Kulunut kevät on ollut monelle uuvuttava. Töitä on ollut paljon, eikä etätyöskentely oletuksena ole helpottanut tilannetta. Itsenikin oli pakko viheltää peli hetkeksi poikki, koota ajatuksia ja aloittaa uudestaan, kun uupumus meinasi viedä jalat alta. Analysoidessani oman uupumukseni taustasyitä, epäilen yhden juurisyyn olevan sen, että innostun. Aivan kaikesta.

Kirjoitin aiemmin esseen Introverttina akatemialle. Syksyllä vielä muistin, mitä tarpeita minulla introverttina on ja kuinka minun on pidettävä huolta niistä tarpeista, jotta jaksan. Mutta voi että, kuinka nämä tarpeet tänä keväänä ovatkaan unohtuneet, kun on ollut niin innoissaan!

Etäyhteisö on mahdollistanut sen, että tiimi on koko ajan läsnä. Tänä keväänä olen sanonut ”joo” vähän kaikkeen, ollut monessa yhteisön asiassa mukana ja notkunut Zoomissa iltamyöhälle. Tiimin asiat pyörivät päässä vielä nukkumaan mennessäkin ja heti aamulla herätessä. Huomasin, että aloin jo pian pitää Zoomia auki lähtiessäni kävelylle koiran kanssa. Vasta nyt viimeisen parin viikon sisään olen muistuttanut itseäni, että päivän metsälenkki on omaa aikaani. Silloin minun kuuluu hengittää, katsella koiran touhuja ja nauttia luonnosta. Joko hiljaa yksin tai läsnä olevan kumppanini kanssa keskustellen. Tämän ajan voin satunnaisesti jakaa kaukana asuvien ystävieni kanssa videopuhelulla, mutta tämä aika ei kuulu tiimille. Tästä pyrin jatkossa pitämään kiinni.

Heti, kun levon myötä aloin toipua ylikuormituksesta, joka oli kevään mittaan kertynyt, huomasin taas alkavani todella herkästi innostua. Miten vaikea oli eilen sanoa vanhalle kaverille, että en lähde puistoon istumaan, kun tarvitsen omaa aikaa varautuen loppuviikon karkeloihin. Omaan projektiin olisi sata lisäpalveluideaa, mutta niiden työstämiseen tarttuminen tuntuu samalla huumaavalta ja potentiaalisesti murskaavalta. Kevään mittaan sormeni ovat syyhynneet päästä suunnittelemaan kesäkahvilan toimintaa ja mahdollisia tarjottavia, työvuoroja ynnä muita, mutta nyt on vaikea valita, minkä ottaisi hoidettavakseen niin, että ei yhtäkkiä taas huku työkuormaan.

Miten löytää tasapaino innostavien asioiden ja oman hyvinvoinnin välillä? Toisinaan innostus tuntuu kuin huumeelta, joka imaisee mukanaan hurjaan vauhtiin ja rakkauteen, kannattelee harjallaan ja yhtäkkiä yliannostus romahduttaa pilvilinnoista asfalttiin. Miten olla innostumatta ihan kaikesta? Kuinka arvottaa asiat oikein ja valita kaikkien innostuksen kohteiden seasta ne itselle tärkeimmät? Kyse saattaa olla itsensä johtamisesta.