Tampere
29 Mar, Friday
8° C

Proakatemian esseepankki

Miten päästä tavoitteisiin?



Kirjoittanut: Julius Hirvonen - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Minä Zlatan Ibrahimovic
Nettilähteet
Nettilähteet
David Lagercrantz
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Miten päästä tavoitteisiin?

 

Miksi ihmiset tekevät itselleen tavoitteita? Koska ne vievät elämässä eteenpäin, mutta samaan aikaan ne saattavat tuottaa stressiä ja epäonnistumisen fiilistä. Toisaalta tavoitteita tarvitaan varsinkin työelämässä mutta myös erilaisissa harrastuksissa.

Viime torstain tavoitepajan johdosta päätin tehdä esseen tavoitteista.

 

”Bucket list”

 

Kipinän tavoitepaja oli viime viikolla mukavan rento: juttelimme vuoden onnistumisista ja tulevista tavoitteistamme. Käytimme pajassa ”Bucket listaa”, jonka olimme tehneet mökkipajassa pari kuukautta aiemmin. Bucket list on lista asioita, joita haluamme toteuttaa elämämme aikana. Listassa on myös paljon erilaisia tavoitteita, joita Kipinä on yhdessä sitoutunut toteuttamaan. Pajassa keskustelimme yhteisten tavoitteiden lisäksi myös omista, henkilökohtaisista tavoitteistamme.

Heitin itselleni tavoitteeksi kokeilla jotakin muutakin alaa kuin myyntiä ja markkinointia. Myyntihommia olen tehnyt melkeinpä vuosikymmenen ajan, mutta mitään muuta en ole työurani aikana vielä tehnyt. Vaikka myyntialan töitä tulen aina tekemään, niin ajattelin, että voisihan sitä muutakin kehitellä. Tavoitteenani olisikin nyt kokeilla ravintola-alan hommia, mutta miten pääsisin tähän tavoitteeseen?

 

Omat tavoitteeni

 

Harri Krokforsin blogitekstissä: ”Myyjillä vaikeuksia päästä tavoitteisiinsa? Lähde liikkeelle tavoitteen kirkastamisesta” todetaan yksi todella tärkeä vinkki tavoitteiden asettamisesta: ”Selkeä tavoite on onnistumisen ensimmäinen edellytys, mutta siis vasta hyvä alku”.

Olen ollut myyntialalla pitkään ja tiedän, että tavoitteiden toteuttamiseen tarvitaan monta pientä steppiä eli askelta kohti isompaan tavoitteeseen.

Minulla olen nyt tehnyt viisi steppiä ensikesän tavoitteeseen, jolloin haluaisin työskennellä baarimikkona. Ensimmäinen steppi oli simppeli: harjoittele tekemään kaksikymmentä klassista cocktailia. Käytin hyödykseni kirjaa nimeltä ”501 Must-Drink Cocktails” sekä aloin seuraamaan Youtubesta viittä eri tubettajaa, jotka tekevät erilaisia drinkkejä. Parhaiten osaan nyt tehdä seuraavat drinkit: Mojiton, Daiquirin, Old Fashionin, Manhattanin sekä Negronin.

Ensimmäinen steppi kohti tavoitteita on siis suoritettu. Toinen steppi on hankkia hygieniapassi, jonka tulen suorittamaan joulukuussa. Anniskeluluvan hankkiminen on kolmas steppi, jonka suoritan viimeistään tammikuussa. Neljäs steppi on tehdä hyvä toimintasuunnitelma. Sen myötä tulen päättämään, missä tulen tekemään kyseistä liiketoimintaa. Täytynee tehdä ”mind map”. Viides suunnitelma on toimintasuunnitelman toteutus, joka johtaa tavoitteen täyttymiseen. Myönnän, että tavoitteeni pitäisi olla vieläkin selkeämpi, mutta uskon sen paranevan tämän matkan varrella ennen kesää. Palava into kyseiselle alalle löytyy ja inspiraatiota on.

Aina kun asetan itselleni tavoitteita, haluan tehdä jokaisesta itselleni ”minimitavoitteen”. Se tuo pientä lohtua ja onnistumisen fiilistä, joka mentaalisesti auttaa pääsemään kohti isompaan tavoitteeseen.

 

Myynnilliset tavoitteet

 

Yrittäjillä on pakko olla selkeät tavoitteet omaan liiketoimintaansa. Ilman tavoitteita myynti takkuaa, liikevaihto sekä liikevoitto laskee, eikä yritykselle voida silloin tehdä tarpeeksi investointeja tulevaisuutta varten. Myynti on tärkein asia liiketoiminnassa.

Entisenä aluepäällikkönä olen tottunut tekemään myyntiryhmilleni tavoitteita. Ne pitää asettaa realistisesti mutta myös haasteita pelkäämättä, jotta myynti varmasti kehittyy eteenpäin. Myyntitavoitteet pitää myös leikata osiksi ja suunnitella tarkasti. Esimerkiksi kuukauden myyntitavoite on laskettava viikoiksi ja viikot päiviksi.

”Epäselvä tavoite on monesti yksi epäonnistumisen perimmäisistä syistä”, Harri Krokfors toteaa blogitekstissään.

Yrityksellä ja yrityksen työntekijöillä olisi myös hyvä olla jonkunlainen vuosikello, joka ohjaa koko liiketoimintaa oikeaan suuntaan.

”Tärkeää on löytää yhdessä myyjien kanssa ne tavoitteet, joilla tavoitteisiin päästään”, Krokfors toteaa.

Loppupeleissä yrityksen myyntitavoitteet voivat olla pienistä asioista kiinni, miksi ne eivät toteutuisi. Ongelma saattaa löytyä väärästä myyntitekniikasta, myyntistrategiasta tai esimerkiksi prospektoinnin eli ennen myyntitapahtumaa tehtyjen toimenpiteiden vähäisestä panostuksesta.

 

Epäonnistumisen kautta voittoon

 

Aina ei voi onnistua. Olen ehkä enemmän epäonnistunut omissa henkilökohtaisissa tavoitteissani, kuin onnistunut. Viime kevään tavoitepajassa heitin itselleni tavoitteen tiimin kuullen, että käyn ennen loppuvuotta sata kertaa kuntosalilla. Epäonnistuin tavoitteessani, sillä olen marraskuun loppupuoleen mennessä käynyt salilla 57 kertaa, minimitavoite oli 80 käyntiä. Elämässä voi kokea paljon pahempiakin epäonnistumisia. Nyt lähinnä vain naureskelen tällaisessa tavoitteessa epäonnistumista, vaikka olisihan se ollut siistiä onnistua ja käydä kuntosalilla 100 kertaa.

Mitä tarkoittaa sanonta: epäonnistumisien kautta voittoon? Mielestäni ihmisen pitää epäonnistua välillä elämässään, koska se kasvattaa luonnetta ja mitä enemmän tulee vastoinkäymisiä, sitä vahvemmaksi ihminen voi kasvaa.

Esimerkiksi huippujalkapalloilija Zlatan Ibrahimovic koki uransa alkuvaiheessa monta epäonnistumista. Sen vuoksi suosittelen erilaisiin tavoitteisiin pyrkiviä ihmisiä lukemaan Zlatanin elämäkerran, koska tuhansista epäonnistumisista hänestä kasvoi todellinen härkä ja yksi maailman parhaista maalintekijöistä kautta aikojen.

 

Moka on lahja ja virheistä oppii

 

Proakatemialla puhutaan aidosti epäonnistumisista, eikä niitä saa ujostella. Yksi tärkeä oppi epäonnistumiselle on sen myöntäminen, joka osoittaa henkilön vahvuutta ja kypsyyttä. Kun virheitä myönnetään, opitaan kehittämään itseään. Mikä meni vikaan? Mitä oppisin virheestäni? Mitä voisin tehdä seuraavaksi toisin? Näitä pohtiessa seuraava tavoite saattaakin onnistua.

 

Lähteet:

 

Krokfors. H. (2020). Myyjillä vaikeuksia päästä tavoitteisiin? Lähde liikkeelle tavoitteen kirkastamisesta. biit.fi/blogi. Haettu 01.12.2021 osoitteesta. https://www.biit.fi/hub/blogi/myyjilla-vaikeuksia-paasta-tavoitteisiin/

David Lagercrantz, 2011. Minä Zlatan Ibrahimovic. Wsoy.

Polly Manguel, 2007. 501 Must-Drink Cocktails. Bounty Books.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close