Tampere
29 Mar, Friday
7° C

Proakatemian esseepankki

MITEN SAADA AIKAAN MAKSIMAALISTA KEHITYSTÄ?



Kirjoittanut: Antti Katainen - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Saat sen mistä luovut
Tommy Hellsten
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Kehityksellä tarkoitetaan jonkin asian muuttumista sekä uuden tason saavuttamista. Sanana se ei itsessään ota kantaa, onko kehitys positiivista vai negatiivista vaan se ilmaisee vain tilanteen muutoksen. Kehitystä tapahtuu niin yksilö- kuin organisaatiotasollakin, kun Newtonin jatkavuuden lain mukaisesti sysyteemiin alkaa vaikuttamaan jokin sisäinen tai ulkoinen voima – kappaleelle ja tilanteelle syntyy siis uusi suunta ja päämäärä. Kuinka tärkeää kehitys on ja millä tavoin voisimme kehittyä niin yksilöinä kuin laumoinakin? 

Kasvu ja virheistä oppiminen liittyvät vahvasti positiiviseen kehitykseen. Kirjassaan “Elämän paradoksit” kirjailija Tommy Hellsten kirjoittaa elämässä olevista lainalaisuuksista, joista yksi on kasvuun liittyvä. Hänen mukaansa todellinen kasvu alkaa heikkouden tunnistamisesta. Miten sitten voi tunnistaa omat heikkoutensa? Itsereflektio ja palautteen pyytäminen omasta toiminnasta toisilta ovat eräitä hyvin tehokkaita keinoja päästä lähemmäs omia heikkouksia. Olemme monesti ylpeitä ja näin ollen sokeita asioiden todelliselle tilalle. Silloin on vaikeaa tunnistaa varsinkaan negatiivisia asioita tilanteista ja näin ollen kasvu jää laihaksi keskittyessämme vain positiivisiin asioihin. Virheiden myöntäminen sekä niiden nöyrä ja oppimiseen tähtäävä käsittely tekevät paitsi meistä, myös toisista vahvempia. 

Huippumenestynyt yrittäjä ja kirjailija Ray Dalio esittää kirjassaan “Principles” selkeitä ohjeita ja prinsiippejä, joiden mukaan menestys ja kehitys hänen mukaansa syntyy. Dalion mukaan elämässä kannattaa “tähdätä tähtiin ja epäonnistua täydellisesti.” Tämä tarkoittaa sitä, että tavoitteet ja päämäärä kannattaa asettaa korkealle, jotta motivaatio pysyy korkealla ja samalla reflektoida nöyryyden, rehellisyyden ja epäonnistumisten kautta sitä, mikä on totuus ja mikä vain omaa harhaa. Dalion tärkeimpiä käsitteitä on “radikaali totuus ja läpinäkyvyys”. Hän uskoo, että kaikista menestyksekkäimmässä toiminnassa totuus on toiminnan keskiössä. Käytännössä siis tulevaan ponnistetaan mahdollisimman hyvällä tilannekuvalla, jolloin riskit ovat hallitumpia ja menestys enemmän taattua. Dalion mukaan menestys on siis unelmien, realismin ja päättäväisyyden summa. 

Dalion näkemyksen mukaan kannattaa aluksi yrittää nähdä realismi mahdollisimman neutraalina ja sen jälkeen oppia pelaamaan realismin säännöillä. Vaikka nämä kaksi askelmaa kuulostavat helpolta, moni kompuroi niiden täsmällisessä toteuttamisessa. Vaikeus on se, että osaisimme todella nähdä todenmukaisen tilanteen ilman mitään tunne tai tietopohjaista vääristymää eli heuristiikkaa, ihmisiä kun olemme. 

Dalion mukaan kannattaa hyödyntää neljää ajatusta, joiden avulla päästään lähelle tätä realistista käsitystä. Ensinnäkin asioita ei kannata tarkastella siten, niin kuin toivoisi niiden olevan vaan raa’asti siten, kuin ne oikeasti ovat. Henkilöstö- ja asiakkuuspäällikön kannattaa tarkastella oman työnsä hedelmiä työntekijöiden ja asiakkaiden tyytyväisyyden kautta eikä omien mielipiteidensä kautta. Toisekseen kannattaa samanaikaisesti ankkuroitua toimimaan faktojen pohjalta, mutta myös sitoutua evolutiiviseen kehityskaareen, jossa sitoudutaan kehittymään. Kolmas ajatus on uskoa, että evoluutio on maailman voimakkain yhdistävä voima ihmisten välillä. Evolutiivisen kehityksen tuloksiin eli homo sapiensin käytökseen kannattaa tutustua mahdollisimman tarkasti, jotta voi hyödyntää omassa toiminnassaan näiden vakiosääntöjen luomia rajoitteita ja mahdollisuuksia. Viimeiseksi Dalio neuvoo joko kehittymään tai kuolemaan. Pääperiaatteena on epäonnistua, oppia ja kehittyä nopeasti. 

Mitkä ovat kasvun edellytykset? Dalio näkee viisi evolutiivinen kehityksen pohjalle kehitettyä ajatusta, jotka huomioituaan yksilö pääsee kokemaan kasvua ja menestystä.

Ensinnäkin yksilön täytyy sitoa omat pyrkimyksensä aina oman viiteryhmänsä tavoitteisiin. Esimerkiksi jalkapallojoukkue ei yleensä menesty maksimaalisesti jos pelaajilla on tavoitteena vain tehdä paljon maaleja ja hankkia omia tähtihetkiä. Kun taas 11 pelaajaa pyrkii tietoisesti tuomaan mahdollisimman paljon maalinteon ja onnistumisen edellytyksiä eli esimerkiksi syöttelee aktiivisesti ja liikkuu tyhjään tilaan, on joukkueen yhteinen tavoite – voittaminen – paljon paremmilla kantimilla. 

Kun yksilö sitoutuu tekemään kokonaisuudesta ja kaverista paremman eikä pelkästään aja omaa etuaan, evolutiivinen mekanismi näyttää palkitsemisjärjestelmänsä olemassaolon. Tämä ilmiö on havaittavissa käytännössä kaikkialla, jossa kaksi tai useampi ihminen jakaa yhteisiä tavoitteita. Varusmiespalveluksessa vapaaehtoiset nakkikoneet saavat osakseen kiitollisuudenvelkaa, jota he voivat ulosmitata tarpeen tullen. Yrityksessä yhteistä hyvää edistävät työntekijät saavat usein statusta ja konkreettisia arvostuksenosoituksia niin työkavereilta kuin työnantajiltakin. Kyseessä on se työntekijä, jolle avataan ovi ja jonka jutuille nauretaan. Hänelle tarjotaan kyytiä ja uusia, mielenkiintoisia tehtäviä. Hänen prososiaalinen käytöksensä on toisille innoittava esimerkki, jonka hedelmät kumuloituvat myös hänen itsensä päälle. 

Kuinka Dalion ideologiaa voi hyödyntää työelämässä? Yrityskulttuurin kehittämisessä on hänen mukaansa kuusi perusperiaatetta, joita noudattamalla yrityksen toiminta on tehokasta, menestyksekästä ja koheesioltaan korkealaatuista. 

Ensinnäkin yrityksen tulee luottaa täysin radikaalin totuudenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden ajatukseen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että varsinkin johtajat luottavat äärimmäisen rehellisyyden voimaan tuoda oikeat asiat pöydälle käsiteltäväksi. Kun kylmät ja ikävätkin tosiasiat myönnetään ja niiden syytekijät käsitellään perinpohjaisesti, muodostuu niin työntekijöille kuin asiakkaillekin mielikuva yrityksestä, joka aidosti haluaa kehittyä. Tästä seuraa kulttuuri, jossa myös työntekijät uskaltavat ja haluavat tuoda myös ikävät ja negatiiviset asiat proaktiivisesti yhteiseen tietoisuuteen ja selvittää, miten asioita voitaisiin tehdä toisella, paremmalla tavalla. Yritys voi edesauttaa tätä radikaalin rehellisyyden kulttuuria luomalla avointa keskusteluilmapiiriä ja tuomalla työntekijöidensä velvollisuudeksi ilmaista asiat, joista nämä ovat eri mieltä. Yrityksen täytyisi siis pitää arvokkaimpana asiana totuutta – oli se kuinka fataali tai kivulias tahansa – saavuttaakseen radikaalin rehellisyyden ja läpinäkyvyyden kulttuurin. 

Toisekseen täytyy luoda työstä ja siinä olevista ihmissuhteista yksilöille merkityksellisiä. Lyhyesti ilmaistuna johtajan tulee olla lojaali niille yksilöille, jotka välittävät toisistaan ja yhteisestä missiosta sekä tunnistaa yrityksen kulttuuria vahingoittavat yksilöt ja reagoida niihin. 

Kolmas periaate on luoda virheistä oppimisen kulttuuri. Virheitä siis sallitaan, mutta niiden ohittamista ilman oppimisprosessia ei. Menestykselliseen kulttuuriin kuuluu Dalion mukaan virheistä oppiminen ja oppimistulosten jakaminen toisten kanssa, vaikka se tuntuisikin häpeälliseltä ja kivuliaalta. 

Neljänneksi yrityksen henkilöstön täytyy pyrkiä ja pysyä synkronissa. Samalle aaltopituudelle pääseminen edellyttää assertiivista ja avointa vuorovaikutusta, jossa tavoitteena on pyrkiä löytämään ja käsittelemään erityisesti erimielisyydet. Tiedon asymmetria eli erilaisuus ja epätasainen jakautuminen yksilöiden välillä heikentää tämän tavoitteen toteutumista. Esimerkiksi yrityksen johdon tulisi jalkauttaa mahdollisimman aktiivisesti tärkeää tietoa alemmalle johtoportaalle ja huolehtia siitä, että tietyt toimintamallit ovat ymmärretty samalla tavalla kaikkien osalta. Yhteiset aamupalat, viikkopalaverit ja raportointijärjestelmät auttavat tämän tavoitteen saavuttamisessa. Esimerkiksi myynnissä voidaan pyrkiä noudattamaan käynneillä samanlaista rakennetta ja urakan toteutuksessa

työjärjestys voidaan yrittää kopioida kohteesta toiseen, jotta jokainen työntekijä tuottaisi mahdollisimman samanlaista laatua. 

Viidenneksi yrityksen johdon täytyy identifioida kaikista pätevimmät opponentit ideoillensa ja käydä heidän kanssaan läpi erimielisyyttä aiheuttavat asiat. Tämän kautta Dalion mukaan kyetään tekemään aidosti perusteltuja ja parhaita päätöksiä 

Viimeinen periaate liittyy erimielisyyksien käsittelyyn. Dalion mukaan jokaisella huippuorganisaatiolla tulisi olla vakiintunut ja selkeä menetelmä erimielisyyksien ja riitojen käsittelylle, sillä riidoissa on vaikea muuten löytää puolueetonta lopputulosta. Jos esimerkiksi yrityksen myynnissä on olemassa selväsanainen arviointimatriisi, jolla arvioidaan jonkin projektin onnistuneisuutta mitattavien tulosten kautta, voidaan päästä yhteisymmärrykseen siitä, onko myyjän toimintatyyli ollut hyvä vai huono. 

Yhteenvetona voisi todeta, että maksimaalista kehitystä ei tapahdu ilman kivuliaita keskusteluja ja omien heikkouksien myöntämistä. Emme voi työstää itseämme sieltä, missä emme ole enää emmekä sieltä, missä emme ole vielä. Voimme kehittyä paremmaksi vain sieltä käsin, missä olemme nyt. Missä sinä olet nyt? 

Lähteet: 

Principles by Ray Dalio, 2017 Simon&Schuster 

Saat sen mistä luovut, Tommy Hellsten, 2000 Kirjapaja

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close