselle. Päivän puuhastelujen lomassa ei varmaan kumpaakaan heistä vielä ehtinyt jännittää, mutta huomasin erityisesti iltaa kohden jännityksen lisääntyvän. Yritin itsekin mennä mahdollisimman ajoissa nukkumaan, mutta huomasin itsekin jännittäväni kuvauspäivää. Onko kaikki akut varmasti ladattu? Mitä jos muistikortti hajoaa? Entä jos tuulee liikaa, enkä pysty lennättämään dronea? Kovalevyn kanssakin oli vielä illalla ongelma, jonka kanssa säädin pitkään. Olin ihan liian pirteä, mutta lopulta sain kuitenkin unta yhdentoista aikaan illalla.

 

Muutaman tunnin yöunet takana ja haaste edessä

 

Seuraavana aamuna herään Samulin pakussa herätyskelloon. Kellon on kaksi yöllä ja tuntuu kuin en olisi nukkunut vielä ollenkaan. Samuli koputtaa oveen ja varmistaa kuvaajan olevan hereillä. Nousen hitaasti ylös ja siirryn Samulin asuntovaunuun kahville. Kuulen kun Aki kaahaa omalla autollaan pihaan. Samulin asuntoauto toimii meillä koko päivän huoltopisteenä, joten pakataan viimeiset tavarat pakuun ja ajetaan se Pyhä Ski Resortin pihaan. Pilkkopimeässä Aki ja Samuli alkavat laittaa suksia jalkaan. Tukijoukkoja on tullut paikalle lähettämään heidät ekalle nousulle Pyhätunturin päälle. Viime hetken säätöjen jälkeen he aloittavat Everesting -haasteen tasan klo 3.12. Katselemme muiden kanssa pihalla, kun otsalamppujen valot katoavat näkyvistä.

 

Kuvaajalla oli aamuyöllä hieman vaikeuksia pysytellä hereillä, joten pilkin sängyssä hetken. Heräsin kun Aki ja Samuli tulivat ekalle tauolle ja kertoivat innostuneena ensifiiliksiään. Se piristi, joten aloin itsekin valmistautua nousemaan mäkeä ylös ja kuvaamaan auringonnousun. Kaivoin splitin esiin ja aloin laittamaan skinejä pohjaan. Everesting -päivän keli oli ihan uskomaton ja tuolla hetkellä koko Pyhätunturi hehkui vaaleanpunaisena. Moni kuvaaja voi varmaankin samaistua ”kuvaajapaniikkiin” minkä koin tuolla hetkellä. Aina tuntuu, että on liian myöhässä tai liian aikaisin luonnonvalon kanssa! 

 

Aamusta asti oli myös tosi lämmin ja aurinkorasvasta huolimatta poltin jo ekassa omassa nousussa naamani. Laskettelukeskus oli vielä kiinni ja kaikkialla oli ihan hiljaista. Ihanan seesteinen fiilis. Kuvaajana koin suurimmaksi haasteeksi sen, etten voinut oikeastaan koskaan tarkalleen tietää, että missä Aki ja Samuli menevät milläkin hetkellä. He keskittyivät haasteeseen, eivätkä pystyneet kunnolla katsomaan puhelinta muuta kuin tauoilla. Pysähdyin siis keskelle mäkeä, nostin aamuauringossa dronen ilmaan ja toivoin, että he olisivat juuri kohta laskemassa alas. Kännykän pieneltä näytöltä näenkin ilokseni, miten kaksi tummaa hahmoa laskee pinkissä valossa kylpevää laskettelurinnettä alas. Paras tunne kuvaajana olikin päivän aikana se, kun onnistuin olemaan kameran kanssa oikeassa paikassa oikeaan aikaan!

 

Aurinkoa ja tunnelmaa rinteessä

 

Laskettelukeskus aukesi puoli kymmeneltä ja ihmisiä alkoi virrata keväisille rinteille. Päivässä oli ihan uskomaton tunnelma, ihmiset kannustivat ja pysähtyivät juttelemaan Akille ja Samulille. Löytyipä heille myös tsemppareita hiihtämään vierelle ja laskemaan mäkeä alas, niin kavereita kuin ihan tuikituntemattomiakin! Rinteen viereen syntyi myös ”kaljakukkulaksi” nimetty spotti, missä Akin ja Samulin ystävät paistattelivat päivää oluiden kanssa ja aina jätkien ohittaessa huusivat, tsemppasivat ja juoksivat vierellä. Tämä aiheutti paljon hymyjä itse kullekin! Päivän aikana käytiin läpi varmasti kaikki mahdolliset tunneskaalat. Oli iloa, väsymystä, kylmyyttä, porottavaa kuumuutta, epätoivoa, naurua, huonoa oloa tai huonoja vitsejä sekä onnistumisen tunteita. Kuvaajana pääsin myötäelämään jokaisen vaiheen ja toimin myös osittain Akin ja Samulin huoltojoukkoina. Lämmitin ruokaa, keitin hunajavettä pakussa, etsin kadoksissa olleita tavaroita ja hain pitsaa. Jokaisen noustua tuhatta metriä juhlittiin yhdessä: ”Tonnit täyteen” raikui pitkin päivää. 

 

Aki ja Samuli olivat arvioineet omaksi suoritusajakseen 30min/nousu ja viimeinen nousu olisi ollut suunnitelman mukaan noin yhdeksän kymmenen aikaan illalla. Jossain kohtaa päivää kuitenkin heille selkeni, ettei kyseinen aika toteudu, vaan hiihtäminen jatkuu pitkälle yöhön. Aurinko alkoi laskea, mutta luonto tarjoili meille upeimman ja värikkäimmän auringonlaskun koskaan. Viimeisille valoisille nousuille lähtikin iso porukka mukaan tsemppaamaan. Pimeys laskeutui, mutta Akin ja Samulin matka ei kuitenkaan vielä päättynyt tähän. Otsalamput haettiin takaisin käyttöön pakusta. Lumikissat alkoivat mylläämään rinnettä ja viimeiset nousut Aki ja Samuli joutuivat toteuttamaan lyhyempinä. Nousumetrejä kertyi edelleen, mutta hitaampaa tahtia.

 

Ai ettien että, mikä reissu!

 

Meillä oli pieni tsemppausjoukko mukana loppuun asti, joka auttoi pitämään tunnelmaa yllä. Koko porukka oli haasteen viimeisinä tunteina ahtautunut ”base camppiin” eli Samulin pakuun. Kuvaajanakin olin nukkunut vain muutaman tunnin ja kun 24 tuntia hereillä alkoi lähestyä, huomasin, etten pysynyt enää lämpimänä mitenkään. Palelin koko ajan ja meinasin nukahtaa, ihan älytön energia- ja univaje. Jouduin lopulta vetämään lumilautakengät ja kaikki kerrokset mitä löysin päälle. Muistan vain miettineeni miten poikki jo itse olin, enkä edes ollut hiihtänyt mäkeä ylös 32 kertaa!

 

Vähän ennen kahta yöllä jätkien kelloihin pärähtää ihan älyttömät 8848 nousumetriä. Tsemppausjoukkoina katselemme viimeisiä nousuja ulkona, kunnes lopulta kaksi otsalampun valoa alkaa laskeutua rinnettä alas ja jätkät saapuvat maaliin raikuvien suosionosoitusten siivittämänä. Aki ja Samuli halasivat pitkään päästyään alas. Huomasin, että tunteet olivat pinnassa itse kullakin. Ihan uskomaton suoritus! Aki tiivisti päivän tunnelmat lyhyesti: ”Tonnit täyteen ja ai ettien että, mikä reissu!”

 

Reflektointi:

Tätä postausta oli mielekästä kirjoittaa, sillä pääsin pureutumaan enemmän tapahtuman tunnepuoleen. Inspiraationa käytin myös omia muistiinpanoja Akin ja Samulin haastatteluista. Haastepäivä oli henkisesti ja fyysisesti rankka suoritus erityisesti haasteen suorittaneille, mutta myöskin kuvaajalle. Kyseinen blogipostaus on suhteellisen tuore, eikä ole vielä saanut kommentointia alkuperäiseen postaukseen. Oman sekä Akin ja Samulin sosiaalisen median puolella itse haaste on kuitenkin herättänyt runsaasti keskustelua!

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close